Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Arkkipiispan vaalin jälkipeli – jakautuuko kirkko?

leave a comment »


 

Piispa Kari Mäkinen valittiin uudeksi arkkipiispaksi minimaalisen pienellä marginaalilla.  Ero oli yksitoista ääntä eli noin prosentti äänioikeutetuista. Tuloksen perusteella kirkon on epäilty jakautuvan ja Turun vaalin ilmaisevan kirkon jakolinjaa, jossa on vastakkain Raamatulle, siis perinteelle uskolliset (hävinneen kannattajat) ja kirkon uudistusta ajaneet.

Onko siis kirkko jakautumassa, kuten amerikkalaiset konsanaan, konservatiiveihin ja demokraatteihin?

Myönteisen vastauksen perusteluksi voisi kelvata jokin suuri teologinen linjanveto. Kelpaisiko sellaiseksi erilainen käsitys Raamatusta, naisen asema pappina tai kristittyjen homoseksuaalien asema kirkossa? Debatti naispappeudesta vei useita vuosikymmeniä, mutta viimeisen parin vuoden aikana ovat piispojen rivit tiivistyneet ja naispappien syrjinnän rippeetkin pyritty kitkemään pois. Naispapit eivät jaa kirkkoa.

Entä homot? Kymmenen vuotta sitten vain harvat poikkeukset papeista tukivat samaa sukupuolta olevien parien rekisteröimismahdollisuutta, saati siunaamista. Vuosikymmenessä tapahtunut asian uudelleenarviointi näkyy selkeimmin ruuhkasuomessa ja erityisesti nuoremmassa papistossa: vuonna 2008 kyselyssä kaksi kolmannesta pääkaupunkiseudun papeista ilmoitti tukevansa homoparien siunaamista. Vastustajat löytyvät yleisimmin idästä ja pohjoisesta eritoten vanhemmista papeista. Koko Suomen huomioiden korit olivat silloin suurin piirtein tasan ja jos katsotaan tulevaisuuteen, niin ei tarvitse olla kovin kaksinen tulevaisuuden näkijä, kun ymmärtää, että seuraavan vuosikymmenen aikana selkeä enemmistö papeista ja myös kirkkokansasta on valmis siunaaman homoparit. Silloin loput piispatkin uskaltavat mukaan.

Olisiko kirkko sitten jakautunut niihin, jotka puolustavat Raamattua ja niihin, jotka ovat luopuneet siitä? Tähän suuntaan asia muotoili vaalit hävinnyt Miikka Ruokanen MTV3:n uutisten haastattelussa 11.3.2010. Pinnalta katsottuna (tai vaalitappion höyryissä) asian voi näin tulkita, mutta eihän vastakkain vaaleissa ollut Raamatun puolustaja ja hylkääjä. Molempien ehdokkaiden – ja myös kannattajien – teologia ja usko perustuu Raamattuun. Molemmat tulkitsevat Raamattua, mutta tekevät sen erilaisin korostuksin.

Arkkipiispanvaalin tulos ei siis ole ilmaus kirkon jakautumisesta vaan ainoastaan täpärästä vaalista ja sellaisia on ollut aiemminkin. Kuka muistaa enää, monellako äänellä Jukka Paarma voitti Wille Riekkisen (417 – 396)? Eero Huovisen, Mikko Heikan ja Wille Riekkisen kisa oli myös erittäin tasaväkinen vuonna 1991. Vaalit ovat vaaleja.

*    *    *

Arkkipiispaksi valitun Kari Mäkisen toiveitten listalle kuului uskon kysely arjessa ja heiveröisenkin uskon kunnioitus – ja myös niiden kristittyjen asema, joka määräytyy seksuaalisen vähemmistöaseman perusteella. Tähän työhön Kari Mäkiselle toivotan siunausta, rohkeutta ja malttia – matka on pitkä.

Mainokset

Written by latvus

21.3.2010 klo 0.24

Kategoria(t): piispanvaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: