Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta

with 20 comments


Kevät on jo

 

(Raamatusta: osa 2)

 

Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta, joka on suuresti vallalla kristittyjen parissa. Tällöin Raamatun tekstit saavat sen aseman, joka kuuluisi vain Jumalalle ja Raamattua aletaan jopa kohdella kuin Jumalaa. Raamatusta tulee silloin osa Jumalaa.

Ilmenemismuodot

Epäjumalanpalvelus ilmenee siinä, että Raamatun kahta eri kirjoituskokoelmaa – Heprealaista Raamattua ja Uutta Testamenttia – kohdellaan kuin se olisi persoona. Tällöin käyttöön tulee ilmauksia ”Raamattu sanoo”, ”Raamattu puhuu” tai ”Raamatun mukaan”. Raamattuun kuluvia tekstejä pyritään myös käsittelemään ikään kuin ne olisivat yksi kirjoitus. Tähän samaan sarjaan osittain kuuluu myös se, että Raamatun olemusta selitetään (mm. Katekismuksen tavoin) kristologian mallia (inhimillinen-jumalallinen )hyväksi käyttäen. Tosin Katekismus varoo puhumasta Raamatun inhimillisestä ja jumalallisesta olemuksesta.

Perinteisen epäjumalanpalveluksen tiukka versio on sanainspiraation varaan rakentuva fundamentalismi. Siinä korostetaan Raamatun äärimmäistä erehtymättömyyttä historian, biologian ja teologian alueilla.

Uuskonservatiivinen ajattelu (”klassisen kristinuskon puolustus”) nousee samasta maaperästä, mutta korostaa opin erehtymättömyyttä ja antaa Raamatulle tilan erehtyä pienissä historian yksityiskohdissa tai biologian ja maantieteen kohdalla. Tämän käsityksen mukaan Raamattu on kuitenkin erehtymätön silloin, kun se on yhdenpitävä myöhemmän dogman kanssa.  Tällöin itse asiassa epäjumalanpalveluksen kärki saattaa kohdistua enemmän dogman kuin Raamatun suuntaan.

Kirkon perinne

Raamatun tekstit eivät ota itselleen Jumalan asemaa. Mukana on tiettyyn historian tilanteeseen kohdistettuja Jumalan viestejä, mutta kokonaisuutena on selvää, että yksittäisten kirjoitusten kirjoittajat/sanelijat näkivät itsensä Jumalan sanoman välittäjinä tuossa hetkessä, mutta he eivät viittaa tekstinsä tulevaan asemaan osana kanonisoitua kokoelmaa. Hetkellisestä Jumalan puhuttelusta ei saa tehdä ajatonta Jumalan puhetta.

Raamattua ei mainita apostolisessa tai Nikean uskontunnuksessa. Raamattuun ei uskota, ei myöskään Raamattua. Nikean tunnustuksen viittaus siihen, että Jumala on ”puhunut profeettojen kautta”, antaa Heprealaisen Raamatun teksteille osuvan perspektiivin.  Jumala on puhunut ja tuo puhuttelu on kirjattu talteen, mutta selkeästi varotaan tekemästä Raamatusta Jumalaa.

 

Seurauksia

Seurauksena Raamatun epäjumalanpalvelusta on se, että kovin helposti yritetään sanoa, mitä Raamattua on, mitä se saa olla ja mitä se ei saa olla. Yksi seuraus Raamatun epäjumalanpalveluksesta liittyy siihen, että samalla helposti puetaan Jumalalle pakkopaita siitä, mitä Jumalan tulee olla. Kun Raamattu korotetaan Jumalan kuvaksi ja Jumalan rinnalle, niin samalla sanotaan, mitä Jumalan pitää olla. Tässä on epäjumalanpalveluksen suurin vaara: Jumala määritellään ja asetetaan ruutuun, joka on oma määritelmämme.

Kuitenkin

Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joissa kuvataan Jumalan työtä erityisellä tavalla.

Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joihin vertaamme omia tulkintojamme.

Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joiden kautta Jumala edelleen puhuttelee ja kohtaa meitä.

Jumalaan uskotaan, mutta Raamattu on vain se sormi, joka osoittaa Jumalaa ja osoittaa uskon kohdetta.

PS.

Artikkeli on osa laajempaa sarjaa kirjoituksia Dosentin ikkunassa

Advertisements

Written by latvus

12.4.2010 klo 9.07

Kategoria(t): Uncategorized

20 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Jos Jumala ei puhu Raamatussa, niin missä sitten? Minkä lähteen puoleen ihmisen pitäisi kääntyä, jos hän haluaa oppia tuntemaan Jumalan tahdon?

    En liioin oikein ymmärrä miksi ensin hyökkäät Raamattuun uskomista vastaan ja sitten vedät takaisin toteamalla, että ”Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joiden kautta Jumala edelleen puhuttelee ja kohtaa meitä”. Miten tätä jälkimmäistä pitäisi nimittää ellei juuri Raamattuun uskomiseksi?

    Sami Koponen

    20.4.2010 at 12.42

    • Niinkauan kun Kristus ei ole palannyt maan päälle, Jumalan sana on ainoa valo, joka meillä on matkallamme lamppuna. Näin meille sanotaan Raamatussa, mutta tällä ei ole mitään merkitystä, jos Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta.

      nappi

      21.4.2010 at 13.42

    • Kai Jumala puhuu missä tahtoo? Eikä (vain) Raamatussa tai jossain missä jotkut uskovat tahtovat Hänen puhuvan?

      Erittäin hyvä blogikirjoitus.

      Mikko

      22.4.2010 at 0.50

    • Jos Jumala ei puhuisi Raamatun kautta, mistä tulisi sitten. Tänä päivänä Raamattu on hyvin keskeinen kirja ihmisen elämässä. Raamattu on n.s elämän kirja, missä tulee esiin miten Jumala on toiminut ihmisten keskellä. Kun tutkimme Raamattua, niin samoin me kristytyt kohtaamme itse Jumalan joka on armollinen meille. Minun mielestäni kun hyökätään Raamattua vastaan, niin hyökkääjässä on jokin ongelma, hyökkääjät hyökkäävät, että voisi purkaa itseäänsä, siihen on helppo purkaa kun ei näe eikä kuule.

      Timo Rantanen

      22.4.2010 at 6.58

      • Timo,

        ensiksi muistutan siitä, että en hyökkää Raamattua vastaan mutta olen kriittinen tietylle tavalle käyttää Raamattua.

        Toiseksi pyydän sinua lukemaan uudeleen tekstin lopussa olevan ”Kuitenkin” kappaleen, jolla otan ennakkoa tulevasta postauksesta jossa palaan teemaan.

        ”Kuitenkin

        Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joissa kuvataan Jumalan työtä erityisellä tavalla.

        Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joihin vertaamme omia tulkintojamme.

        Juuri Raamattu on se kokoelma pyhiä kirjoituksia, joiden kautta Jumala edelleen puhuttelee ja kohtaa meitä.

        Jumalaan uskotaan, mutta Raamattu on vain se sormi, joka osoittaa Jumalaa ja osoittaa uskon kohdetta.”

        latvus

        22.4.2010 at 9.26

  2. Terve Sami,
    tekstin kärkenä ei ole kiistää, ettei Jumala ole puhutellut ihmisisä tapahtumisssa, jota Raamattu kuvaa. En myöskään ajattele, ettei Jumalan puhuttelu tulisi todeksi edelleen ja että tämä tapahtuu myös ja erityisesti Raamatun tekstien kautta.

    Mutta se ei merkitse sitä, että Raamattu tulisi korottaa ”olemuksensa” puolesta Jumalaksi tai että Raamattu olisi varsinainen uskon kohde. Se on enemmän intsrumentti, jonka luonteen ymmärrämme analysoimalla sen sisältöä ja syntyhistoriaa, käsikirjoitusten luonnetta ja tulkinnan historiaa etc.

    latvus

    20.4.2010 at 13.32

  3. Kiitos tästä jutusta. Olen monesti painiskellut itseni kanssa ”Raamattu sanoo sitä ja tätä”- määräysten kanssa kun samalla ne tuntuvat rikkovan rakkauden kaksoiskäskyä. Sana ”instrumentti” on jotenkin hyvin osuva kuvaus Raamatusta; sen kautta kuulemme musiikkia, mutta instrumentti itsessään ei ole musiikki.

    Kiitos vielä kerran näistä lohdullisista pohdinnoista.

    Elina

    20.4.2010 at 16.50

  4. Lämmin kiitos selkeästi kirjoitetusta asiasta — tänä aikana, jolloin niin moni tarttuu Raamattuun kuin lyömäaseeseen käyttäen sanoja ”raamatullinen”, ”raamattuun uskova”, ”raamatulliseen jumalalliseen arvovaltaan luottava”. Tässä mielessä fundamentalistit lähenevät ”kirjauskovaisuudessaan” muslimeja…
    Lyömäaseen käyttö tulee hyvin esille keskusteltaessa vaikkapa naispappeudesta tai homoseksuaalisuudesta.
    Kiitos dosentille selkeästä ajattelusta!

    Mikko Lappalainen

    21.4.2010 at 7.59

  5. Seppo Simolalla oli tämän päivän Kirkossa ja kaupungissa hyvä (ja provokatiivinen) pääkirjoitus, josta hän varmaan saa kuulla kunniansa kirkon äänekkään vähemmistön edustajilta. Samoin Sirkku Nyströmillä oli hyvä Lauri Oikarisen väitöskirjaan pohjautuva juttu siitä, miten usko muuttuu tai ainakin voi muuttua ihmisen elämän aikana. Muistelen, että Antti Räsänenkin olisi väitellyt samantapaisista asioista. Ja Owe Wikström kirjoittanut. Usko muuttuu ja kehittyy yksityisen ihmisen elämän aikana ja kirkon elämässäkin sitä tapahtuu, vaikka kovin hitaasti. Muutosta siis tapahtuu meissä itsessämme ja ympäristössämme, mutta me vain tunnustamme edelleen uskoamme neitsyt Mariaan ja ruumiin ylösnousemiseen niin kuin silloin, kun maapallo oli vielä maailmankaikkeuden keskellä sijaitseva pannukakku ja naisen kohtu miehen siemenen elatusastia. Ja jos joku uskaltaa sanoa ääneen, että näitä ei tarvitse uskoa kirjaimellisesti, hän saa taas niskaansa tämän äänekkään vähemmistön raivon. Minua rasittaa, että uskontunnustuksen kummallisuuksista on tehty uskon koetinkiviä. Sekin on epäjumalanpalvelusta! Usko neitseestä syntymiseen ja ruumiin ylösnousemiseen, niin sinä pelastut! Says who? Ei ainakaan Paavali, Markus tai Johannes neitseellisestä syntymästä. Eikä tuo ruumiin ylösnouseminenkaan taida kauhean korostetusti olla uskon kohde Raamatussa. Usko uskontunnustukseen, äläkä kysele…

    Helka Ahava

    21.4.2010 at 14.47

  6. Hei ja kiitos Nappi, Elina, Mikko, Helka kommenteistanne.

    Tulin juuri katsomasta Kansallisteatterista Kristuksen morsian -näytelmää, joka on huima heittäytyminen totuuden etsimiseen ja sen taakse. Ehkä siinä ainakin minulle nousee tärkeäksi se, että vaikka totuudet kääntyvät useaan kertaan ympäri on niitä uskallettava etsiä ja pintyneitä käsityksiä kääntää ylösalaisin.

    Käykää katsomassa jos saatte vain liput.

    Teema sopii myös Raamatun kohdalla!

    latvus

    21.4.2010 at 21.50

  7. Minäkin näin Kristuksen morsiamen pari viikkoa sitten. Hyvä ja ajankohtainen näytelmä. Siinä onnistuttiin menemään totuttujen roolien taakse. Ideologisessa taistelussa, oli se sitten poliittista tai uskonnollista, ei ole varaa antaa milliäkään periksi, vaikka sisimmässään ajattelisi, että vastapuolen puheissa on järkeäkin. Tämä asetelma näytelmässä rikottiin. Kaikki sen henkilöt ovat loppujen lopuksi omassa totuuden etsimisessään epävarmoja ja haavoittuvia. Näinhän se on, vaikkei sitä tahdotakaan myöntää. Totuus kun ei ole kenenkään omistettavissa.

    Helka Ahava

    22.4.2010 at 13.57

  8. Latvuksen tekstin perusteella Johanneksen evankeliumin Jeesus tai ainkin Johanneksen evankeliumin kirjoittajakin on siis epäjumalanpalvelija kun hän kerran kertoo Jeesuksekin käyttäneen ilmaisua ”Raamattu sanoo” (krei. ”kathoos eipen hee grafee”) puhuessaan Hengestä, jonka häneen uskovien oli määrä saada.

    Latvuksen kirjoitus on mielenkiintoista pohdintaa, mutta kuten niin moni muukin kriittinen eksegeettinen spekulaatiotehtaisu, se ei perustu oikeastaan Raamattuun (mutta juuri Raamttu-uskoahan hän kritisoi).

    Ilmaisut ”Raamattu puhuu” jne. ei lopultakaan kerro siitä, että joku korottaa sen epäjumalaksi, vaan siitä, että se on kristitylle lukijalle Jumalan inspiroimaa pyhää tekstiä kuten ainakin osasta Raamatun tekstejä voimme havaita ja joka tietysti oli myös tuon ajan juutalaisuuden käsitys. Raamatun pohjalta hän myös käyttää samanlaista terminologiaa tai ilmaisuja kuin itse Raamatussa on käytetty.

    Raamattu ei tietenkään näille kristityillekään ole varsinainen uskon kohde, Jumalan ilmoitus ja armon väline, jonka kautta Jumala puhuttelee ihmisiä.

    Latvuksen kirjoitus paljastaa vain hänen periaattelisen negatiivisen asenteellisuutensa tai positiivisesti ehkä vain sen, että hänet on koulututettu omaksumaan tämä kriittinen perusasenne (jota pidetään perusteettomasti tieteellisenä tai objektiivisena) perinteistä kristillistä uskoa kohtaan, jossa Raamattu nähdään Jumalan ilmoituksena ja hänen Henkensä ohjaamana syntyneenä kirjoituskokoelmana.

    Toivoisi dosentin lukevan Raamattua tarkemmin ennekuin kritisoi, ellei halua sitten siirtyä kristinuskon ulkopuolelle ja pitää Uutta testamenttiakin epäjumalanpalveluksena.

    Matti

    4.8.2010 at 22.55

    • Nimierkki Matti/Matt,

      hyvä kun kaivoit esiin tuon ilmauksen. Viittaat kohtaan Joh 7:38, joka käännettään 1992 ”kuten kirjoituksissa sanotaan”. Kyse on kreikassa vastaavasta ilmauksesta kuin viitattaisiin johanneksessa toisaalla esim profeetta Jesajan tekstiin. (esim 1:23).

      Pidit asennettani negatiivisena. Itse haluan tuoda paremmin ja positiivisesti esiin Raamatun oman luonteen. Silloin on tarpeen olla kriittinen erilaisiin Raamatun nykykäyytäjiin. Useasti raamatunkäytöstä tulee väärinkäyttöä. Tähän tähtää myös kriittinen tekstini raamatuntulkinnasta epäjumalanpalveluksena. Oman kokonaislinjani käy ainakin joiltakin osin ilmi kun lukee koko sarjani ”Raamatusta”.

      Kari

      latvus

      8.8.2010 at 15.16

      • Toki Raamatun palvonta on väärin. Kristillisen uskon mukaan Raamattu on kuitenkin syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta Pyhän Hengen käyttäessä ihmisiä välikappaleinaan. Tällöin Raamattun teksteissä näkyy kirjoittajien persoonalliset piirteet, mutta silti tekstit eivät ole pelkästään inhimillisiä, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneitä ja ovat siis paitsi Jumalan ilmoituksen väline, myös itse Jumalan ilmoitus.

        Raamattu ei tietenkään ole syntyntyt samalla tavalla kuin Koraani, jonka muslimit uskovat syntyneen vain taivaallisen kirjan kopiona Muhammadin (monien muslimien mielestä luku- ja kirjoitustaidottoman) lukiessa ja kirjoittaessa sen milloin minkäkinlaiselle materiaalille tai opetellessa ulkoa, joista se sitten myöhemmin kootiin yksiin kansiin.

        Raamatuntulkinnassa on tärkeä olla rehellinen Raamatun omalle luonteelle, tämä on selvää. Historiallis-kriittisen raaamtuntutkimuksen lähtökohdat ovat kuitenkin valistuksen kirkkokritiikissä ja naturalistisessa maailmankuvassa ja eräissä muissa ismeiksi luokitelluissa ei-kristillisissä maailmakatsomuksissa halusi sitä tai ei. Sen vaikutukset tuntuvat yhä ei pelkästään objektiivisen tutkimuksen puutteena (mikä tuskin on koskaan täysin mahdollistakaan) ja negatiivisena perusasennoitumisena perinteistä kristillistä Raamatun tulkintaa kohtaan.

        Kristillinen tulkinta edustaa kuitenkin vanhinta tulkintaa ja perintöä, johon on tässä mielessä syytä suhtautua riittävällä vakavuudella erityisesti kun nykytutkijat ovat huomattavasti epäedullisemmassa asemassa kuin apostolien työn tuloksena syntyneet Uuden testamentin kirjotukset ja kristillinen seurakunta ja sen säilyttämä apostolinen perinne. Alkuseurakunnalla oli huomattavasti paremmat edellytyksen kreikan-, heprean- ja arameankieltä osaavina, historian tapahtumia lähempänä elävinä, omien kulttuuriensa tuntijoina ja suuremmalla motiiveilla varustettuina erottamaan totuus kuin kenelläkään nykyajan Raamatun tutkijoista.

        Ei tämä tarkoita tietenkään alkukristillisen perinteen ehdotonta erehtymättömyyttä, mutta parempaakaan ei ole tarjolla. Mahdollisuudet siihen ovat menneet. Muu on hyvin suuressa määrin spekulaatiota.

        Matti

        10.8.2010 at 17.12

      • Matti,
        kiitos pitkästä pohdinnasta.

        Pari kommenttia niihin:
        – alkukirkossa oli luultavasti hyvin vaihtelevat mahdollisuudet saada käsiin erilaisia tekstejä. en olisi miullään muotoa kovin optimistinen varhaiskirkossa olleeseen kykyyn seuloa faktaa ja fiktiota. Tai tarkastella historiallisia kysymyksiä. Esim. UT syntyi Jeesus-tapahtumiin nähden toisella kielellä, toisessa kulttuurissa, muutama vuosikymmen asioiden jälkeen. Siis todella iso muutos.
        – historialliskriittisellä metodilla on tietyt taustahistoriansa. sen tärkein puoli on nyt kuitenkin siinä, että se on kriittinen meidän tulkinnoillemme Raamatusta. Siksi sen kokonaissaldo on vahvasti plussalla, vaikka taustakytkennäöt toki täytyyy muistaa.
        – ja sitten se mielenkiintoisin juttu: kuka ja mikä määrittelee, mikä Raamattu on? sanot vain ”kristillinen usko”. Aika löysä määre, siis mielestäni(kuka, milloin ja missä?). Kaiva tuota lisää ja katso mitä Raamatun yksittäiset tekstit sanovat itsestään. Se on selkeän maltillista ajattelua, josta puuttuu sanainspiraation myötä yms myöhemmin syntynyt paatos.

        Kari

        latvus

        10.8.2010 at 22.57

  9. Alkukirkon motivaatio säilyttää sille uskottuja apostolisia tekstejä oli korkea, samoin seuloa pois sellaisiksi väitettyjä tekstejä jotka eivät olleet apostolisia. Apostolisilla seurakunnilla oli apostolinen oppi, regula fidei tai kaanoon tees aleetheiaas, eräänlainen suullinen apostoleilta peritty opetustraditio ja myös apostolisen opetuksen kiteytymiä. Eräs tällainen on kastetunnustuksena käytetty Apostolinen uskontunnustus. Muitakin opin kiteytymiä oli.

    Piispan arvovaltaa korostettiin alkukirkossa juuri siitä syystä, että apostolit olivat asettaneet perustamiinsa seurakuntiin paimenia/vanhimpia/piispoja (kreik. episkopos eri eräänalainen ”päältäkatsoja” eli seurakunna paimen) ja opettaneet heille tämän yllä mainitun apostolisen opin. He olivat suullisen kristillisen opetuksen säilyttäjiä. He pystyivät myös arvioimaan mitkä tekstit olivat apostolisen opin kanssa yksimielisiä ja erottamaan epäaspostoliset tekstit toisistaan. Vääräoppisia, epäapostolisia tekstejä ei julkisesti luettu kirkoissa. Eräs kaanoniin kuulumisen merkki olikin, että kirjaa oli luettu useimmissa seurakunnissa julkisesti eli niiden tiedettiin periytyneen apostoleilta tai heidän seuraajiltaan ja olevan opiltaan yhtä apostolien suullisen opin kanssa.

    Huomattavaa on, että vaikka tiettyjä kirjoja epäiltiin, ns. antilegomena-kirjoitukset (eli vastaansanotut), kaikki kristilliset auktoritatiiviset kirjakokoelmat eli kaanonit sisäsltävät kuitenkin tietyt peruskirjat ja -kirjeet. Vastaansanotut löytyvät Uuden testamentin lopusta (Ilmestyskirja, Heprealaiskirje, Juudaan ja Jaakobin kirje, 2. Pietarinkirje, 2. ja 3. Johannekse kirje. Antilegomena -kirjoitukset (Eusebiuksen käyttämä termi) sisälsi myös joitain sittemmin vakiintuneet UT:n kaanonin ulkopuolelle jääneitäkin kirjoja. Idän kirkoilla on ollut pitkään muitakin kirjoja kaanonissaan kuin ne 27, joita me olemme tottuneet pitämään Uuteen testamenttiin kuuluvina. Jos haluaa olla varma, ettei lisää mitään varhaisen kirkon konsesukseen, voi pitäytyä tietysti näihin kaikkialla hyväksyttyihin kirjoituksiin. Niistä löytyy krisitllinen oppi kyllin selvästi.

    Kaanonien ulkopuolelle jääneet tekstit eivät selvästi ole läpäisseet apsotolisen seurakunnan kriteereitä eikä niitä voidakaan pitää erityisesti pyhinä kirjoituksina. Gnostilaiset tekstit ovat selkeästi myöhempiä ja niiden tarkoituksena on yrittää edistää gnostilaisuutta verhottuna se apostoliseen valepukuun.

    Vanhan testamentin tekstihistoriasta emme tiedä juuri sen enempää kuin mitä meillä on tekstejä ja niistä esitettyjä arvioita myöhäissä juutalaisissa teksteissä. Meillä on masoreettinen teksti, Qumranin teksti ja Samarialainen Pentateukki, jotka ovat hyvin lähellä toisiaan olevia tekstimuotoja. Sitten meillä on käännöksiä kuten Septuaginta ja Vulgata. Targumien arvon lähinnä niiden valaistessa synagoogaseruakunnan saarnatulkintoja lukuun ottamatta Targum Onqelosta, joka on hvyinkin sanatarkka ja yksimielinen masoreettisen tekstin kanssa. Septuagintan arvo on merkittävä, sillä se on ennen ajanlaskumme alkua syntynyt käännös. Vulgata on Hieronymoksen käännös pääasiassa heprealaisesta esimasoreetisesta tekstistä. On huomattavaa, että nämä tekstit ovat käyneet läpi oman tekstihistoriallisen kehityksensä erityisesti Vulgata, josta tiedetään tehdyn revisioita. Ne ovat kuitenkin vain käännöksiä ja sellaisenaan eivät tarjoa muuta kuin sen avun, että niistä nähdään Vanhan testamentin tekstin olevan hyvin paljon yhdenmukainen. Septuagintan erot masoreettiseen tekstiin selittyvät kääntäjien taidoilla, joiden voidaan sanoa olleen varsin keskinkertaisia. Itse asiassa Septuaginta on käännöksnä hyvin epätasainen. Paikoin se on hyvin kirjaimellinen, paikoitellen hyvinkin vapaa. Siihen on vaikuttanut kuten muihkin käännöksiin tietysti myös aikakauden lukijakunnan tarpeet, joita on pyritty ottamaan huomioon tekstissä. Oman ongelmansa tekstikriitikoille tarjoaa Jeremian kirja, joka on hyvinkin paljon eri järjestyksessä kuin masoreettinen teksti.

    Apokryfikirjat ovat mukana Septuagintassa, mutta eivät masoreettisessa tekstissä. Ne eivät kuitenkaan ole kuuluneet synagoogan julkisesti luettuun kirjallisuuteen. Ehkä niitä on säilytetty kuitenkin Vanhan testementin kirjoitusten kanssa samoissa säilytystiloissa muuten arvokkaiksi katsottuina teksteinä ja ovat koodeksin keksmisen yhteyssä tästä syystä päätyneet samoihin kansiin.

    Juutalaisella synagoogalla ja alkuseurakunnalla oli omat perusteensa kanonisoimiselle emmekä ehdä tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta sen tiedämme että he elivät lähempänä tapahtumia omassa kulltuurissaan ja kieliympäristössään, vaikka kristinuskon suhteen siinä onkin tapahtunut muutoksia heprealaisesta ja aramealaisesta juutalaiskristillisestä kulttuurista siirryttäessä kreikkalaiseen maailmaan. Tämä ei kuitenkaan ollut sinänsä uutta, olihan juutalaisuus hellenistisenä kreikankielisenä juutalaisuutena ollut levineenä ympäri hellenististä maailmaa kauan ennen kuin kristinuskon sanomaa lähdettiin viemään Jerusalemista hellenistiseen maailmaan ja siitä yhä eteenpäin.

    Ottaen huomioon yllä olevan, juutalaisella synangoogalla ja varhaiskirkolla oli kaanonin muodostumisessa oma huomattava etunsa verrattuna nykyajan tutkijaan tai muun raamatunlukijaan, jotka elävät kahden tuhannen vuoden ajallisen etäisyyden sekä huomattavaan kulttuurisen ja kielellisen etäisyyden sekä antiikin ihmisen ajattelumaailmaan liittyvään etäisyyten takana. Tämä ei tarkoita synagoogan tai kirkon ehdotonota erehtymättömyyttä tai sitä etteikö synagoogalla tai kirkolla olisi ollut tarvetta löytää selityksiä tiettyjen kirjojen kaaanoniin kuulumiselle kuten Augustinuksen ajatus neljästä evankeliumikirjasta ja neljästä ilmansuunnasta. Nykytutkijalle ei kuitenkaan jää muuta kuin nämä jäljellä olevat tekstit ja jos niihin ei kykene luottamaan edes yksimielisen todistuksen edessä, ei jää jäljelle muuta kuin spekulaatioita ja spekulaatioiden arvon tiedämme. Ne ovat ehkä mielenkiintoisia, mutta todellista perustaa vailla olevia arveluja.

    Matti

    11.8.2010 at 18.06

    • Vastaan perusteellisesti kirjoitettuun pohdintaasi nyt yömyällä vain lyhykäisesti ja jos aika ja asiaa riittää niin palaan myöhemmin.

      Jos olisit opiskelijana laittanut tuonsisältöisen tekstin niin olisin kysynyt ensiksi että mistä kirjoista väitteessi nousevat. Niissä on osa totta, osa todellsiuuden kaunistelua ja osa ihan metsässä. Uudempi eksegeettinen tieto olisi poikaa.

      Esimerkit: VT/Heprealaisen Raamatun tekstihistoria on paljon komplisoidumpi, siis monimutkaisempi ja rinnakkaisista tekstiversioista kasvanut, kuin mitä sanot. mm Septuaginta ja Qumranin osoittamat isotkin tekstihistorian erot eivät ole ohitettavissa vain olankohautuksella. Toinen esimerkki UT:n osalta. Kaanonin kriteerit olivat apostolisuus ja tunnettuus, mutta kumpaakaan ei oikeasti käytetty valinnoissa. Nämä ovat ikäänkuin jälkikäteen seuloutuneet kriteereiksi. Teksteistä vain harvat esim. olivat aidosti apostolien tekstejä.

      Kaunisteluun luen mm. kuvan kaanonin muodostumisesta niin UT:n kuin VT:n puolella. Samoin käsityksen prosessien hallitusta ja tietoisesta etenemisestä.

      Näiden lisäksi toki kuvaat monia asioita ihan oikein (tiedän: vastaukseni näyttää varmaan kaamean arrogantilta vaikka en sitä haluaisi olla, mutta lyhyesti kirjoittaen nyanssit katoavat).

      Kuten varmaan olet huomannut niin kirjoitin blogissani Raamattusarjassa keväällä myös tekstit kaanonin syntyhistoriasta . Niissä on toki vähän lisää, mutta kannattaa käydä vikaisemassa myös eksegetiikan osaston (ent. laitos) nettisivuston metodiosaa. Linkin löydät blogini sivusta.

      Kari

      latvus

      11.8.2010 at 23.30

  10. Toki VT:n tekstihistoria on monimutkaisempi asia kuin muutamalla rivillä olen voinut ilmaista. Masoreettiser tekstit, Qumranin tekstir, Septauginta ja Samarialainen pentateukki edustavat omia tekstimuotoja jonkinlaisessa viimeisessä kehitysvaiheessan ja niissä on toki eroja. Septuaginta käy yksiin joskus muiden tekstimuotojen kanssa silloin kun se poikkeaa masoreettisesta. Se on kuitenkin käännös ja sellaisenaan sen arvo on kyseenaalaisempi kuin heprealainen teksti,sillä käännöksen pohjana olevaan alkutekstiin voi olla vaikea päästä kiinni koska emme välttämättä tiedä milloin käännös on seurannut alkutekstiä hyvin, milloin vähemmän hyvin. Toki tätä voidaan tutkia, mutta miten suureen varmuuteen siinä todella päästään, ei ole todistettavissa millään muulla kuin löytämällä sen pohjana oleva alkuteksti. Onko Septuagintan takana yksi lähdeteksti vai onko se koottu useammasta on eräs kysymys? Vulgata on käännöksenä samassa asemassa erityisesti koska sitä on myöhemmin historiassa korjattu. Sen tekstihistoria on oma tutkimusalansa. Se perustuu kuitenkin tiettävästi vokalisoimattomaan masoreettiseen tekstimuotoon, josta käytin ilmaisu esi-masoreettinen vokailisoinnin puutteen vuoksi.

    Olen samaa mieltä siitä, että Uuden testamentin kaanonia on myöhemmin selitetty eräillä kriteereillä eikä se ole ollut niin yksioikoista kuin se vaikuttaa tiettyjen kriteerien maininnalla. Apostolisuus ja suullisen apostolisen opin kanssa yhdenmukaisuus on varmasti ollut tärkeä seikka niiden hyväksymisessä. Itse asiassa on virheellisetä puhua kaanonin muodostamisen kriteereistä. Parempi olisi puhua siitä, miten seurakunta varjeli tiettyjä saamiaan tekstejä arvovaltaisina opetuksen lähteinä. Kuten myöhemmin antilegomena-keskustelusta käy ilmi, kaikkien kirjojen kohdalta ei ollut selvyyttä, sillä kirjojen leviäminen eri seurakuntiin ei ollut samanaikaista eikä niillä ollut aina yleistä hyväksyntää. Tietyt kirjat olivat kuitenkin varhaisesta vaiheesta yleisesti hyväksyttyjä ilman vastaansanomisia.

    Matti

    12.8.2010 at 12.07

    • Matti,
      Septuagintaa tulee tutkia kirja kerrallaan, koska jokaisella kirjalla näyttää olevan vähän erilainen historia. On ilmeistä että monien kirjojen kohdalla taustalla oleva heprealainen käännöksen pohjateksti (Vorlage) eroaa tunnetuista heprealaisista käsikirjoituksista merkittävästi. Isoja haasteita ovat esim. Jeremia, Job, Samuelin kirjat. Niissä meillä ihan erilaisia versioita näistä kirjoista. Jos joskus erot on ehkä pantu kääntäjien piikkiin niin tutkimuksen kanta on aika yksimielisesti kääntynyt siihen suuntaan että on ollut olemassa erilaisia versioita kirjoista. Qumran tukee tätä käsitystä.
      Kari

      latvus

      12.8.2010 at 15.36

  11. Historiallinen Jeesus.

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/zeitgeist_elokuva.html#15

    Jeesuksen kuolema.

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/zeitgeistaddendum.html#3

    [Dosentin huomautus: sellaiset viestit, joissa on vain jokin yksittäinen linkki jonnekin muualle eivät ole kovin toivottavia, koska ne eivät luo keskustelua. Kerro mieluimmin oma käsityksesi asiasta ja liitä sen jälkeen mahdollinen linkki jos tarpeen]

    telson

    28.8.2010 at 8.23


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: