Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for Touko 2010

Helsingin uuden piispan valinta on kirkon momentum

with 5 comments

Helsingin piispan valinnassa ennakkoäänet on jo ainakin osin annettu ja viralliseen vaalipäivään on aikaa vain muutama päivä. Myös finaalikierroksen keskustelut ovat ohi ja nyt on vaalinasettelun loppuanalyysin paikka. Finaalikierrokselle päässeet kandidaatit ovat työkokemuksena perusteella vahvoja tekijöitä. Vaalikeskustelut ovat osoittaneet, että kumpikin on hyvä ja osaava valinta hiippakunnan piispaksi. Kumpi kahdesta hyvästä ehdokkaasta siis tulee valita ja millä perusteilla?

Dosentin ikkunan arviossa on esillä neljä keskeistä seikkaa. Kaikissa mainituissa alueissa kumpikin on spesialisti, mutta myös selviä eroja löytyy.

 

Perinteinen vs. uudistuva sanoitus kristillisestä uskosta
Poutiainen on kotonaan analysoidessaan katekismusta. Kirkon perinteen tuntijana Poutiainen on erityinen osaaja vertaamaan sitä, miten katekismus on muotoiltu viimeisten vuosikymmenien aikana. On liikaa sanoa, että Poutiainen osaa katsoa enemmän perinteeseen kuin tulevaan, mutta analysoidessaan kirkon perinnettä Poutiainen on omimmillaan.  Askola on myös vahvoilla kristinuskon sisällön osaajana. Kun Poutiainen on käynyt korkeakoulunsa katekismustalkoissa, on Askola saanut oman opinahjonsa kirkkojen kansainvälisellä foorumilla. Kristinuskon ydin on tullut opiskeltua kirkkojen kansainvälisessä työssä. Askolan erityisosaamista on sanoittaa kristinuskoa osuvasti ja terävästi vaihtuvien tilanteiden keskellä.

Vaalin ensimmäinen momentum on siis kirkon perinteen osaamisen versus perinteen ajankohtaisen sanoittamisen välillä.

 

Hiippakunnan hallinto ja käytäntöjen tuntemus
Molemmat kandidaatit ovat vahvoilla, kun tarkastellaan kapitulin työn tuntemusta. Molemmat pärjäävät varmasti myös hallinnon käytäntöjen kanssa. Niin tuomiorovasti Poutiainen kuin hiippakuntasihteeri Askola ovat kulkeneet piispan kintereille ja tuntevat tulevan työnsä varsin hyvin. Ero hallinnon osaamisen alueella nousee enemmän persoonista: Poutiainen on kokenut Helsingin hiippakunnan hallinnon kehäkettu ja ehkä taipuvaisempi kunnioittamaan ja jatkamaan nykyisiä hyviä käytäntöjä. Askola taas on päässyt aloittamaan Espoossa uuden hiippakunnan toimintaa ja oppinut uusien tuulien haistelijaksi hiippakunnan kehitystyössä.

Vaalin toinen momentum hyvän hallinnon osaaminen versus hallinnon kehittämisen muutoshalukkuus. 

 

Perinteisen liturgian kieli vai uudistuva spiritualiteetti
Kumpikin kandidaatti on kotonaan jumalanpalveluksessa. Poutiaisen käsialan voi nähdä tuomiokirkon jumalanpalveluksen hienossa hoitamisessa, jossa kirkon perinteen rikkaus tulee hyvin esiin.  Askola on taas yhdistelmä paikallisseurakunnan ja Tuomas-messun spiritualiteettia. Vaikutteet ovat tulleet kansainvälisen Taize-henkisen spiritualiteetin myötä. Useiden kirjojensa perusteella Askola on myös uudenlaisen spiritualiteetin kielen kehittäjä.

Vaalin kolmas momentum on spiritualiteetin kielessä: perinteinen versus vaihtoehto-spiritualiteetti.

 

Sisälle vai ulos?
Kummankin ehdokkaan käsityksessä kirkon tärkeissä työtavoissa tulee esiin koko kirkon työn odotettu kirjo. Erot ovat painopisteissä. Poutiaisen korostukset ovat useammin hakeutuneet kirkon sisäisiin toimintoihin, kun taas Askola on ainoana ehdokkaana läpi koko vaalin korostanut kirkon sosiaalisen ja diakonisen vastuun merkitystä. (Kyllä Poutiainen diakonian tuntee, mutta ehkä alitajuntaisesti kokee, että perheen työnjaossa diakonia ei kuulu hänelle vaan Kirsti-puolisolle.)  Kysymys ei ole kummallakaan joko-tai -vaihtoehdoista, mutta painopisteessä on ollut havaittava ero.

Vaalin neljäs momentum on siis kysymys: jäädäänkö kirkossa katsomaan sisään vai uskalletaanko lähteä kirkosta myös ulos?

Se, kumpaa ehdokasta äänestää, perustuu valintoihin yllämainituissa kysymyksissä. Monissa kohdin erot ovat enemmän painopisteen eroissa, mutta niiden kautta nousee esiin myös suurempi linjaero. Poutianen on useammin taipuvainen kunnioittamaan hyvin hoidettuja perinteisiä kirkon toimintatapoja, kun taas Askolassa voi nähdä suurempaa muutoshalukkuutta. Tätä kautta voi vaalin kiteyttää lopulta valintaan perinteen ja muutosvalmiuden välille. Tätä tukee myös kysymys piispan sukupuolesta; nainen piispaksi ei ole itseisarvo, mutta naisnäkökulma korostaisi muutoksen suuruutta.

On äänestäjien aika päättää kirkon suunnasta.

PS Kuluttajansuojalakien mukainen selvennys:  en ole äänioikeutettu Helsingisn vaalissa järvenpääläisenä, mutta jos olisin niin antaisin ääneni muutoksen puolesta

Written by latvus

29.5.2010 at 19.02

Kirkossa käryää

with 3 comments

 

Euroopassa koko kansan kuuluminen yhteen kirkkoon oli ennen sääntö, nyt se on poikkeus. Suomen luterilainen kirkko on ilmiö, joka vetää vertoja Euroopassa jopa Puolalle. Siellä katoliseen kirkkoon kuuluu huima enemmistö kansalaisista (lähteistä ja määrittelystä riippuen yli tai alle 90 % prosenttia). Suomessa luterilaiseen kirkkoon mahtuu karvan alle 80% kansasta. Herätykset ovat nitisyttäneet kirkkovenettä, mutta laidat ovat yleensä kestäneet. Jopa vanhoillislestadiolaiset ovat virallisesti pysyneet kirkossa, vaikka ovat muodostaneet mentaalisesti kirkon kirkossa. Käryääkö tällä hetkellä kirkossa kaiken takana nyt kuitenkin suurempi muutos?

Ensimmäinen oire muutoksesta oli Nokia Mission lähtö omille teilleen. Suuri kohu kirkosta poislähtemiseen on vaihtunut kuitenkin pienen piirin yhteisöksi, joka on hävinnyt julkisuuden tuolle puolen.

Toinen ulko-oven kolisuttaja on ollut Luther Säätiö. Määrätietoinen matka kohti omaa kirkkoa on ollut suoraviivainen ryhtymys, jossa taka-askeleita ei ole ainakaan julkisuudessa etsitty vaan on kuljettu kohti tilannetta, jossa oman kirkon muodostajat pian saavat sen, minkä tilaavat.

***

 

Arkkipiispan vaalin jälkeen jo povattiin kirkon jakautumista. Finaalikierrokselle menevien politiikan henkilövaalien tapaan myös kirkossa tapahtui varsin selkeä rintamalinjojen muodostuminen.  Tietystä kaksinapaistumisesta huolimatta professori Miikka Ruokasen perustelut kahtiajaosta tuntuivat kuitenkin enemmän vaalin jälkihöyryiltä. Ilmiö kuitenkin jatkuu erityisesti sosiaalisessa mediassa ja käry nousee.

Kotimaa24 sivustolla on puhuttu eri yhteyksissä ilmapiirin kiristymisestä. Kirkkoherra Toivo Loikkanen totesi, että kyse on kyse on sekä retoriikasta että hengellisen linjan kiristymisestä. Kotimaa24 sivuilla keskustelu soljuu toisinaan asiallisen lupsakkaasti, mutta paikoin karkaavat kirjoittajien sormet ilmaisuihin, jotka eivät ole kunniaksi tuolle foorumille. Esimerkki ylilyönnistä on muiden kristittyjen tuomitseminen helvettiin rikinkatkuisin ilmauksin. Kotimaa24 ei ole tässä suhteessa yksin; muita kirkollisia keskustelualustoja voisi mainita aivan yhtä perustellusti.

Kotimaa-lehti uutisoi Hakunilan seurakunnan kirkkoherran vaalin aikana esiin tulleeseen sanailuun ja kärkevään mielipiteiden vaihtoon. Mielet ja kielet ovat käyneet kuumana myös Vantaalla.

***

Kirkossa käryää.

Sen huomaa erityisesti, jos sosiaalisen median sivustoja selailee. Sosiaalinen media on levittänyt kirkkoon keskustelukulttuurin, joka sallii nimimerkin takaa ja myös ilman nimimerkkiä toisten kristittyjen syyttelyn, helvettiin tuomitsemisen ja demonisoimisen. Suvaitsemattomat näkökulmat ovat yleistyneet ja toisten maltillinen kuuntelu on vähentynyt. Yhä useammin hutkitaan ja vain harvoin aidosti keskustellaan. Parviälystä kehkeytyy usein parvihäly.

Yhtäältä sosiaalinen media on tehnyt suuren palveluksen, kun pinnan alle padotut asenteet ovat pullahtaneet esiin. Tämän ajattelutavan mukaan on parempi, että ihmisten mielen paineet tulevat kuuluville myös kirkossa sen sijaan, että ne jäisivät tukan alle pyörimään.

Toisaalta pirujen maalaaminen seinille kutsuu lisää piruja paikalle. Kuumentunut hengellisyys tuottaa lisää kuumentunutta hengellisyyttä, jos sillä on kasvualustaa. Tässä mielessä kyse on arveluttavasta suunnasta, jonka lietsomiseen ei ole mitään syytä pelkän keskustelun ylläpitämisen nimissä. Sosiaalisen median imu vie kirkossa keskustelua suuntaan, jonka myötä kirkossa käryää.

Aiheellinen kysymys onkin itse asiassa se, että onko kirkon ajoittain ilmenevä ilmapiirin kärjistyminen merkittävältä osalta juuri sosiaalisen media esiin manaama kehityssuunta, joka ruokkii itse itseään. Tämän kehityskaaren vaikutusta kukaan ei osaa vielä nähdä.

Written by latvus

24.5.2010 at 10.18

Kategoria(t): Uncategorized

Tagged with ,

5000 näyttökertaa 21.5.2010

leave a comment »

Tänään 21.3.2010 napsahti näyttökerta mittariin uusi tasaluku: 5000. Kiitos kaikille mielenkiinnosta ja erityinen kiitos kaikille, jotka ovat uskaltaneet panna itseään likoon ja osallistua keskusteluihin.

Toukokuun aikana toivon saavani vielä otteen hetkeksi herpaantuneesta kairauksesta raamattukysymykseen ja Raamatun luonteeseen. Nyt kun Köyhien Raamatun -käsikirjoitus antaa tilaa, niin toiveet ovat sen suhteen korkealla.

Written by latvus

21.5.2010 at 15.33

Kategoria(t): Uncategorized

Köyhien Raamattu

leave a comment »

Köyhien Raamattu

Käsikirjoituksen ensimmäinen versio on nyt kustantajan käsissä Kirjapajassa. Yksiin kansiin on kommentoitu kaikki keskeiset Raamatun tekstit köyhyydestä. Nimi Köyhien Raamattu kertoo osuvasti sen, mistä on kysymys. Köyhien rooli Raamatun teksteissä on iso ja on yllättävää, kuinka vähän asiaan on kiinnitetty huomiota. Toisaalta ilmeistä on se, että köyhät eivät ole Raamattua kirjoittaneet, mutta monta köyhien liittolaista teksteistä löytyy.

Muista kirjoittajista Hanne von Weissenberg on Heprealaisen Raamatun, Sakari Häkkinen Uuden testamentin tutkija. Raamatun tutkimuksen lisäksi olemme tarkastelleet tekstien merkitystä nykypäivänä.

Tässä tulee yksi vastaus siihen, mitä raamattuteologia voi olla.

Written by latvus

20.5.2010 at 23.10

Kategoria(t): Uncategorized

Helsingin uusi piispa: vaalissa Poutiainen johtaa ja Askola haastaa

with 5 comments

Osa 3

Helsingin piispanvaalin ensimmäinen kierros on käyty ja Matti Poutiainen on napannut ensimmäisen lähtöruudun. Irja Askola haastaa Poutiaisen, kun finaalikierros alkaa. Äänet jakautuivat prosenteissa seuraavasti Poutiainen 35%, Askola 34%, Vapaavuori 20%, Heltelä 8% ja Glad 2%. Äänestysprosentti oli 90%  –  siis yli sata ääntä jäi antamatta.

Rovastikunnittain tulokset ovat näkyvillä hiippakunnan sivuilla.

 

Yllättikö tulos?

Tulos oli odotettu. Kirkon ja kaupungin nro 15 (28.4.2010) tekemä vaaligallup ennakoi tuloksen jo etukäteen varsin tarkasti.  Oikeaan osui sekä kärkikaksikon ennustaminen että myös vaalin päälinja. Vastoin ennustetta Poutianen oli ensimmäisen kierroksen ykkönen. Virhemarginaali oli kunkin osalla 2-3%.

Gallup-kysely lupasi seuraavia prosentteja; sulussa ensimmäisen kierroksen tulos ja äänimäärä.

Poutiainen 32% ennuste  (35% tulos; 399 ääntä)
Askola 36% (34%; 386 ääntä)
Vapaavuori 18% (20%; 222 ääntä)
Heltelä 10% (8%; 89 ääntä)
Glad  4% (2%; 27 ääntä)

Noin 10% jätti äänioikeuden käyttämättä. Syynä saattoi olla pakottava este, mutta mahdollisesti joukossa on myös nukkuvia protestiääniä koko systeemiä vastaa.

Poutiaisen profiilina pitkin vaalia on ollut kirkon opin tuntijan rooli ja kirkon perinteen korostaminen. Helsingin sanomien verkkosivut (11.5.2010) määrittelekin Poutiaisen edustaneen vaalissa ”perinteisintä linjaa ja siksi koonnut taakseen Helsingin hiippakunnan vanhoillisimpia äänestäjiä.” Askola on vaalikeskustelujen aikana liputtanut kirkon läsnäoloa arjessa ja diakonisen roolin tärkeyttä.

 

Mitä tulos kertoo jatkosta?

Henkilövaalien kohdalla yleisenä trendinä on aika usein ollut polarisoitumien, tiukka lopputaisto ja usein myös vaalitenttien tuomat kuhinat.  Finaalikierros alkaa puhtaalta pöydältä, jolloin jokainen ääni on annettava uudestaan, mutta finalisteja äänestäneet lienevät uskollisia ratkaisuilleen.

Voittaja tarvitsee siis liki 20% lisää ääniä varmistaakseen voittonsa. Kenelle Vapaavuoren, Heltelän, Gladin ja nukkuvien puolueen (10%) äänet ovat menossa?  Jos nukkuvien äänet  jättää pois laskuista, niin jatkosta pudonneiden saldo 338 ääntä.

Nukkuvien puolueen äänet ovat arvoitus ja niistä kumpikin finalisti voi periä yhtä suuren osan. Gladin äänipotista suurimman osan voisi olettaa kääntyvän Poutiaiselle. Vastaavasti voisi olettaa Heltelän ja Vapaavuoren äänestäjistä reilun enemmistön suuntaavan helpommin Askolan kuin Poutiaisen suuntaan. Tämänkaltaiset äänivirrat toisivat Poutiaiselle lisää ääniä noin 100-120. Askolan lisä-äänien määräksi tulisi noin 180-200.

Vaaliin on kuitenkin aikaa vielä vajaa kuukausi, eikä yhtään ääntä lopullisessa äänestyksessä ole vielä annettu. Finaalikierroksen keskustelut voivat nousta isoon rooliin, kun liikkuvat äänestäjät tekevät ratkaisujaan.

Finaalikierrokselle Poutiainen lähtee johdossa ja Askola on takaa-ajaja. Se, pitääkö tämä asetelma loppuun asti vai saako Helsinki Suomen ensimmäisen naispiispan, selviää kesän korvalla.

Written by latvus

11.5.2010 at 23.00

Kategoria(t): piispa

Tagged with , , , ,

Seven Deadly Zins ja matka suureen länteen

with one comment

 

Viinien maailmasta:  kertomus viinistä nimeltä Seven Deadly Zins.

Lue matkasta suureen länteen ja viinin maistamisesta.

Kiitos Ruotsi!

Written by latvus

8.5.2010 at 16.29

Kategoria(t): viinit

Tagged with

Raamattukeskustelun kuuma vuosikymmen: 1980-luku

leave a comment »

 

(Raamatusta: osa 5)

Viipyilevä sarjani Raamatun luonteesta, alkuperästä ja raamattukäsityksestä ottaa tällä kertaa vauhtia kolmen vuosikymmenen takaa. Sammeli Juntusen uusi kirja Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta (Kirjapaja 2010) nimittäin toi elävästi esiin 1980-luvun ja nosti Heikki Räisäsen tuotannon erityiseen merkitykseen. Juntunen tulkitsee sen kautta jopa seurakuntalehtien hartauskirjoituksia – tässä Juntunen ampuu kohtuuttoman lyhytpiippuisella aseella ja tulos on sen mukainen. Ajatus sai kuitenkin minut liikkeelle ja pohtimaan 1980-luvun merkitystä raamattukeskusteluun.

On yksi asia, jossa Juntunen antaa suoraa kiitosta Räisäsen työlle. Kysymys on pienestä kirjasta vuodelta 1981 Miten ymmärrän Raamattua oikein? Historiallisen ja epähistoriallisen raamatunselityksen vertailua (Kirjapaja). Tähän liittyen Juntunen toteaa Räisäsen osoittaneen fundamentalismin mahdottomuuden ja itsekin ottaa kielteisen kannan sanainspiraatioon.

Oma muistikuvani kirjan julkistamista edeltäneistä raamattukeskusteluista ja kirjan julkistamisesta on samansuuntainen. Se oli painava puheenvuoro, joka vei sitä edeltäneiden parin vuoden keskustelun mennessään ja myös muutti sen luonnetta. Ehkä kukaan tuon ajan muista keskustelijoista ei halunnut vakavasti enää haastaa Räisästä teemasta.  Ainoat vastineet ilmestyivät kirja-arvioina (konservatiiveista mm. Erkki Ranta, Eero Junkkaala ja Pekka Eskelinen).  Kai Peltonen kuvaa mainiosti teoksen merkityksestä Tulkinnan kehällä -kirjassa(1992)  ja antaa osuvan kuvauksen värikkäästä keskustelusta liki kolmen vuosikymmenen takaisista vaiheista.

Informatiivisuudessaan ja selkeässä tyylissä tuo teos jäänee suomalaisen raamattukeskustelun kärkipaikoille – olipa kirjan sisällöstä mitä mieltä tahansa. Jokaisen joka Suomessa haluaa keskustella Raamatun erehtymättömyydestä tai sana-inspiraatiosta, on syytä lukea teos Miten ymmärrän Raamattua oikein?  Kirja on edelleen ajankohtainen.

Sisällöstä vain sen verran, että kirja on fundamentalismin fileerausta alusta loppuun.

***

 

Jo mainitussa kirjassa Heikki Räisänen ilmaisi loppuluvussa halunsa luopua ”ilmoitus” käsitteestä ja puhua mieluummin ”uskon todistuksesta”.  Myöhemmät artikkelikokoelmat (mm. Raamattunäkemystä etsimässä ja Tuhat ja yksi tulkintaa) valottivat keskustelu monelta taholta. Ja kuka ei muistaisi kahden tutkimusprofessorin Tuomo Mannermaan ja Heikki Räisäsen pitkää debattia Teologisessa aikakauskirjassa raamattuteologiasta teemalla ”katedraali vai kiviraunio”. Kysymys oli siitä, onko Raamattu ja erityisesti Uusi testamentti jäntevä rakennelma vai erilaisten rakennelmien summa, kuin sarja pikkukappeleita. Uskomaton sarja pitkiä, petiitillä painettuja artikkeleita: pieni fontti ja olematon rivinväli, tarkoitettu siis vain asiaan vihkiytyneille.

1980-luvun raamattukeskusteluun mahtuivat mukaan myös piispojen, systemaatikkojen ja eksegeettien käymät keskustelut. Lukuisat esitelmät, tiukatkin keskustelut, mutta myös yhteisten näkökulmien etsiminen sulattivat monia jännitteitä, jotka vielä 1980-luvun alussa olivat jakamassa mielipiteitä niin voimakkaasti, että äärisuunnat havittelivat omaa, konservatiivista pappiskoulutusta Norjan mallin mukaan.  Suomen teologisen instituutin (STI) perustaminen oli aikanaan seurausta samoista tarpeista.

Arkkipiispa John Vikströmin merkitys keskusteluiden ylläpitäjänä ja avaajana oli erittäin suuri. Vikström ei julkaissut kovin runsaasti teemaan liittyviä kirjoituksia, mutta antoi merkittävän panoksen kokoamalla heikosti kommunikoivat osapuolet yhteisen pöydän ääreen keskusteluihin.

Asian kannalta keskeistä oli myös se, että Kirkon koulutuskeskukseen (KK)  perustettiin raamattuteologian kouluttajan toimi ja hermeneutiikan kurssi tuli pakolliseksi osaksi pastoraalikoulutusta. Tämä on taannut väylän asioiden prosessointiin ja eksegetiikan tulosten jäsentämiseen kirkon työssä. Kirkolla on siis ollut pitkään aktiivista raamattuteologian harjoitusta, vaikka arkinen koulutus ei kovin usein otsikkoihin pääsekään.

***

 

Entä mitä jäi käteen raamattukeskustelun kuumasta vuosikymmenestä, 1980-luvusta? Vuosikymmen merkitsi selvää päätöstä fundamentalismiin ja tiukkaan sanainspiraatio-oppiin nojaavalle Raamatun erehtymättömyyspuheelle. Sen perustelu osoittautui heikoksi ja virheelliseksi. Raamattu oli yksinkertaisesta toisenlainen. Raamatun tueksi luodut sloganit (esim: Arkeologia todistaa Raamatun erehtymättömyyden) olivat paikoin olleet jopa selvän valheellisia, vaikka varmaan muotoiltu hyvässä uskossa. Tämä osaltaan osoitti, että hyvä usko ei kuitenkaan korvannut puutteellista tietoa.

Merkittävät ansiot osuvat alueelle, jossa vanhaa purettiin.  Entä mitä nousi tilalle? Tämä on ehkä 80-luvun dilemma, sillä millään taholla keskustelussa ei osattu kiteyttää selkeästi ja jäsentyneesti sitä, mitä uusi ja vähemmän strukturoitunut, mutta silti kokonaisuuden muodostava Raamattu merkitsi. Ehkä 1980-luvun perua on vieläkin jäsentymätön Raamattu-käsitys, joka myös kuplii esiin Juntusen kirjassa. Vaikka vierastan Juntusen ratkaisuja, niin hänen kysymyksensä on aiheellinen. Keneltä saa lyhyen, asianmukaisen ja osuvan vastauksen kysymykseen: mikä on Raamattu luterilaisen kirkon näkökulmasta?

***

Mitä on Jumalan ilmoitus? Vai onko parempi puhua uskon todistuksesta? Näihin kysymyksiin haen vastausta ensi kerralla, kun kysyn että miten Raamatun syntyhistoria auttaa raamattukäsityksen jäsentämisessä. Sitä seuraa myös kysymys: mitä tarkoittaa ilmaus Jumalan Sana/sana?