Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Haloo, kuka puhuu? Raamatusta, osa 6

leave a comment »


 

(osat 1-5 löytyvät Dosentin ikkunasta aiemmilta sivuilta)

 

Raamatulla on iso rooli kristinuskon ytimessä. Tämä on selvää, katsotaanpa kristillisyyttä katolisen, protestanttisen tai ortodoksisen uskon näkökulmasta. Painopisteet vaihtelevat, mutta päälinja on selvä. Raamattu on kirkon uskon ohje, ylin määre, mittakeppi tai hapuilusauva. Näin on määritelty kreikankielistä sanaa kaanon, jolla Raamattua kuvataan.

Keskeinen kysymys Raamatun äärellä on: kenen ääni kirjakokoelmassa kuulu? Kuka siis puhuu (lue: kirjoittaa) Raamatun teksteissä?

1.  Ensimmäinen kori: todistuksia historiaan jääneistä Jumala-kokemuksista

Psalmissa ahdistunut mieli ei päästä pintaan mitään muuta kuin rääkäisyn sen puolesta, että Jumala antaisi tulen ja tappuran iskeä vihollisiin. Joosuan kirjassa Israelin viholliset luvataan tuhota kansoineen karvoineen, niin että jäljelle ei jää kuin tyhjä maa otettavaksi haltuun. Kolmannessa Mooseksen kirjassa vammaiselta evätään mahdollisuus toimia pappina. Verta sisältävän ruoan syömisestä annetaan ehdoton ja kaikkia kristittyjäkin koskeva ukaasi Apostolien teoissa. Miesten tukan pituudeksi määritellään luonnon mukaisuuden perusteella minimipituus Paavalin kirjeessä Korinttilaisille.

Tämän kaltaisten tekstien kohdalla yleensä ei kukaan nouse esiin ja sano: Tämä on Jumalan iankaikkinen ja muuttumaton sana. Sen sijaan ilman suurempia porinoita yleensä todetaan, että Raamatun teksteissä on aivan selvästi tekstejä, jotka liittyivät vain ja ainoastaan omaan aikaansa.

Mielenkiintoisempaa on sen sijaan se, mikä on tällaisen ajatuksen perustelu. Perusteluiksi ei yleensä sovi se, että Raamattu ei noilla kohdin esittäisi vaatimusta omasta merkityksestään. Kirjoittajan mukaan Jumala puhuu, mutta viesti ei menekään perille enää, koska Raamatun kokonaisuuden, kristillisen uskon ja nykytodellisuuden kannalta teksti on merkityksetön tai jopa sen vastainen.

Näistä kohdista voi sanoa: ihmisten puhetta Jumalasta/jumalista.

2. Toinen kori: kuvaukset Jumalan puhuttelusta

Uudessa testamentissa kerrotaan, kuinka julistetaan Jumalan sanaa, siis evankeliumia. Teksti siis ilmaisee, että on ollut tilanteita, joissa on koettu ja ilmaistu Jumalan puhuttelu. Näissä kohdissa käytettiin myös ilmausta puhua ”Jumalan sanaa” (esimerkiksi Ap.t. 4:31; 6:2,7).

Kyseisten tekstien kärki on kuvauksessa siitä, mitä kerran tapahtui. Lukemalla tuon kaltaisesta tapahtumasta Raamatusta, voi osuvasti sanoa, että kysymys on kokemuksen jakamisesta, jumalapuheen todistamisesta. Yksi osa Raamattua onkin historiassa aiemmin tapahtuneen ja mahdollisesti myös nykyisin mielekkäältä ja osuvalta tuntuvan jumalapuheen todistus.

3. Kolmas kori: profetismi Jumala-puheen alkuna

Vanhan testamentin maailmassa (ja sen jälkeenkin) tunnettiin ilmiö, jota lyhyesti nimittää profetismiksi. Se ei rajoittunut vain Israeliin vaan oli yleisesti tunnettu muinaisessa Lähi-idässä.  Asian ydin on siinä, että jumaluus välittää sanoman ihmisille. Israelissa kyse oli Jahvesta (ja myös muista jumalista varhaisvaiheissa), muilla kansoilla oli omat jumaluutensa. Näitä Jumala-puheita, oraakkeleita kirjattiin talteen eri kulttuureissa.

Profetismissa Jumala puhuu suoraan tietyssä tilanteessa. Siinä on sen hetken Jumalan sana. Pulma saattaa syntyä siitä, että onko sama sana pätevä kymmenen tai sadan vuoden päästä. Entä onko se Jumalan puhetta myös muille ihmisille?

Yksi taustahistoria ilmaukselle Jumalan sana on siis Lähi-idän profetismissa. Vanhan testamentin sivuilla tuo sosiaali-historiallinen ilmiö esiintyy myös kirjallisuuteen siirrettynä. Kolmas ja Viides Mooseksen kirja ovat hyviä esimerkkejä tästä. Ne ovat Jumalan nimessä ”puhuttu sana” tiettyyn tilanteeseen ja tietyille ihmisille. Tekstin tarkempi tutkimus on paljastanut, että noilla teksteillä on useita historiallisia kerroksia. Tekstiä on siis tulkittu useasti uudestaan monien lisäysten muodossa.

Profetismi-ilmiön ja sen kirjallisen rinnakkaisilmiön analyysi osoittaa, että Jumalan puhe on ajankohtaista ja tilanteeseen sidottua. Kysymykseksi nousee: millä ehdoilla muinaisen kulttuurin ja tietyn kontekstin ”Jumalan sana” on Jumalan sanaa tässä ja nyt?

Näistä teksteistä voi käyttää ilmausta: todistus Jumalan puhuttelusta.

4. Neljäs kori: ongelmaton ja vaikuttava sanoma

Raamatun monien kirjoitusten joukossa on tekstejä, joista selvästi huomaa, että eihän tuo teksti nyt tästä ajasta ole ja se on kirjoitettukin hepreaksi tai kreikaksi, mutta tekstin viestin käy päälle ja osuu maaliinsa. Kävisikö esimerkeiksi Jeesuksen vertauspuheista Laupias samarialainen (Luuk. 10) tai Tuhlaajapoika (Luuk. 15)? Tai kertomus Jeesuksesta syömässä syntisten kanssa (Mark. 2) tai Jeesus parantamassa sokean miehen (Mark. 10)?

Mainitut tekstit voi ymmärtää se, jolla on sisälukutaito ja kyky eläytyä kärsivän asemaan. Sanoma terävöityy, jos ymmärtää paremmin sosiaalisen viitekehyksen yksityiskohtia. Joka tapauksessa Raamatun teksti puhuttelee, välittää viestin nykykontekstissakin.

Summa: Sanoja Jumalasta ja Jumalan sana

Raamatun teksteissä tuntuu siis varsin vaivattomasti löytyvän sekä tekstejä, joista voimme sanoa: ihmisten sanoja Jumalasta (oikeastaan: jumalista). Itse asiassa tämä ilmaus pätee koko Raamattuun, sillä Raamatun kaikki kirjat ovat ihmisen kirjaamia kokemuksia Jumalasta. Osa tästä on muinaisuuteen jäävää ja nyt varsin vaikeasti ymmärrettävää, osa myös vaikeasti tai ei lainkaan hyväksyttävää (esimerkiksi ajatukset kansanmurhista). On siis syytä välttää liian yksioikoisesti tai pelkästään asettamasta Raamattua synonyymiksi ilmaukselle Jumalan sana, sillä Raamattu on ihmisten sanoja. Sen tähden on myös varottava asettamasta Raamattua uskon kohteeksi, siis Jumalan sijalle (katso tästä aiempaa postaustani Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta).

Tämän lisäksi Raamatun tekstit yllättävät lukijan. Lukija tulee puhutelluksi, Jumalaansa vastapäätä asetetuksi, samalla myös ihmisenä haastetuksi. Lukija tulee myös armahdetuksi ja evankeliumin armon peittämäksi. Tällöin on helppo sanoa, että Jumala puhuu minulle juuri tällä hetkellä. Siksi ei kannata luopua ajatuksesta, että Raamattu on myös Jumalan tahdon ilmaus, Jumalan sanaa. Aikuisen kristillisyyden iloon ja taakkaan kuuluu myös se, että Raamattu ei aina suoraan aukene jumalallisena kirjana vaan erehtyväinen ja inhimillinen on jumalalliseen kietoutunut.

Kuka siis puhuu? Kirjoittajan ääni kuuluu ensimmäisenä, hän kirjoittaa, mitä Jumalalla on sanottavaa tuolle ajalle. Kirjoittajan seuraajat ovat toimineet samoin. Hekin ovat päivittäneet Jumalan sanan, etsineet ajankohtaista puhuttelua. Tästä huolimatta Raamattu on säästeliäs ilmaisemaan, että juuri tämä tai tuo teksti on Jumalan sanaa. Yksittäisiä kirjoituksia ei kirjoitettu Raamatuksi.

Raamattu on täysillä ja vahvasti ihmisen kirjoitusta ja todistusta Jumalan ja ihmisen  vuoropuhelusta, kyselystä ja vastausten löytämisestä. Tämän lisäksi Raamatun teksteillä on edelleen kyky auttaa etsimään uutta Jumalan puhetta ja kohti tulevaa armon lupausta ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisen vaatimusta.

PS

palaan kesän jäähtyessä vielä tarkemmin kysymykseen Raamatun tekstien kanonisoitumisesta ja kaanonien muodostumisesta. Kesän aikana tulee satunnaisesti ja satunnaisella aikataululla lastuja sieltä ja täältä.

Advertisements

Written by latvus

16.6.2010 klo 11.09

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: