Sukupuolitettu kirkkoherra

Kirkolliskokous Turussa on ollut tällä viikolla dramaattinen ja yllätyksellinen. Yksi erityisen kuumista keskustelluista asioista on ollut kirkkoherran asema seurakuntaneuvostossa ja tähän liittyen tulevan ns. yhtymärovastin asema seurakuntayhtymän yhtymän kirkkoneuvostossa.

Kirkolliskokous teki historiallisen päätöksen ja linjasi kirkkoherran pois puheenjohtajan paikalta. Päätös on historiallinen, sillä toisin kuin johtajat kunnallisdemokratiassa, on seurakunnassa kirkkoherra johtanut seurakunnan päätöksentekoa johtamalla puhetta, toimimalla esittelijänä, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana. Lopuksi kirkkoherra on vielä arvioinut tekemänsä työtä.

Kirkolliskokouksessa ratkaisevan aloitteen teki Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen.

Kysymys oli siis kirkkoherran asemasta ja mielipiteiden jakolinjojen olisi voinut olettaa muodostuvan maallikkoedustajien ja papiston välillä. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä kirkolliskokouksessa että sen jälkeisessä some-keskustelussa kysymyksestä tuli sukupuolen mukaan roolitettu asia.

Kirkkoherran puheenjohtajuuden taakse olivat jo ennen kirkolliskokousta ilmoittautuneet kirkkoherrat Kalervo Salo ja Oiva Malinen. Kokouksen aikana samaa linjaa jatkoi kirkkoherra Tapio Seppälä, jonka taakse ilmoittautuivat näyttävästi kannatuspuheenvuoroilla miespiispojen letka (Repo, Peura, Salmi, Häkkinen). Kotimaa 24-uutisen mukaan samaa kantaa edusti myös piispa Luoma.

Merkittävät puheenvuorot maallikkopuheenjohtaja ratkaisun puolesta käyttivät kirkkoherroista Eija Nivala ja Päivi Linnoinen – sekä Pertti Simola, ainoa sukupuolirajan rikkonut kirkkoherra. (Papeista toki muitakin oli samalla kannalla, blogistin lisäksi mm. Mika Aspinen.)

Kaksi keskeistä seikkaa
Eija Nivala ilmoittautui ratkaisevassa vaiheessa tukemaan Pirjo Alakapee-Hakulisen esitystä. Asian käsittelyssä Päivi Linnoinen totesi, että kirkkoherran tehtävää seurakunnan johtajana voi mainiosti hoitaa esittelijänä. Näin voi oikeastaan keskittyä paremmin teologisen ja hengellisen asiantuntijuuden hoitamiseen.

Myös omassa jälkianalyysissani ajattelen, että ratkaisu aivan ilmeisesti sisältää paljon positiivisia mahdollisuuksia kehittää seurakunnan johtamista uudesta roolista käsin.

Toinen ja erikoisempi seikka on sukupuolirooli: päätöksenteossa mieskirkkoherrojen joukko vannoi puheenjohtamisen ja perinteisen vallankäytön nimeen, samoin kantansa ilmaisseet miespiispat. Onko niin, että miehille puheenjohtajan rooli on tärkeämpi ja pitää sisällään sanoittamattomia kulttuurisia seikkoja.  Miesjohtajan malliin kuuluu toimia ryhmän puheenjohtajana ja myös kantaa historiallista pappissäädyn sosiaalista mallia. Toisaalta naisjohtajien saattaa olla helpompi hyväksyä työtoveriksi vaaleilla valittu maallikkopuheenjohtaja.

Erityisesti mieskirkkoherrojen tulisi katsoa asiassa sekä kulttuurihistorian analyysiin että myös peiliin.

Oma päätökseni kannattaa kirkkoherran roolin muutoksesta perustui kahteen asiakokonaisuuteen. Yhtäältä kysymys on mahdollisuudesta sitouttaa, joku asiansa osaava seurakuntalainen toimimaan aktiivisesti seurakunnan hyväksi. Toiseksi ratkaisussa poistetaan niitä kiusallisia seikkoja, jotka kirkkoherrojen moninkertaiset ja päällekkäiset roolit synnyttävät.

Päätös on tervetullut linjaus, joka tarjoaa paljon opittavaa seurakunnissa ja varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää sekä seurakunnille että kirkkoherroille. Naiskirkkoherrat näyttävät osaamisellaan tietä uuteen.

Tarkennus 21.5. 2013: Kirkkoherra (electa) Päivi Linnoinen aloittaa kirkkoherrana Tapiolassa 1.6.2013.

Muutosmatkalaiset

 

Radion aamuhartaus 16.5.2013

Tällä viikolla kokoontuu Turussa kirkolliskokous. Millainen on tulevaisuuden seurakunta? Miten valitaan johtajat uusiin seurakuntayhtymiin ja jäsenet kirkolliskokoukseen? Siinä joitakin viikon kysymyksistä.

Turussa on meneillään on yhtä aikaa intensiivinen uuden etsiminen ja toisaalta melkoinen määrä puisevia paperipinoja, tiivistä työtä valiokunnissa ja loputon määrä puhetta.

Pelkästään omaan peiliin ja papereihin ei kuitenkaan kannata kirkossa katsoa, sillä Euroopassa on meneillään vuosikymmeniin rajuin taloudellinen taantuma, Suomessa puolestaan raju kuntarakenteen muutos. Mihin menee tämän kaiken keskellä kirkko Suomessa? Ja jos sana kirkko tuntuu liian vaativalta, niin kysymyksen voi muotoilla myös selkokielellä: mihin suuntaan kulkee Suomessa luterilaisten kristittyjen joukko?

Me elämme muutoksen keskellä. Silmiä ei voi ummistaa siltä, mitä tapahtuu ympärillä, sillä elämä vaatii yhä nopeammassa tahdissa vastaamaan uusiin kysymyksiin.

Tänä aamuna mielessäni on neljä kuvaa, jotka kertovat muutoksessa matkaamisesta.

Ensimmäinen sana on museo. Aluksi on reilusti muistettava, että matkamme ei ole alkanut tänään vaan kristityt ovat jo kulkeneet pitkään ja eläneet monen muutoksen läpi. Matkalaukkuun on tarttunut jo monta merkintää, laukkujen koko ja tyyli on vaihdellut pienistä nyyteistä kiiltäviin komistuksiin. Onpa paikoin käytetty isoja matka-arkkuja ja konttejakin omaisuuden siirtämiseen.  Ja aiemmilta vaiheilta kerrotaan uudestaan ja uudestaan mieltä ravistavia kertomuksia. Kristittyinä olemme muutoksen ja matkan keskellä aina yhdeltä osalta vanhan vaalijoita, siis antikvariaatin pitäjiä ja museon oppaita. Pölyä on nurkissa ja moni asia näyttää vuosi vuodelta yhä vanhemmalta. Muutoksen hammas nakertaa asiaa kuin asiaa ja kaikki uusi on hetken päästä muinaismuistoa. Ajan rattaita ei voi pysäyttää, eikä eiliseen voi jäädä.

Rakkaassa perinteessä on kuitenkin ihana kuljeskella, menneitä vaiheita on hienoa palauttaa mieliin ja samoihin kertomuksiin on tärkeää palata. Pölyt pyyhitään silloin pois ja paikat kiiltävät komeasti.

Mutta mutta, eihän se pelkästään näin voi mennä!
Jo äskeisen sanominen ääneen on tuskastuttavaa, sillä eihän Kristus lähettänyt seuraajiaan perustamaan museoita vaan kertomaan Jumalan armosta ja rakastamaan lähimmäisiä. Sen tähden on tarpeen muistuttaa toinen toistamme siitä, että kristittyinä olemme uuden etsijöitä ja matkalla tulevaan, jota emme ole vielä kohdanneet. Luterilainen kristillisyys on ovien avaamista elämälle ja uuden löytämiselle. Siksi toinen kuva on muutokseen suostuminen.

Meidät on myös kutsuttu jakamaan saamamme, sillä me elämme rakkaudesta ja toivosta, lämmöstä ja voimasta, jota saamme ihmisiltä meidän ympärillämme. Siksi olennaista on muistaa katsoa ympärilleen ja nähdä ihmiset. Arjessa katseen armo kantaa sinua ja minua. Pienillä eleille, sanoilla ja teoilla me jaamme Kristuksen arkisia eväitä. Ja pienten arkisten asioiden joukkoon mahtuvat myös tänään oman aterian jakaminen sen kanssa, jolla ei maailman kylissä lähellä ja kauempana ole juuri mitään syötävää. Siksi kolmas sana on huolenpito.

Muutoksen viedessä ja kirkkorakennuksen vanhojen seinien vikistessä emme ole matkassa yksin ja avuttomina. Kristittyjen matkalla olevana joukkona saamme tänäänkin luottaa siihen, että yli oman hengästymisemme kuuluu isompi ääni. Henki kulkee ja kuljettaa myös matkasta hengästyneitä. Oman yrittämisen keskellä  kannattaa muistaa ja rukoilla, että kuljemme Jumalan Hengen johtamina. Jeesus Nasaretilainen ei kävele keskellämme eikä johda puhetta kirkolliskokouksessa, mutta Jumalan Henki on läsnä. Sen tähden neljäs sana on Henki.

Henki kuljettaa meitä myös silloin, kun emme tunne tietä ja epäröimme mennä eteenpäin. Silloin, kun kohtaamme ympärillämme maiseman, joka on outo ja uusi, mutta samalla lupaus tulevasta ja lupaus elämästä.

Helatorstain jälkeisellä viikolla kirkon vuodessa on vuorossa outouden aika. Ylösnoussut meni jo matkoihinsa, mutta Hengen vuodatusta, Helluntaita, ei ole vielä juhlittu. Myös näinä outouden viikkoina voimme kuitenkin nojata Jumalaan ja elää hänen johdatuksessaan.

Olemme siis matkalla yksin, yhdessä ja ymmällämme, mutta silti Hengen johdattamina. Tulkoon elämä, johtakoon Henki.

Virsi 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan

1. Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.   2. Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata! Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata! Ylpeät aikeet, väärät pelkoni, oi Herrani, ne anna anteeksi.   3. Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja valkeus ei sammu milloinkaan.

 

 

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa
Kari Latvus, 13.5.2013

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat

Esillä oleva aloite on yksinkertainen ja selkeä: äänivaltaisille seurakunnan jäsenille annetaan mahdollisuus osallistua oman kirkkonsa päätöksentekoon suoraan, ilman holhoajaa ja ilman välikättä.

Hiukan yli vuosisata sitten tehtiin Suomessa radikaali päätös: kansalaiset saivat äänestää yleisillä vaaleilla lakiasäätävän elimen, eduskunnan jäsenistä. Moni arveli, ettei siitä tule mitään, jopa naiset saivat äänestää, samoin köyhät ja varattomat sekä ties minkä poliittisen linjan edustajat. Oli harkittu riski ottaa valta säädyiltä ja antaa se kansalle. Päätös kuitenkin tehtiin ja se toimi. Säätyvallasta siirryttiin kansalaisten valtaan.

Valtiollisissa vaaleissa välillisiä vaaleja käytettiin presidentinvaalissa vuoteen 1987 asti. Myös silloin epäiltiin, että vaalista tulee pinnallinen ja se saattaisi suosia julkisuuden henkilöitä. Vaalitavan muutos on kuitenkin merkittävästä edistänyt kokemusta osallisuudesta ja vaikuttamisesta.

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen maallikkojen vaali toimitetaan välillisesti ja käyttäen monimutkaisia seurakunnallisia kertoimia. Vaalisalaisuus on erittäin kyseenalainen. Järjestelmä on epäselvä ja vieraannuttaa seurakuntalaiset kirkon keskeisestä lainsäädäntöelimestä. Tarjoamalla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua suoraan kirkolliskokouksen vaaliin puretaan yksi kirkon holhousjärjestelmä ja osoitetaan luottamusta seurakuntalaisiin.

Ratkaisu ei ole ihmelääke, mutta yksi tarpeellinen askel kansankirkon matkassa kohti suurempaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Seurakuntalaisten osallisuuden kasvattaminen on niin suuri asia, että sitä kannattaa pappisedustajankin ehdottaa.

Onko ratkaisussa ongelmia? Ehkä, ainakin esitys voi tuoda esiin pelon, että seurakuntalaiset äänestävät huonosti tai ainakin huonommin kuin me itse.  Pelätään, että konfirmoidut äänestysikäiset eivät osaa tehdä hyviä äänestyspäätöksi. Tai pelon siitä, että kirkolliskokouksen valtaavat julkimot ja turhakkeet. Tämän kaltaisille seikoilla vastustettiin vuonna 1996 kirkolliskokouksessa edustaja Pertti Rajalan tekemää ehdotusta suorasta kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalista. Esitys tuli lähetekeskusteluun viikon alussa ja yleisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti se tapettiin vielä samalla viikolla.

Ehkä samoja pelkoja voi olla vieläkin, mutta miksi käpertyä pelkoon, jos vaihtoehtona on mahdollisuus onnistumisesta? Miksi jättää tekemättä asia, joka avaa uuden mahdollisuuden kirkolle tulla näkyväksi?

Uusi vaalijärjestelmä kannustaisi hyvään vaali-infoon ja korostaisi selkeästi koottuja valitsijamiesyhdistyksiä. Vaali innostaisi järjestämään hiippakunnallisia vaalipaneeleita, jotka jaetaan internetissä ja yksittäisten ehdokkaitten kohdalla nostaisi myös vaalikoneiden merkitystä. Kaikki mainitut seikat toisivat julkisuudessa luontevalla tavalla esiin kirkon ajankohtaisia keskustelukysymyksiä.

Mikä sitten voi olla pahin skenaario? Se, että seurakuntalaiset kiinnostuvat kirkolliskokouksesta, asettuvat ehdolle vaaleissa ja keräävät paljon äänestäjiä.

Tätä siunausta ei kannata pelätä vaan rukoilla.

[PS. Päätös: lähetekeksustelun jälkeen lirkolliskokous lähetti ehdotuksen jatkovalmisteluun yleisvaliokuntaan]

Pyhän sodan pitkä varjo

Radion Yle Ykkösen aamuhartaus 25.4.2013

Osa I

Tänään ajattelen Jumalaa ja katson lehtien uutisotsikoita. Kysymysten määrä on suuri, eikä Jumalasta saa mitään otetta. Jumala tuntuu karkaavan, sillä maailma on mieletön. Siitä huolimatta haluan etsiä tänä aamuna Jumalaa otsikoiden sisällä ja vierellä.

Hidastettu uutiskuva tuo yksityiskohtia esiin. Maratonjuoksijan taival päättyy vain muutamaa metriä ennen maalia. Juoksija kaatuu maahan, sillä häneen osuu ehkä mutteri tai naula tai kuulalaakeri. Pommi-isku maratonin loppumetreillä on päätön tapahtuma. Miksi joku voi kyhätä pommeja, jotka tappavat maratonia seuraamaan tulleen 8-vuotiaan pikkupojan, kiinalaisen opiskelijan ja ravintolan pitäjän? Pommeja, jotka haavoittavat 183 ihmistä?

Epäilemättä Bostonin maratonin pommi-iskun taustaa tutkitaan perinpohjaisesti ja tekijöistä kaivetaan esiin kaikki mahdollinen. Moni kysyy pommimiesten yhteyttä uskontoon ja Islamiin: onko Islamin pyhän sodan ajatus ajanut kaksikon terrori-iskuun?

Monen mieleen on myös palautunut New Yorkin iskut, kaapatut lentokoneet ja luhistuvat tornitalot, vaikka tapahtumasta on kulunut jo yli vuosikymmen.

Vuosikymmenen aikana on keskusteluun tullut uusi sana jihad, islamiin kuuluva kamppailu Jumalan tiellä ja Jumalan asialla. Yleensä tuo ilmaus viittaa yksilön sisäiseen kamppailuun, mutta otsikoissa näkyy jihad-ajattelun väkivaltainen puoli. Lyhyessä otsikossa monimutkainen uskonnollinen asia yksinkertaistuu iskulauseeksi: Pyhä sota islamin puolesta.

Näin piirtyy pelottava kuva, joka uhkaa maailmanrauhaa.

 

Pyhää sotaa eivät kuitenkaan ole käyneet vain ”ne muut” tai ”toisinuskovat”. Helsingin Sanomien laaja artikkeli viime sunnuntaina (Pekka Mykkänen 21.4.2013, sivut C1–4) muistutti siitä, kuinka myös suomalaiset kävivät ”pyhää sotaa”. Sota käytiin Neuvostoliittoa vastaan ja silloin suomalaiset osallistuivat ”ristiretkeen” idän vihollista vastaan.

Jumalan nimessä ja oikean asian puolesta suomalaiset puolustivat omaa maata ja puolustussodan nimissä hyökkäsivät pahaa jättiläistä vastaan. Pyhästä sodasta saarnattiin ja kirkko tuki sodan moraalista oikeutta väärintekijöitä vastaan. Silloin oli helppoa vedota Jumalan nimeen, koska vastassa oli kristinuskonvastainen ateismi ja monia kauhistuttanut bolsevistinen hallinto.  Seitsemän vuosikymmentä sitten ei Suomessa vallinnut erimielisyyttä siitä, tuliko maata puolustaa tai tuliko sodassa menetetty alue vallata takaisin. Sodan oikeutus, laillisuus ja jopa pyhyys oli selvää.

Näinkö yksinkertainen on pyhän sodan mekanismi? Omaa maata, omaa kansaa ja omaa uskontoa saamme puolustaa, mutta toisten terrorititeot me päättäväisesti torjumme.

 

Kuulen jo monen varmistimen naksahtavan ja sapen kiehuvan. Suomalaisen pyhän sodan ja islamistisen jihadin rinnastaminen ei ole sallittua.

 

 

Osa II

 

On kuitenkin arveluttavaa työntää omaa pää kristillisyyden pensaaseen ja iskeä terrorismin ja pahantekijän leima islamistiseen taistelijaan.  Jotta vältämme liian suuren yksinkertaistamisen, niin on myös aika katsoa peiliin ja muistaa oman uskomme taustahistoria.

 

Vanha testamentti tarjosi viime sotien aikana mallin pyhän sodan käyntiin myös suomalaisille. Kertomus, jossa Jumala antaa maan omilleen ja tappaa muut kansat tieltä pois, on yksi Raamatun ydinkertomuksista

”Herra itse raivaa ja hävittää nuo kansat tieltänne, ja te saatte haltuunne niiden maat, kuten Herra, teidän Jumalanne, on luvannut.” (Joos 23:5)

 

Raamatun tarjoamaa kansanmurhan oikeaoppista toteuttamista on harjoiteltu ahkerasti, onneksi kuitenkin useimmin sanoissa kuin teoissa.  Itse asiassa Raamatun kertomukset muiden kansojen hävittämisestä israelilaisten tieltä ovat valtaosaltaan uskonnollista ohjelmapuhetta, ei todellisen historian kuvausta. Kysymys oli pikemminkin toiveesta, että Jumala astuisi esiin ja ryhtyisi taisteluun oman kansansa puolesta.  Kysymys oli myös luottamuksen säilymistä siihen, ettei Jumala ole unohtanut omiaan, vaikka suurvaltojen armeijat, veronkeruu- ja valtakoneistot jyräsivät kansan ylitse.

 

Toinen sitaatti asiaan liittyen kuuluu seuraavasti: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.” (Koraani 2:190)

 

Tämä teksti ei ollut Raamatusta vaan Koraanista. Kyseinen jae on jihad-ajattelun keskeinen teksti, mutta siihen ei sisälly käskyä terrorismiin. Tällainen ajatus on enemmänkin siihen liitettyä tulkintaa.

 

Osa III

Tänä aamuna paini Jumalan edessä ja pyhän sodan kanssa nostaa kolme asiaa esiin.

 

Ensinnäkin, on inhimillistä nähdä oma pyhyys ja toisen pahuus. Siksi niin helposti sanotaan, että me sodimme ja ”ne toiset” tekevät terroritekoja. Tämän vuoksi on erityisesti varottava leimaamasta toisen uskoa ja uskontoa.

 

Toiseksi on myös muistettava, että monet äärimmäiset teot kertovat monien ihmisten pahoinvoinnista. Väkivallan tekoja ei tule hyväksyä, mutta on tarkoin kuultava sitä kipua, mistä ne nousevat. Kyse on avunpyynnöstä.

 

Kolmanneksi, erityisesti tänään on jokaisen kristityn tartuttava naapurissa asuvan tai kadulla vastaan tulevan muslimin käteen ja tervehdittävä toista avoimesti, luottaen ja rauhaa rakentaen. On syytä tehdä parannusta omista synneistä ja keventää toisen kuormaa, jos mahdollista.

 

Sen tähden on juuri tänään on aika pyytää Jumalalta rauhaa myös sinne, missä se ei ole vielä totta. Tänäkin päivänä autuaita ovat rauhantekijät.

 

 

Virsi 514:1-3

1.

Anna meille rauhasi, Herra, tänäänkin.

Älä hylkää kansaasi koskaan vaaroihin.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

elämämme varjella, Herra, tänäänkin.

 

2.

Anna meille vapaus, Herra, tänäänkin.

Anna meille luottamus sinun voimaasi.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

rohkeuden lahjoittaa, Herra, tänäänkin.

 

3.

Anna meille iloa, Herra, tänäänkin

elämämme lahjoista pienimmistäkin.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

elämämme uudistaa, Herra, tänäänkin.

 

Tarvitaan myös moraalinen tilinpäätös

Epävirallisen tiedon mukaan Diakonia-ammattikorkeakoulun tilinpäätös vuodelta 2012 osoittaa ennätyssuurta voittoa; se on noin kaksinkertainen budjetoituun tulokseen, joka ilmeisestikin perustui laskettuun tarpeeseen. Tulos on myös poikkeuksellisen suuri verrattuna edellisvuosien keskiarvoon (0,7 miljoonaa euroa). Tällainen tulos on merkittävä saavutus organisaatiolta, joka ei yhtiöjärjestyksensä mukaan pyri lainkaan tekemään taloudellista voittoa.

Tuloksen julkistaminen tapahtuu tänä vuonna vasta osakeyhtiön vuosikokouksen jälkeen kesäkuun lämpimillä, hiukan ennen lomille siirtymistä. Henkilökuntaa on erityisesti ohjeistettu asiasta: siitä ei tule kertoa julkisuuteen mitään.

Sisältyykö tilinpäätökseen ja vuosikokouksen päätöksiin myös Diakin moraalinen ja ideologinen tilinpäätös vuodelta 2012? Tänä vuonna siihen olisi erityinen syy, kun globaalisti oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tuloksen metsästämisen välinen railo kasvaa. Pörssiyhtiöt hakevat yksisilmäisesti yhä suurempaa voittoa ja kerta toisensa jälkeen näyttävät hylkäävän oikeudenmukaisuuden, työntekijäyhteisön hyvinvoinnin vaalimisen ja muutenkin solidaarisen työntekijäpolitiikan.

On mielenkiintoista nähdä millaisen moraalisen tilinpäätöksen tekee Suomen ev-lut kirkon, kirkon herätysliikkeiden ja kristillisten järjestöjen omistama Diakonia-ammattikorkeakoulu. Puntarissa on moraalinen uskottavuus.

Demoneista – lyhyesti

(voit antaa palautetta myös klikkaamalla tähtiä yllä)

Demonit, riivaajat, pahat henget. Viime vuosina ei juuri ole Suomessa käyty keskustelua demoneista. Asia on hoidettu perinteisellä kirkollisen vaikenemisen metodilla: ei saarnata, ei nosteta teemaa esiin piispojen puheissa tai anneta asiasta julkilausumaa. Ja katso, kirkolliseen perinteeseen kuulunut, mutta painolastiksi koettu seikka häviää itsestään kirkon työjärjestyksestä.

Ei hävinnyt, sillä kirkon kovatuloisin (vuonna 2011 verotettava tulo 108 000€) rukoilija ynnä demonisaarnaaja Pirkko Jalovaara nosti kysymyksen valtakunnan keskiöön. Yhtäkkiä kirkossa oli tehtävä korkean tason pikapäätös: kuuluuko demoneista puhuminen vuonna 2013 Suomen ev-lut kirkon sanomaan vai ei. Ei kuulu, vastasivat asiaa kommentoineet piispat.

Mistä on kysymys? Seuraavassa demoniopin lyhyt oppimäärä.

 

Kohta yksi: demonit eivät kuluneet muinaisen Israelin uskoon

Vanhan testamenttinsa hyvin opiskelleet tietävät, ettei Vanhan testamentin sivuilla hyvät ja pahat henget ota toisistaan mittaa. Sama Jumala lähettää yhtä hyvin hyvän kuin pahan hengen vaikkapa kuningas Saulin iloksi ja masennukseksi.

 

Kohta kaksi: demonioppi on peräisin persialaisesta uskonnosta

Juutalaisuuteen oppi demoneista tuli vasta VT:n myöhäisvaiheessa persialaisesta ajattelussa, jossa esiintyi tiukka taistelu hyvän ja pahan välillä, Jumalan ja tämän vastustajan välillä; jossa hyvät ja pahat enkelijoukot ottavat mittaa toisistaan.

 

Kohta kolme: Uuden testamentin aikana demonit olivat normaali käyttökäsite

Se maailma, jossa Uusi testamentti syntyi oli otollista demonipuheelle. Erilaisia tauteja, kuten kuumetta, epilepsiaa tai skitsofreniaa oli mielekästä selittää puheella demoneista. Historian Jeesus oli ilmeisesti parantaja ja eksorkisti: tähän viittaavat monet evankeliumien kertomukset. Osa evankeliumien kertomuksista on historiallisesti todennäköisesti totta, osa taas perinteen synnyttämää liioittelua.

 

Kohta neljä: Uuden testamentin kielikuvat jäivät kirkkoon

Antiikin ajan kielikuvat jäivät kirkkoon vuosisadoiksi. Perkeleen tekoja ja pienempien henkien liikkeitä nähtiin siellä ja täällä. Kirkollisessa kielessä oli vielä keskiajalla ja reformaatiossa luontevaa puhua tällä tavoin. Siten esimerkiksi Lutherin kastekaavassa oli seuraava osa:

“Lähde ulos, sinä saastainen henki, ja anna tilaa Pyhälle Hengelle” Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin kastettavan otsaan (ei siis kasvoihin, kuten KK 1984 ja komitean 2000 ehdotuksessa) ja rintaan ja lausuu: “Ota pyhä ristinmerkki otsaasi (Stirn) ja rintaasi.” Myöhemmin kasterukouksen jälkeen sama toistetaan seuraavin sanoin: “Minä manaan sinua, sinä saastainen henki, Isän (+) ja Pojan (+) ja Pyhän Hengen (+) nimeen, että poistut tästä Jeesuksen Kristuksen palvelijasta (NN.) ja väistyt hänen luotaan.”(sitaatti: Jari Jolkkonen Teologinen aikakauskirja 4/2000)

Kohta viisi: demonipuheen liudentuminen nykyaikana

Kirkossa ei ole tapana tehdä äkkikäännöksiä. Hitaasti muuttuvat siis sekä kieli että ajatukset. Samaan tahtiin, kun on ymmärretty ihmisen fysiologian ja psyyken mekanismeja, on kuitenkin käynyt selväksi, että puhe demoneista ei kuvaakaan ihmisen todellisuutta oikealla tavalla. Demoni-hypoteesi on tullut merkityksettömäksi ja vaivihkaa unohdettu. Hyvä esimerkki tästä on kastekaavan kohdat, joissa vieläkin heijastuu eksorkismin kehotus luopua pahasta ja ottaa ristin merkki. Tätähän ei kukaan kastepaikalla näin ajattele, mutta eksorkismin rituaali elää edelleen. Demonit on unohdettu, sanoille ja teoille on annettu uusia merkityssisältöjä.

 

Kohta kuusi: elämässä ja ihmisessä on aika ajoin edelleen paha

Demoneista on aika jättänyt, mutta silti ihmisessä on paha joskus niin pahaa, että mieluusti puhuisi ihmisten sijasta demoneista. Kansanmurhat, pedofialia tai muut rikokset ihmisyyttä vastaan ovat näitä hetkiä. Tämä olisi kuitenkin vastuun pakoilua itsestä ja toisesta.

PS. Demoneista kirjoitetaan laajemmin Kirkonkellarin tulevassa erityisnumerossa http://www.kirkonkellari.fi

Työttömän päiväkirjasta: Diak käräjille

 

Sisäisen matka

Minut irtisanottiin toukokuun lopulla. Kesäkuu oli pelkkä musta kaivo ja heinäkuussa kerroin voivani paremmin. Eräs vastaan polun kokenut ystäväni sanoi ettei tuollaisista potkusta selviä kahdessa kuukaudessa vaan se vie kaksi vuotta. Hän oli varmaankin oikeassa.

 

Kuluneen jakson parhaita päiviä ovat olleet ne, jolloin olen ollut töissä – eikä niitä ole ollut kovin montaa. Nyt on helmikuun puoliväli. Potkuista on kulunut yhdeksän kuukautta ja talvi Suomessa jatkuu.

 

Diakonia-ammattikorkeakoulu maksoi irtisanomisajalta palkkaa – tai oikeastaan vain neljän kuukauden palkan, sillä olin teologisen tiedekunnan leivissä heinäkuun loppuun asti.

 

Osa yhdeksästä kuukaudesta on kulunut taistellessa turhautumisen ja merkityksettömyyden kanssa. Oman alan – diakonian ja raamatuntutkimuksen – töiden saanti näyttää enemmän kuin epätodennäköiseltä ja vaihtoehtona on alan vaihto. Mitä voin 54-vuotias alan vaihtaja tehdä?

 

Satoja vaihtoehtoja on pyörinyt mielessä, mutta ratkaisuja ei ole vielä löytynyt.

 

Työttömyyskassa

Onneksi on olemassa ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, joka auttaa pahimman yli. Tai siis, onneksi edes se. Monien kertoma systeemin hitaus on ihan totta. Sain ensimmäisen päivärahan tällä viikolla; siis kolmannen työttömyyskuukauden puoli välissä. Nyt maksettiin joulukuun osuus: verojen jälkeen reilut 1300  euroa, joista jokainen euro otetaan vastaan ilolla.

Tuotannollistaloudellisista syistä irtisanotut saavat normaalista 100 päivää korotettua ansiosidonnaista, mutta saan tyytyä 20 päivään, koska olen riitauttanut irtisanomisen. (miten ihmeessä se vaikuttaa päivärahan suuruuteen?) Irtisanomiseni oli liiton lakimiehen käsityksen mukaan laiton.

 

Diak käräjille

Moni kysyi kesällä, että oliko Diakonia-ammattikorkeakulun toiminta moraalisesti oikein ja laillista. Moraalisen konkurssin laajuuden voi jokainen arvioida itse lukemalla kevään ja kesän tekstejä asiasta. Moni myös kysyi, että miksei Diakin rehtoraattia vedetä toimistaan käräjille vastaamaan tekemisistä.

 

Nyt on se hetki. Liittoni juristi on osoittanut potkujen laittomuuden ja kun Diak ei edelleen asiaan vastaa on seuraava askel mennä käräjille. Raastuvanoikeus on julkinen taho, joka käsittelee asiaa seuraavaksi.