Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for kesäkuu 2010

Haloo, kuka puhuu? Raamatusta, osa 6

leave a comment »

 

(osat 1-5 löytyvät Dosentin ikkunasta aiemmilta sivuilta)

 

Raamatulla on iso rooli kristinuskon ytimessä. Tämä on selvää, katsotaanpa kristillisyyttä katolisen, protestanttisen tai ortodoksisen uskon näkökulmasta. Painopisteet vaihtelevat, mutta päälinja on selvä. Raamattu on kirkon uskon ohje, ylin määre, mittakeppi tai hapuilusauva. Näin on määritelty kreikankielistä sanaa kaanon, jolla Raamattua kuvataan.

Keskeinen kysymys Raamatun äärellä on: kenen ääni kirjakokoelmassa kuulu? Kuka siis puhuu (lue: kirjoittaa) Raamatun teksteissä?

1.  Ensimmäinen kori: todistuksia historiaan jääneistä Jumala-kokemuksista

Psalmissa ahdistunut mieli ei päästä pintaan mitään muuta kuin rääkäisyn sen puolesta, että Jumala antaisi tulen ja tappuran iskeä vihollisiin. Joosuan kirjassa Israelin viholliset luvataan tuhota kansoineen karvoineen, niin että jäljelle ei jää kuin tyhjä maa otettavaksi haltuun. Kolmannessa Mooseksen kirjassa vammaiselta evätään mahdollisuus toimia pappina. Verta sisältävän ruoan syömisestä annetaan ehdoton ja kaikkia kristittyjäkin koskeva ukaasi Apostolien teoissa. Miesten tukan pituudeksi määritellään luonnon mukaisuuden perusteella minimipituus Paavalin kirjeessä Korinttilaisille.

Tämän kaltaisten tekstien kohdalla yleensä ei kukaan nouse esiin ja sano: Tämä on Jumalan iankaikkinen ja muuttumaton sana. Sen sijaan ilman suurempia porinoita yleensä todetaan, että Raamatun teksteissä on aivan selvästi tekstejä, jotka liittyivät vain ja ainoastaan omaan aikaansa.

Mielenkiintoisempaa on sen sijaan se, mikä on tällaisen ajatuksen perustelu. Perusteluiksi ei yleensä sovi se, että Raamattu ei noilla kohdin esittäisi vaatimusta omasta merkityksestään. Kirjoittajan mukaan Jumala puhuu, mutta viesti ei menekään perille enää, koska Raamatun kokonaisuuden, kristillisen uskon ja nykytodellisuuden kannalta teksti on merkityksetön tai jopa sen vastainen.

Näistä kohdista voi sanoa: ihmisten puhetta Jumalasta/jumalista.

2. Toinen kori: kuvaukset Jumalan puhuttelusta

Uudessa testamentissa kerrotaan, kuinka julistetaan Jumalan sanaa, siis evankeliumia. Teksti siis ilmaisee, että on ollut tilanteita, joissa on koettu ja ilmaistu Jumalan puhuttelu. Näissä kohdissa käytettiin myös ilmausta puhua ”Jumalan sanaa” (esimerkiksi Ap.t. 4:31; 6:2,7).

Kyseisten tekstien kärki on kuvauksessa siitä, mitä kerran tapahtui. Lukemalla tuon kaltaisesta tapahtumasta Raamatusta, voi osuvasti sanoa, että kysymys on kokemuksen jakamisesta, jumalapuheen todistamisesta. Yksi osa Raamattua onkin historiassa aiemmin tapahtuneen ja mahdollisesti myös nykyisin mielekkäältä ja osuvalta tuntuvan jumalapuheen todistus.

3. Kolmas kori: profetismi Jumala-puheen alkuna

Vanhan testamentin maailmassa (ja sen jälkeenkin) tunnettiin ilmiö, jota lyhyesti nimittää profetismiksi. Se ei rajoittunut vain Israeliin vaan oli yleisesti tunnettu muinaisessa Lähi-idässä.  Asian ydin on siinä, että jumaluus välittää sanoman ihmisille. Israelissa kyse oli Jahvesta (ja myös muista jumalista varhaisvaiheissa), muilla kansoilla oli omat jumaluutensa. Näitä Jumala-puheita, oraakkeleita kirjattiin talteen eri kulttuureissa.

Profetismissa Jumala puhuu suoraan tietyssä tilanteessa. Siinä on sen hetken Jumalan sana. Pulma saattaa syntyä siitä, että onko sama sana pätevä kymmenen tai sadan vuoden päästä. Entä onko se Jumalan puhetta myös muille ihmisille?

Yksi taustahistoria ilmaukselle Jumalan sana on siis Lähi-idän profetismissa. Vanhan testamentin sivuilla tuo sosiaali-historiallinen ilmiö esiintyy myös kirjallisuuteen siirrettynä. Kolmas ja Viides Mooseksen kirja ovat hyviä esimerkkejä tästä. Ne ovat Jumalan nimessä ”puhuttu sana” tiettyyn tilanteeseen ja tietyille ihmisille. Tekstin tarkempi tutkimus on paljastanut, että noilla teksteillä on useita historiallisia kerroksia. Tekstiä on siis tulkittu useasti uudestaan monien lisäysten muodossa.

Profetismi-ilmiön ja sen kirjallisen rinnakkaisilmiön analyysi osoittaa, että Jumalan puhe on ajankohtaista ja tilanteeseen sidottua. Kysymykseksi nousee: millä ehdoilla muinaisen kulttuurin ja tietyn kontekstin ”Jumalan sana” on Jumalan sanaa tässä ja nyt?

Näistä teksteistä voi käyttää ilmausta: todistus Jumalan puhuttelusta.

4. Neljäs kori: ongelmaton ja vaikuttava sanoma

Raamatun monien kirjoitusten joukossa on tekstejä, joista selvästi huomaa, että eihän tuo teksti nyt tästä ajasta ole ja se on kirjoitettukin hepreaksi tai kreikaksi, mutta tekstin viestin käy päälle ja osuu maaliinsa. Kävisikö esimerkeiksi Jeesuksen vertauspuheista Laupias samarialainen (Luuk. 10) tai Tuhlaajapoika (Luuk. 15)? Tai kertomus Jeesuksesta syömässä syntisten kanssa (Mark. 2) tai Jeesus parantamassa sokean miehen (Mark. 10)?

Mainitut tekstit voi ymmärtää se, jolla on sisälukutaito ja kyky eläytyä kärsivän asemaan. Sanoma terävöityy, jos ymmärtää paremmin sosiaalisen viitekehyksen yksityiskohtia. Joka tapauksessa Raamatun teksti puhuttelee, välittää viestin nykykontekstissakin.

Summa: Sanoja Jumalasta ja Jumalan sana

Raamatun teksteissä tuntuu siis varsin vaivattomasti löytyvän sekä tekstejä, joista voimme sanoa: ihmisten sanoja Jumalasta (oikeastaan: jumalista). Itse asiassa tämä ilmaus pätee koko Raamattuun, sillä Raamatun kaikki kirjat ovat ihmisen kirjaamia kokemuksia Jumalasta. Osa tästä on muinaisuuteen jäävää ja nyt varsin vaikeasti ymmärrettävää, osa myös vaikeasti tai ei lainkaan hyväksyttävää (esimerkiksi ajatukset kansanmurhista). On siis syytä välttää liian yksioikoisesti tai pelkästään asettamasta Raamattua synonyymiksi ilmaukselle Jumalan sana, sillä Raamattu on ihmisten sanoja. Sen tähden on myös varottava asettamasta Raamattua uskon kohteeksi, siis Jumalan sijalle (katso tästä aiempaa postaustani Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta).

Tämän lisäksi Raamatun tekstit yllättävät lukijan. Lukija tulee puhutelluksi, Jumalaansa vastapäätä asetetuksi, samalla myös ihmisenä haastetuksi. Lukija tulee myös armahdetuksi ja evankeliumin armon peittämäksi. Tällöin on helppo sanoa, että Jumala puhuu minulle juuri tällä hetkellä. Siksi ei kannata luopua ajatuksesta, että Raamattu on myös Jumalan tahdon ilmaus, Jumalan sanaa. Aikuisen kristillisyyden iloon ja taakkaan kuuluu myös se, että Raamattu ei aina suoraan aukene jumalallisena kirjana vaan erehtyväinen ja inhimillinen on jumalalliseen kietoutunut.

Kuka siis puhuu? Kirjoittajan ääni kuuluu ensimmäisenä, hän kirjoittaa, mitä Jumalalla on sanottavaa tuolle ajalle. Kirjoittajan seuraajat ovat toimineet samoin. Hekin ovat päivittäneet Jumalan sanan, etsineet ajankohtaista puhuttelua. Tästä huolimatta Raamattu on säästeliäs ilmaisemaan, että juuri tämä tai tuo teksti on Jumalan sanaa. Yksittäisiä kirjoituksia ei kirjoitettu Raamatuksi.

Raamattu on täysillä ja vahvasti ihmisen kirjoitusta ja todistusta Jumalan ja ihmisen  vuoropuhelusta, kyselystä ja vastausten löytämisestä. Tämän lisäksi Raamatun teksteillä on edelleen kyky auttaa etsimään uutta Jumalan puhetta ja kohti tulevaa armon lupausta ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisen vaatimusta.

PS

palaan kesän jäähtyessä vielä tarkemmin kysymykseen Raamatun tekstien kanonisoitumisesta ja kaanonien muodostumisesta. Kesän aikana tulee satunnaisesti ja satunnaisella aikataululla lastuja sieltä ja täältä.

Written by latvus

16.6.2010 at 11.09

Miksi en enää kirjoita Kotimaa24 blogimetsässä?

with 5 comments

Sain runsaasti palautetta edellisestä tekstistä Kotimaa24 blogimetsikössä. Lukijamittari myös Dosentin ikkunassa oli korkeissa luvuissa – taas kerran. Kotimaa24 kommentoinneissa moni ymmärsi ratkaisuni. Ylläpito toisti aiemman mantran, jonka mukaan keskustelu on sinänsä hyvää, mutta väliin joillakin kuohuu kattilasta puurot yli ja että joskus vielä asiaan tulee muutos. (Sen päivän kun näkisi – jotta asian voi harkita uudestaan)

Olen poiminut mukaan muutaman kommentin Kotimaa24 osaston ensimmäisen päivän yli 40 kommentista (lisäksi oli epälukuinen määrä ylläpidon poistamia kommentteja).

Kommentoitua

Anonyymi| 7.6.2010 03:37

Latvus kysyi ”Kotimaa-lehden tilaajana mietin, että minäkö ja muut tilaajat tämän touhun rahoitamme?” Ymmärtääkseni tämän sivuston rahoittavat me, eli KIRKOLLISVERONMAKSAJAT. Tämä nettisivusto ei varmuudella ole voittoa tuottavaa toimintaa, eikä tällä liene edes ensisijaista liiketoiminnallista tarkoitustakaan.

Loki

Viime aikoina eivät ainoastaan nikit ole käyttäytyneet asiattomasti, vaan myös muutamia bloggaajia on liittynyt siihen joukkoon. Pahintahan tällaisen sivuston seuraamisessa on se, että sivuston ”henki” tarttuu (oli henki mikä tahansa, se aina tarttuu. Voidaan sanoa sama asia myös siten, että seura tekee kaltaisekseen). En halua tulla tämän hengen tartuttamaksi, en tahdo tulla ilkeileväksi ja kirjoitella kommentteja, joissa osoitan omaa sanallista nokkeluuttani lyöden samalla toisia kirjoittajia ikään kuin alaspäin tai arvottomiksi. En tahdo tällaista omalle kohdalleni.

kaijamaria

Kiitos kirjoituksesta, Kari Latvus.

”Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.”

Tämä sama asenne koskee myös oman seurakunnan työntekijöitä. Mitä enemmän kristityt riitelevät keskenään ja morkkaavat kirkkoa ja sen johtoa, sitä enemmän heidän toimintansa vie satoa vihollisen laariin. Ja huom! Arvostava asenne ei ole este sille, että ollaan erimieltä ja myös sanotaan se. Se vain vaatii pientä miettimistä, miten mielipiteensä sanoittaa. Viisas rakentaa rauhaa, silloinkin, kun on toista mieltä.

Koska jokainen kirkon jäsen on – tietenkin – rukoillut kirkollisten vaalien puolesta, että niissä toteutuisi Jumalan tahto, niin nyt on syytä uskoa, että niin on tapahtunut, vaikka tulos olisi toinen kuin rukoilijan tahto. Olisiko syytä hyväksyä se, ettei ihminen ymmärrä Jumalan suunnitelmia?

Madonna

Kunnioitan ja kannatan ratkaisuasi, Kari Latvus. Itse en ole edes voinut harkita alkavani omalla nimelläni kirjoittaa, kun huomasin jo varhain, millaista kuonaa täällä silmille räpsähtää. Ylläpito on lisäksi aivan liian lepsu idioottien suitsinnassa, joten jääköön minunkin osaltani tähän.

Toivo Loikkanen

Sivuston ylläpitäjän tulisi tehdä jotakin, jotta kirjoitusten ja keskustelun tyyli ja asiasisältö pysyisi asiallisena. Nyt tästä on tulossa hyvää tyylimakua hipova ja rikkova sivusto. Asiasivusto muuttuu räyhäsivustoksi!

Raimo Turunen

Kari Latvus. Olen surullinen päätöksestäsi. Nämä julkiset forumit ovat lähes ainoat blogipalstat, joilla käyn ja olen iloinnut mm. sinun blogeistasi. Olen käynyt myös omilla sivuillasi. En tiedä niiden kävijämäärää, ehkä sinulla on laskuri, mutta keskustelu siellä ainakin on vähäistä. Minusta tämä blogimetsä on hyvä tuote. Verkossa on miljoonia blogisteja, joiden tuotantoa erillisiltä sivuilta on mahdoton seurata. Täällä yhdellä kertaa näkee otsikot, voi hypätä kiinnostamattomien yli ja pysähtyä mahdollisesti kiinnostaviin. Keskustelukulttuuri täällä on todella arveluttavaa ja odotankin milenkiinnolla Ylläpidon uudistuksia. Siihen asti aion noudattaa Olli Seppälän ohjetta olla tarttumatta asiattomiin kommentteihin. Omat blogini olen tosin jättänyt vähiin mutta keskustelemassa aion olla.

Jäi sanomatta, että blogisi varsinaisesta asiasta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.

Juhani Huttunen

Olli Seppälä perustelu kaikenmaailman huruja silllä, että tämä lienee heille ainoa paikka, jossa he saavat äänensä kuuluviin. Että sananvapauden nimissä ja silleen. Mutta jos tänne kohta ei jää kuin pelkkiä huruja, niin miten käy äänen kuuluville saamisessa?

Onhan tämä aivan sekopäinen foorumi.

Olli Seppälä

Kari, meidän on pakko (yhteisönä) sietää moniäänisyyttä ja valitettavsti se ihmisten maailmassaa tietää joskus sitä, että jollakin kiihkeällä uskonveljellä tai -sisarella karkaa mopo käsistä.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että muutama mopollaan keulija ei saa viedä blogimetsän väkeä epätoivoon. Meillä on arvokas foorumi, pitäkäämme siitä huolta eli blogatkaamme rohkeasti asioita ja kokemuksia jakaen.

Teemu Kakkuri

Ei millään jaksa seurata miljoonaa erillistä blogia, vaan on mukavaa, kun täällä on yhdellä osoitteella monta saatavilla. Juuri näin minäkin [kuten Raimo Turunen] ajattelen.

Väri Lilja

Niin, tämä siivu blogisivuilla antaa haasteeksi miettiä, millä perustein kunnioitan tai olen kunnioittamatta jota kuta. Ja toisaalta, mitä on asiallinen ja terve kunnioitus?

Kun meillä varmaan toisaalta vielä tarvittaisiin myös rohkeita pietareita ja paavaleita, kuten myös tietysti rakastavia johanneksia ja marioita!

*********************************************************

Miten vastaan palautteeseen?

Olen täysin samaa mieltä Raimon ja Teemun kanssa siitä, että keskitetty laadukas, kirkollinen blogisivusto on toivottava asia. Myös minä toivoisin, että tällainen olisi olemassa. Ongelma on siinä, että Kotimaa24 on räyhäkulttuurin vallitessa ainakin minulle menettänyt mahdollisuutensa tällä hetkellä olla tätä. Kuten Loki sanoi, niin asenne ja räyhääminen tarttuu.

Kotimaa24 sivuston olemassaolon maksavat lähinnä paperilehden tilaajat. Yksityiset (kuten minä) ja monet yhteisöt. Kotimaata ei pidä yllä kirkko eikä veronmaksajat. Sivuston nykytila ei vastaa edes kohtuullisessa määrin sitä painopistettä, mikä sen rahoittajilla on. Kotimaa24 on kääntynyt yhä enemmän talven ja kevään 2010 aikana suomenkielisen konservatiivisen (epä?)kristillisyyden tyyssijaksi. Suluissa ja kysymysmerkillä varustettu etuliite epä? johtuu siitä, että pidän sivuston vallitsevaa keskustelukulttuuria monissa kohdin kristillisten arvojen vastaisina (no, ehkä tämä on jo liian suurella suulla sanottua). Kun yrittää olla oikein super-kristillinen, niin vaarana on asian meneminen yli, siis liioittelun puolelle.

Aika harva kommentoija jäi etsimään sitä, mitä toisten kunnioittaminen voi olla. Väri Lilja oli yksi näistä. kaijamarian viestin toivoisin olevan useammalle totta, sillä kirkon vaikeissa tilanteissa ja eri tavoin ajattelun oppimisen sallimisessa päästään eteenpäin vain silloin, kun aidosti kunnioitetaan toista keskustelijaa.

On oireellista, jos luterilaisen kirkollisen päämedian nettipalstalla vaikka osa blogisteja ja kommentoijia etsii aseita, joilla voi hyökätä toisia kristittyjä vastaan ja oman oikeaoppisuutensa nimissä halventavalla tavalla kohtelee ketä tahansa miten sattuu. Erityisen arveluttavana ja kirkon perusteista nakertavana pidin piispojen pilkkaamista. Siinä tehdään äärettömän suuri karhunpalvelus sille yhteisölle, jonka parasta näennäisesti ajetaan. Kovat ja halveksivat asenteet kirkossa toisia kristittyjä kohtaan on pahinta, mitä voi kuvitella.

Päätökseni lopettaa Kotimaa24 foorumissa kirjoittaminen ja kommentoiminen ei ollut hetken päähänpisto, mutta viimeisten päivien kirjoittelu (joka ajoittui Helsingin piispan vaaliin ja uuden arkkipiispan vihkimiseen) oli yksinkertaisesti niin räikeää, että yksinkertaisesti en enää voinut ajatella voivani kuulua kyseiseen yhteisöön.

Loppuun vielä yksi sivuseikka. Jotkut ajattelivat, että onhan sitä helppo paukuttaa henkseleitä, kun on voinut itse iloita äänestyksen tuloksista. Näille tiedoksi, että olen pyrkinyt samaan myös niiden vaalien jälkeen, kun kannattamani henkilöt eivät ole tulleet valituiksi. Kyllä vaalitappioiden kanssakin voi elää.

Written by latvus

8.6.2010 at 17.15

Kategoria(t): piispa, piispanvaali, väkivalta

Tagged with , ,

Piispan kunnioittamisesta

with one comment

Kun kirkko valitsee linjansa, käydään asiasta keskusteluja ja ratkaisua etsitään Jumalan edessä rukoillen. Joskus prosessi on pitkä ja hidas; ehkä vaikeakin. Jumalan siunaus ja ohjaus on vilpittömän rukouksen sisältö. Kun valinnat ja ratkaisut on lopulta tehty asianmukaisella tavalla ja luottaen Jumalan ohjaukseen, niin silloin on aika elää päätösten mukaan. Erityisesti tämä koskee kirkon johtajien, piispojen valintaa. Kun valinnat on tehty, on aika tukea piispaa ja antaa hänelle tuki ja rukoilla piispan puolesta.

Luterilaisessa kirkossa on valittu uusi arkkipiispa ja Helsingin piispa. Molemmat vaalit ovat olleet tiukkoja taistoja sekä persoonista että myös niistä linjoista, joihin uuden johtajan toivotaan ohjaavan kirkkoa. Olen iloinnut molemmista tuloksista, koska uskon niiden olevan Jumalan johdatus tällä hetkellä, paras mahdollisuus kirkon uudistumiselle ja oikeille askelille tulevaisuuteen. Tiedän kyllä, että toisille äänestystulos on ollut pettymys, kun oma ehdokas ei ole menestynyt. Jos tulos olisi ollut toinen, niin olisin surrut ratkaisua ja sen jälkeen kunnioittanut valittua piispaa. Se, että käydyn vaalin jälkeen ryhtyisin propaganda taisteluun valittua vastaan, olisi minulle kirkon pilkkaamista, hävettävää ja väärin. Kristittynä ja pappina ajattelen, että kuuluessani kirkkoon, haluan tukea piispaani. Jos en halua kuulua yhteisöön on parempi siirtyä yhteisöstä pois, mutta tehdä se kunnioittavasti.

Jos Helsinkiin olisi valittu piispaksi Matti Poutiainen ja arkkipiispaksi Miikka Ruokanen, niin kunnioittaisin valintaa ja toivottaisin heille Jumalan siunausta haastavassa tehtävässä. Minulle heidän valintansa ei olisi ollut syy lähteä luterilaisesta kirkosta. Joillekin se olisi sitä ollut.

 Kunnioitan myös Matti Väisäsen valintaa, mutta ajattelen, että kyseessä ei ole enää osa Suomen ev-lut kirkkoa vaan oman kirkkokunnan perustaminen.  Väisänen kuuluu de facto jo nyt omaan kirkkoonsa, vaikka se perustetaan lopullisesti vasta hetken päästä.  Mitä pikemmin, sen parempi kaikille. En jaa hänen käsityksiään, mutta hänen oma kirkkonsa on valinnut hänet piispakseen. Toivon ja rukoilen, että Luther Säätiön kirkkokin voi tuoda osaltaan evankeliumia ja armoa Suomeen.

Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.

Olen kirjoittanut pitkän ja joidenkin mielestä osoittelevan johdantokirjoituksen. On totta, että kirjoituksellani on selvä osoite. Se osoite on kotimaa24.fi sivuston nimellä, nimimerkillä tai nimettömästi kirjoittavien käsittämättömän ala-arvoiset kirjoitukset viime päivien aikana kirkon uusia johtajia kohtaan. Minua hävettää lukea näitä tekstejä. Eivät ne osu valittuihin piispoihin, mutta jättävät leimansa kirjoittajiin.

Toivoisin, ettei Kotimaa24 blogistossa julkaistaisi luterilaisen kirkon piispoja herjaavia kirjoituksia. Toivon, että vaalissa hävinneet kandidaatit voisivat myös suitsea parjauskirjoittamista. Toivon, että Kotimaa24 tekee asiasta omia johtopäätöksiään.

(Olenko muuten kaiken lisäksi Kotimaa-lehden tilaajana rahoittamassa koko tuota touhua?)

***

En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä tapahtuisi. Sen sijaan ajattelen, että räävittömyys jatkuu. Sen tähden en halua olla osallinen Kotimaa24 yhteisössä, koska lukemalla, kommentoimalla tai kirjoittamalla tuen tällaisen tavan jatkumista. Tulevat kirjoitukseni voi halutessaan lukea näiltä sivuilta  Dosentin ikkunan blogista.

PS
Kirjoitus on samanaikaisesti julkaistu Kotimaa24-sivustolla, joka kirjoituksen on saanut aikaiseksi.

Written by latvus

7.6.2010 at 0.09

Piispa Irja Askola on kirkon kevät – pääsky muiden joukossa

with 5 comments

Irjan Askolan valitseminen Helsingin piispaksi on kirkon kevään merkki. Näin ilmaisevat monet valinnan ytimen. Irja Askolan valintaan kohdistuu odotus muutoksesta, kirkon tulosta lähemmäs arjen kysymyksiä ja myös uskosta puhumista ajan kielellä.

Valinta on muutoksen merkki, mutta mitä oikeasti on muuttunut? Yksi pääsky ei vielä tee kesää, mutta voi muutama vaikuttaa jo mieleipiteisiin. Yhden piispan valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia ei pidä liioitella.  Naispiispan toimiin kohdistuu kuitenkin varmasti suuri odotus monella taholla. Kysymys on myös kirkon mahdollisuudesta olla mediassa mielenkiintoinen ja kiinnostava.

Yhden näkökulman viime vuosien laajempaan muutostrendiin tuo käänne piispojen joukossa. Joissakin asioissa Kuopion piispa Wille Riekkinen on edustanut pitkään piispojen joukossa yksinäistä ääntä. Riekkinen on ollut ensimmäinen pääsky, jonka rinnalle on noussut Mikko Heikka, Björn Vikström, Kari Mäkinen ja Irja Askola. Tällainen parvi pääskyjä tekee jo kesän ja on itse asiassa piispojen joukosta määrillisesti jo puolet. Mitä tapahtuu, kun pääskyjen määrä saavuttaa enemmistön?

Piispojen ryhmässä kyse on aloitteista, painopisteistä, mielialasta ja innovaatiosta – siis parviälyn painopisteen siirtymisestä uuteen suuntaan. Eivät piispat päätöksillään sanele kirkon (uutta) suuntaa, mutta mielialaan ja asenteeseen hengellinen johtajuus antaa tärkeä signaalin. Piispojen ryhmältä voidaan jatkossa odottaa uutta otetta.

***

 

Naisen aseman muutos on tapahtunut kirkossa nopeasti tai hitaasti riippuen mittakaavasta. Muutama vuosikymmen sitten käytiin monella tasolla keskustelua siitä, onko nainen tasaveroinen yhteiskunnassa ja kirkossa. Tänään tuon keskustelun viimeinen suuri säie on tullut päätökseen, kun Helsinkiin on valittu nainen piispaksi. Irja Askola valinta on yhtä aikaa tärkeä askel niin kirkossa kuin koko yhteiskunnassa. Naisen tie yhteiskunnassa tasavertaiseksi toimijaksi on vahvistunut askel askeleelta viime vuosisadan aikana. Nyt kirkkokin on kulkenut saman matkan. Näitä näkökulmia ei voi pitää irrallaan, mutta silti on syytä muistaa, että kirkko on tehnyt Suomessa omat ratkaisunsa uskon ja kirkon perinteen lähtökohdista, ei yhteiskunnan paineesta.

PS
Vaalin lopputulos oli niukka ja tiukka, kuten monesti kaksivaiheisen vaalin toiset kierrokset ovat; itse asiassa odotettua tasaisempi. Siinä toteutui siis vaalitavan mekaniikka, joka jakaa äänestäjät kahtia ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella. Vaalitapa nostaa esiin kaksi laajinta kannatusta nauttivaa ja jakaa äänet sen jälkeen uudelleen. Milloin on viimeksi kaksivaiheinen vaali Suomessa ratkaistu reilulla  60%-40% jaolla?

Written by latvus

3.6.2010 at 21.47

Kategoria(t): Uncategorized