Dosentin ikkunasta: Raamattu, kirkko ja köyhyys

Kari Latvuksen blogi

Demariuhri – leppyvätkö jumalat?

with one comment

Sillä uhalla, että märehdin jo menneitä, niin yli yön nukuttua on vielä paikallaan sana demarien ratkaisusta. Urheilussa ja politiikassa on tapana vaihtaa valmentajaa tai puheenjohtajaa, jos tuloskertymä ei tyydytä. Näin tehdään joskus ihan vain ilmapiirin innostamiseksi. Urpilaisen syrjäyttämisessä on osin kyse tästä. Uusi kasvo vastuuseen ja kannatuskäyrät kasvuun, lienee keskeinen perusodotus.

Tästä huolimatta pidän tehtyä ratkaisua sekä kyseenalaisena että moraalittomana.

On suuri kysymysmerkki tuoko ay-(persu)miehiä liehittelevä kampanja aikanaan haluttua tulosta, sillä Rinne ei mediakasvona ja ohjelmallaan tarjoa SDP:n uudistusta nykyisessä eurooppalaisessa ja globaalissa tilanteessa. Tarjotut lääkkeet ehkä vain jarruttavat tai loiventavat kehitystä. SDP:n ideanikkareilta odottaisin mieluummin markkinasosialismin kehittämistä: markkinavetoista maailmaa, jossa hyvinvoinnin jakamiseen taataan kakusta riittävästi jaettavaa. Pari askelta taaksepäin ei ole uusi idea edistykseen ja siksi pidän ratkaisua tehottomana.

Moraalittomuus tulee siitä, että demarien eturivin naispoliitikko, joka on tehnyt komean työn Euroopan talouden myrskyvesillä saa tällaisen kohtelun. Vailla ministeri- ja kansanedustajakokemusta oleva ay-uros nostetaan piikkiin ja osaava euronainen uhrataan äänestäjien jumalien ärtymyksen tyynnyttämiseksi.

Ei ketään saa kohdella näin. Varsinkaan jos on hoitanut erittäin vaativan kansallisen tehtävän mallikkaasti. Pikkumokien määrä on mitätön ja saavutusten lista pitkä.

Minun on vaikea kunnioittaa tai äänestää näin toimivaa puoluetta. SDP teki käsitykseni mukaan yksinkertaisesti väärin ratkaisussaan, mutta minultahan asiaa ei kysytty. Minulla on vain yksi ääni tulevissa vaaleissa.

Written by latvus

10.5.2014 at 10.00

Kategoria(t): politiikka

Tagged with ,

Suomen historia ja tulevaisuus

leave a comment »

Suomen valtion olemassaolo on suuri ja positiivinen ihme. Sen lisäksi siinä näkyy pitkä ja määrätietoisen politiikan ja tekemisen tulos: Suomea on tahdottu tällaiseksi, vapaaksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.

Asema ja muutokset
Suomen paikka idän ja lännen välissä on haastava. Suomen yli on totuttu kävelemään ja suuremmat niin idästä kuin lännestä ovat aina etsineet omaa etuaan.

Suomi on ollut taitava myös puolustamaan omaa etuaan ja ajamaan asiaansa. Kahdesti Venäjä/Neuvostoliitto on ollut suuressa sekasorron tilassa ja molemmilla kerroilla on Suomi tietoisesti päässyt edistämään omaa asiaansa: 1917 itsenäistymisen aikaan Venäjällä oli meneillään siirtymä tsaarin vallasta kommunismiin ja 1992 Suomi aloitti EU-jäsenyysneuvottelut kun kommunismi romahti.

Kumpaakaan askelta pois Venäjän/Neuvostoliiton valtapiiristä itänaapuri ei olisi Suomella tarjonnut.

Turvallisuustakuut
Liittyessään 1995 EU:n jäseneksi Suomi kuvitteli, että Venäjän/Neuvostoliiton uhka olisi poistunut ja että pelkkä taloudellinen liitto länteen riittäisi. Jälkikäteen ajatellen Suomen olisi tullut liittyä samalla kertaa myös eurooppalaiseen puolustusjärjestelmään.

Venäjän toimet Krimillä antavat selvän kuvan siitä, että suurvallan toimia eivät rajoita ylevät periaatteet, lait tai sopimukset vaan se toimii suvereenisti mielivaltansa mukaan, jos tilanne sallii. Sama pätee myös Yhdysvaltoihin.

Tulevaisuus
Venäjän toimet Krimin laittomassa anastamisessa Ukrainalta antavat aiheen Suomen tulevaisuuden harkintaan turvallisuuspolitiikan osalta. Viro on Venäjän rajanaapurina Naton jäsen. Ilman tätä tukea Viron itäosan tilanne olisi erittäin huolestuttava.

On mahdollista, että Venäjän toimet Krimillä nopeuttavat prosessia, jossa sekä Ukraina että Suomi liittyvät kiinteämmin osaksi eurooppalaista puolustusjärjestelmää. Syyt ovat ilmeiset.

Written by latvus

19.3.2014 at 20.50

Inhimillinen tekijä: potkut, moraali ja uusi työn ilo

leave a comment »

Anne Flinkkilän tuottama ja toteuttama ohjelma Inhimillinen tekijä, Vielä riittää virtaa! Nosti uudestaan esiin kokemuksia vuoden 2012 Diakonia-ammattikorkeakoulun antamista potkuista.

Positiivisia kommentteja on satanut eri tahoilta. Kiitos niistä! Tällaisia asioita ei kannata kohtuuttomasti haudata ja piilottaa, sillä niiden kanssa painii moni muukin.

Ohjelman voi katsoa tämän linkin kautta Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/tv/2129448

Paljon on virrannut vettä eri ojissa potkujen jälkeen ja nyt kirjoitan tätä käydessäsi Hampurissa merimieskirkolla. Yliopettajan tehtävät ovat vaihtuneet työttömyyden jälkeen merimiespastorin puolipäivätöihin: kirjoitan merimieskirkon ja kirkon ulkosuomalaistyön teologiaa. Ihana haaste kaikkien vaiheiden jälkeen.

Oma jälkipohdintani potkuistani ohjelman jälkeen kiteytyy kolmeen asiaan.

Ensiksi täytyy sanoa, että nykyinen yt-lainsäädäntö antaa työnantajalle mahdollisuuden lain kirjaimen täyttämiseen ja sen jälkeen varsin vapaat kädet tehdä mitä haluaa, jos taustalla on edes pieniä tuotannollistaloudellisia käänteitä. Tämän jälkeen tuntuu mielivalta ottavan niskalenkin prosessissa.

Toiseksi olen miettinyt paljon lain ja moraalin suhdetta. Lainrikkomuksesta joutuu käräjille, mutta moraalin puuttumista ei punnitse laki lainkaan. Laki ja moraali ovat suhteessa toisiinsa, mutta jos välimatka lain ja moraalin välillä kasvaa, niin tilanne on huolestuttava.

Mikä on työyhteisön ja työnantajan moraalinen velvoite? Puhe siitä, että vain taloudellinen voitto ratkaisee on aivan liian ohut ja lyhyt ohjenuora. Erityisesti aloilla, joissa ei pyritä kaupalliseen voittoon vaan tuotetaan koulutus- tai sosiaalipalveluja. Omistajaohjaus on tunnetusti vain kumileima vesileimapaperissa – niin valtionyhtiössä kuin ammattikorkeakoulun omistajahallituksessa.

Oman tapaukseni käräjäoikeuskäsittelyn lopullinen päivämäärä on edelleen avoin – ilmeisesti kuukauden, parin sisällä.

Kolmanneksi on jälleen kerran sanottava, että on upeaa olla töissä. Mikään ei ole hienompaa kuin tehdä töitä hienossa työyhteisössä – kuten Merimieskirkossa.

Written by latvus

17.2.2014 at 0.23

Omat hyvät vankilat

leave a comment »

 

Rajuin ja pysäyttävin lause, jonka olen viime viikkoina lukenut tai kuullut on sunnuntain Helsingin Sanomissa (5.10.2013 C 27). Henrik Suihkonen laukaisee elämää suuremman väitteen: ”Pahinta, mitä ihmisen luovuudelle voi tapahtua, on asuntolaina.” (tässä linkki juttuun)

Onko pahaa, jos on vakituinen palkkatulo, oman asunnon maksamista vuodesta toiseen, elämän päätyminen sellaisille urille, jotka toistavat samaa maisemaa ja estävät katsomasta seuraavan kulman taakse?

Ehkä. Kun on maksanut kiltisti asuntolainansa ja hakeutunut vakituista kuukausituloa tuottaviin töihin, niin ajatusta on vaikea niellä.

Mutta. Kyllä Henrik Suihkosen ajatuksessa on myös perää. Elämisen varmuus tappaa nopeasti uudet löydöt ja ainakin osaltaan leikkaa etsimisen vimmaa. Ja jos ei etsi, niin ei myöskään löydä.

 

Yksilö

Jos ajatusta jatkaa askeleen edemmäs, niin samoin kuin asuntolaina, toimivat myös kaikki elämän varmuusjärjestelmät innovaation hiekkana ja hidasteena. Liian hyvä palkka työstä, joka vie mielen ja sielun, on turmioksi. Liian suuret suomalaiset lakiviidakot ansiosidonnaisen työttömyysturvan ympärillä estävät terveen yrittämisen ja uudet alut.

 

Kirkko

Jos asuntolainan kuukaudesta toiseen jatkuva ja ihmisen palkkatyöhön sitova suhde on innovaation turmio, niin miten se ei olisi sitä myös yhteisössä? Kirkossa myös?

Hyvät verotulot ja ylilaajat rakennukset ovat osa kirkon kultaista innovaatiovankilaa. Kun innovaatio kirkossa vähenee, niin vanhoilla löydöillä pärjää aikansa, mutta kukoistuskaudet vähenevät.

 

Silti

Ja kuitenkin olen myös huolissani vakituisen työn menettämisen jälkeen puolipäivätyöläisenä rahan niukkuudesta, tulevaisuuden epävarmuudesta ja

kituliaaksi kääntyvästä eläkkeestä.

Ja tietenkin asuntolainasta, jota pitää maksaa.

Onhan tässä osa-aikaisen merimiespastorin ja free lance teologin elämässä epävarmuutta ja suunnan etsimistä. Ja juuri siihen se Henrik Suihkosen lause taisi yllyttää.

 

Written by latvus

5.10.2013 at 11.19

Kategoria(t): Uncategorized

Erilaisuuden aamu

with 2 comments

 

Radion aamuhartaus torstai 18.7.2013
Dosentti, pastori Kari Latvus, Järvenpää

 

Te kaikki, jotka nautitte varhaisesta kesäaamusta, onneksi olkoon! Olkoon päivänne siunattu ja muistattehan, että toiset haluavat nukkua pidempään ja herättyään tarvitsevat vielä aikansa päästäkseen jalkeilleen.

Te taas, jotka vasta puolilta päivin tai ehkä iltapäivän tunteina kuuntelette tätä hartautta YLE-areenasta, olkoon päivänne levollinen, jaksakaa hyvin niitä, jotka ovat virkeänä nousseet aiemmin, puhkuneet energiaa ympärillä ja saaneet aikaiseksi vaikka mitä.

Ilta- ja aamuihmisten välinen taisto on pikkujuttu, vai onko? Elämässä ja uskossa vain toiset nousevat aamuunsa eri tavoin. Tästä muistuttaa hyvin Kaarlo Kallialan kirjoittama Tosielämän aamuvirsi – Arkkivirsi 2004.

Sen sanat on luettava, sillä arkkivirren musiikkitallennetta tai edes youtube-taltiointia ei ole saatavilla – ainakaan vielä.

 

1. Herra, auta kestämään

aamunvirkut keskellämme.

Iloitsevat yhtenään

piittaamatta ilmeistämme.

Oikein loitko kuviksesi

heidät – vaiko huviksesi?

 

 2. Laulavat he tohkeissaan

”niin kuin aamuruskon peura”.

Painon tuntee pohkeissaan

raskaan aamu-uskon seura.

Erämaan on mykkä kyyhky

veisuun malli, synkkä nyyhky.

 

Kiistaa aamu- ja iltakristittyjen välillä ei tule suurennella, mutta se kertoo paljon elämästä. Ehkä liiankin paljon.

Onhan se ilmeistä, että pikkujutuista tehdään jatkuvasti uskonelämässä ja muutoinkin järjettömän suuria asioita. Puuttuu vain, että etsimme Raamatusta aamukristillisyyden perustelut tai ryyditämme iltakristillisyyden ihmeellisyyttä tunnustuskirjoilla.

Ja kuitenkin Jumala loi meidät kaikki. Ne, jotka iloitsevat varhaisesta aamusta pirteinä ja ne jotka notkuvat iltaa pitkää.  Olemme erilaisia, voisimmeko antaa sille hiukan lisää tilaa?

Samaa kyselevät arkkivirren säkeistöt 3-4

3. Pikkulinnut karjukoot -

pakkoko on ihmislasten?

Reippailijat vaietkoot,

pankoot käden suuta vasten.

Hymyilkööt noin takkuisille

käynnistymisvaivaisille.

 

4. Emmehän me navettaan

enää nouse kalpein aamuin.

Töihin silti huuhaillaan

aamuyöstä harmain haamuin.

Onko vielä virkeys hyve?

Synnintunnossa en ryve.

 

Kovin helposti kristityt muistuttavat toisiaan oikeasta uskosta ja elämästä. Mutta mikä merkitys lopulta on sillä, listaanko uskoni Jumalaan näin vai noin?

Onko merkitystä sillä, rukoilenko Jumalaa oikealla tai vasemmalla aivopuoliskolla? Vievätkö tunteet vai järki.

Mitä merkitystä on sillä, kääntyykö pappi oikein värisessä asussa alttarilla oikein vai vasemmin?

Mitä merkitystä on sillä, onko kristitty hetero vai homo ja millä tavoin hän osoittaa rakkautta ja seksuaalisuutta puolisolleen?

Mitä ratkaisee arvosta ja työurasta kirkossa se, onko mies vai nainen?

 

Monet näihin asioihin liittyvistä valtakiistoista ovat kuin toisintoja aamu- ja iltakristillisyyden välillä.  Arkkivirren säkeistöt 5-6.

5. Miksi nousta sängystä?

Tätä usein kyselemme.

Ei kai soi jo kännykkä –

kuka haastaa ynseytemme?

Tahdon hitautta, rauhaa.

Puhua en jaksa, jauhaa.

 

 6. Herra, vielä kestäthän,

etten ole aamunvirkku?

Vaikean saa ystävän

tällaisesta varhaissirkku.

Ohjaa, etten liioittele,

pöljyyttäni kiukuttele.

 

Me emme tiedä, millaisia nukkujia olivat Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Opetuslapsia voi toki epäillä iltaunisiksi, koska he eivät jaksaneet pysyä hereillä Jeesuksen kärsimyksen alkaessa. Toisaalta Jeesus nukkui kerran, kun hänen oppilaansa olivat jo päästää pelosta alleen myrskyn yllättäessä pahemman kerran.

Saatat sanoa, että nyt et ymmärrä. Eihän tällä aamu- ja iltanukkumisella ole mitään olennaista merkitystä Jumalan, Kristuksen, pelastuksen ja lähimmäisen näkökulmasta!

Toivottavasti näin ajattelet, sillä olen kanssasi ihan samaa mieltä.  Aivan liian usein kristittyjen väliin nousee jotakin, jolla lopultakaan ei ole mitään olennaista merkitystä Jumalan, Kristuksen, pelastuksen tai lähimmäisen kannalta – ja siitä huolimatta vasen ja oikeakätinen kristillisyys on valmis taisteluun. Tai sini- ja ruskeasilmäinen kristillisyys liittoutuu vihreäsilmäisten kristittyjen virsikirjaa ja raamatunkäännöstä vastaan.

Erilaiset ihmiset, erilaiset kristityt. Jumala, Oikein loitko kuviksesi meidät ja heidät – vaiko huviksesi?

Jumala meitä armahtakoon ja antakoon henkensä uudistamaan meitä kaunasta ja eriseurasta.

Jumala vuodattakoon henkensä, niin että kaikki voivat olla Jumala lapsia ja tulla hyväksytyiksi.

Elämän luoja ja ylläpitäjä katsokoon puoleemme, niin että kuulemme heikkojen ja vähäväkisten elämänsä kautta julistamaa evankeliumia. (Joel 2)

Tulkoon henki, puhaltakoon Jumala tuulensa siellä, missä tahtoo ja uudistakoon meitä kuten tahtoo.

 

Virsi 447:1, 3

1.

Kristus, valo maailman,

hän, ei kukaan toinen.

Pimeyteen syntyi hän,

syntyi veljeksemme.

Jos me hänet tunnemme,

tunnemme myös Isämme.

Kiitos Jumalalle!

Jos me hänet tunnemme,

tunnemme myös Isämme.

Kiitos Jumalalle!

 

 

3.

Kristus, leipä maailman,

hän, ei kukaan toinen,

kavallettiin rahasta,

kuoli puolestamme.

Hän, ken meidät pelastaa,

elää luona Isänsä.

Kiitos Jumalalle!

Hän, ken meidät pelastaa,

elää luona Isänsä.

Kiitos Jumalalle!

Written by latvus

18.7.2013 at 8.22

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with ,

Jumala kiihdytyskaistalla

leave a comment »

Radion aamuhartaus torstai 27.6.2013
Dosentti, pastori Kari Latvus, Järvenpää

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi Kultarannassa pidetyssä turvallisuuspolitiikan seminaarissa, että Suomessa ja ylipäänsä Euroopassa eletään parhaillaan suurta murrosta.

Niinistö pohti puheessaan, että ”kukaan meistä ei pysty sanomaan, missä maailman mahti makaa parinkymmenen vuoden kuluttua. Aiemmin läntinen raha puhui, nyt läntinen velka kahlehtii. Se on valtava muutos, jos on tottunut paukuttamaan nuijaa ja nyt huomaa olevansa nuijan alustana.” Näin siis presidentti Niinistö puheessaan.

Moni muukin talouden ja maailmanpolitiikan pohtija on todennut, että isot mannerlaatat ovat nyt liikkeessä. Millainen muutos lopulta on ja mihin se johtaa, on vielä epäselvää. Parin vuosisadan kehityskaaressa saattaa olla edessä tavallista isompi käänne.

600:1-2

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,

yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

 

Jos ahdistuksen tie on edessämme,

myös silloin Kristus meitä kuljettaa.

Annamme Isän käsiin elämämme.

Hän itse meille rauhan valmistaa.

Kuva uskosta, Jumalasta, kirkosta ja lähimmäisestä on notkeasti heijastanut tätä mennyttä kehitystä. Jumala on puettu aina tilanteen mukaiseen asuun. Amerikkalainen teologi, Harvardin yliopiston emeritusprofessori Harvey Cox on vastaavalla tavoin osoittanut, että myös kirkolla on edessään tavallista suurempi käänne. Coxin mukaan elämme murroksessa, josta nousee esiin uudenlainen kuva Jumalasta. Sen myötä tulevaisuuteen kuuluu vähemmän varmuutta ja enemmän matkalla oloa.

Mutta mikä on ollut se kestotrendi, johon presidentti Niinistön mukaan on tulossa suuri käänne?

Läntisen maailman, erityisesti Euroopan, kehityskulku on ollut kahden vuosisadan ajan vaikuttava. Edes kaksi raastavaa maailmansotaa eivät ole saaneet kehitystä pois raiteiltaan. 1800-luvun alussa tapahtui ratkaiseva käänne. Napoleonin sotien jälkeen Euroopassa elettiin myös vaivassa ja puutteessa, mutta uuden paratiisin tarjosi teollistuminen. Toinen toisensa merkittävämpiä asioita kyettiin yht’äkkiä tuottamaan teollisuuden avulla ja se kasvatti pikavauhtia kaupunkien väkilukua, mutta myös loi kaupunkien köyhälistön.

Samaan aikaan tarvittiin yhä kiihkeämmin voimavaroja ja luonnonrikkauksia. Niitä tarjosivat siirtomaat, joita surutta hamuttiin erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Ihmisen hinta siellä oli sitä vastoin lähes mitätön.

Citius, altius, fortius – siis nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ovat peräisin olympian aatelistalta, mutta ne ovat myös leimanneet kahden vuosisadan kilpajuoksua maailmassa.

Mutta entä sitten Jumala? Ja kristillinen usko? Onko Jumala saanut olla rauhassa kaikesta tästä kiihdytyskaistalla ajamisesta?

Osuva esimerkki on lähetysaate ja kirkkojen lähetystyö. Ajan henkeä on heijastanut kristillinen lähetystyö, joka syntyi ja kasvoi kolonialismin serkkuna. Lähetys on kulkenut yhtä jalkaa siirtomaavallan kanssa, mutta pyrkinyt koko ajan pitämään esillä omaa asialistaansa. Lähetys on vienyt sanomaan Kristuksesta, mutta kyllä kielenkäyttöön on tarttunut myös sellaisia ilmauksia kuin koko maailman voittaminen ja valloittaminen Kristukselle.

Valloituspuheet ja niihin liittyvä asennemaailma ovat myös siirtäneet aika ajoin lähetystyöhön jotakin siitä mentaliteetista, joka on liittynyt siirtomaiden hamuamiseen tähtäävään  poliittiseen maailmaan.

Evankeliumin edustajina ovat usein toimineet ne, joilla on ollut suuri vauraus ja jotka ovat edustaneet valtaa eri tavoin. Muut kansat ja erityisesti köyhemmät kansat ovat olleet usein kohteita.

Perinteisen kolonialismin aika on kuitenkin nyt suurelta osalta ohi ja samalla tavoin lähetystyö on yhä selvemmin oppinut etteivät lähetyskentät ole valloitettavia maita ja maailman kansat käännytettäviä ihmisiä.

Sen sijaan yhä enemmän lähetystyössä on opittu puhumaan Jumalan lähetyksestä, elämän ja uskon jakamisesta ja vuoropuhelusta.

600:3

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,

tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.

Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.

Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kahden vuosisadan taloudellinen kiihdytysajo on kaupallistanut ja tuotteistanut elämää. Kauppa ja kaupallinen kilpailu hallitsee elämää jatkuvasti yhä syvemmin ja yhä useammalla alalla.

Onko sama asennemaailma siirtynyt myös kristilliseen uskoon? Olemmeko kaupallistaneet ja tuotteistaneet myös uskon, kirkon ja Jumalan? Onko Jeesuksesta tullut osa siistiin muovirasiaan pakattua osta nyt –uskonnollisuutta? Maksa kaksi, saat kolme.
Luterilainen kirkko Suomessa painii vaikean talouden ja hitaasti laskevan jäsenmäärän kanssa. Myös kirkossa nostetaan esiin se, että kirkon brändien tulee näkyä. Lasten kerhoja, menestyvää rippikoulua tai diakoniatyötä nostetaan esiin kuin mainoskylttejä, jotka kauppaavat kirkon huipputuotteita.

***

Hitaammin, matalammalta, heikommin.

Uuden suunnan ja vauhdin hyväksyminen kiihdytyskaistalla ajamisen jälkeen tuntuu pelottavalta, järjettömältä ja kaikin puolin opitun vastaiselta.

Ja kuitenkin kiihdytyskaistan loppuminen kertoo, että loputtoman kasvun ja rikastumisen sijaan tarvitaan uudenlaista asennetta. Ja että sitä pitää etsiä myös kirkossa, joka tottunut vain kasvamaan ja vaurastumaan.

Silloin kirkossa on ehkä myös enemmän tilaa niille, jotka eivät elämässään ja työssään enää jaksa pinnistää nykyisellä vauhdilla vaan läkähtyvät.

Silloin kirkossa on ehkä tarve myös yhä useammalle seurakuntalaiselle, joiden osaamista ja läsnäoloa tarvitaan vastuunkantajina.

Silloin kirkossakin muistetaan, että todellinen evankeliumi ei ole oikean opin puolesta kilpailua vaan Jumalan armon jakamista niiden kesken, joiden voimat ovat käyneet vähiin.

Ehkä murroksessa ei olekaan vain pelättävää vaan enemminkin edessä on jotain hyvää ja siunattua.

600:5

Hyvyyden voiman uskollinen suoja

piirittää meitä, kuinka käyneekin.

Illasta aamuun kanssamme on Luoja.

Häneltä saamme huomispäivänkin.

Written by latvus

27.6.2013 at 12.22

Aplodit lähetystyöhön siunatuille, Suomen Lähetysseuralle ja Timo Junkkaalalle

with 4 comments

Helsingin lähetysjuhlien päätöksenä vietettiin 9.6.2013 piispa Irja Askolan johdolla upea messu, pappisvihkimys ja lähetystyöhön siunaamisen juhla. Juhla muistutti siitä, että Jumalan lähetys jatkuu edelleen huolimatta siitä, että aina kaikki kutsutut eivät halua osallistua juhliin (kuten päivän evankeliumi kertoa).

Aplodit papiksi vihityille ja lähetystyöhön siunatuille

Silloin kun Irja Askola vihittiin piispaksi, niin yksi asia jäi kaivamaan mielessäni:  kun vihkimys oli tapahtunut ja piispa Askola kääntyi katsomaan iloisena ja hymyillen kohti seurakuntaa, olisin halunnut taputtaa kämmenet paukkuen iloisen hetken kunniaksi ja Jumalalle kiitokseksi. Tuolloin jäin kämmenet kutisten istumaan hiljaa paikallani.

Kun tänään papiksi vihityt ja lähetystyöhön siunatut kääntyivät kohti seurakuntaa, niin päätin, että kämmenet saavat kertoa: aksios, arvollinen. Jokainen Jumalan työhön tänään kutsuttu on myös paikalla olleen seurakunnan työhön kutsuma, tärkeä ja tarpeellinen. Tunnustan siis, että olin ensimmäinen taputtaja, mutta enpä ollut ainoa. Jatkossakin aion taputtaa vastaavissa tilanteissa ja kannustaa muitakin seurakuntalaisia osallistumaan tällä tavoin.

Aplodit Suomen Lähetysseuralle

Suomen Lähetysseura on toiminut kirkon päätöksiä noudattaen, viisaasti, ihmisiä kunnioittaen ja rakentavasti. Toki joillekin kysymys rekisteröidyssä parisuhteessa elävien siunaamisesta lähetystyöhän tuntuu vielä oudolta, mutta aika hoitaa asiaa.

Ei tässä ole kyse mistään luopumuksesta tai kirkon vastaisesta toimesta vaan luottamuksesta Pyhän Hengen johdatukseen, jonka varassa kirkko elää ja uudistuu. Lähetysseura seuraa johdonmukaisesti kirkossa tehtyjä päätöksiä ja näyttää esimerkillään, että kirkkoon ovat tervetulleita työhön myös seksuaalisten vähemmistöryhmien ihmiset.

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen ja hallituksen puheenjohtaja piispa Matti Repo ovat hoitaneet asiaa maltilla ja viisaasti.

Aplodit Timo Junkkaalalle

Aika monen mielestä häpeällistä veneenkeinuttajan ja riidankylväjän viittaa voi asetella vuosikokouksessa Kauniaisten Raamattuopistoa edustanut Timo Junkkaala. Ehkä kuitenkin myös Junkkaala ansaitsee aplodit. Junkkaala teki aloitteen vuosikokouksessa, että kokouksessa otettaisiin kantaa siihen, että siunataanko jatkossa lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Käydyn keskustelun jälkeen vuosikokous päätti kannattaa Lähetysseuran valitsemaa linjaa ja vahvisti Lähetysseuran ja sen hallituksen tekemät ratkaisut. Kiitos Timo Junkkaala, että asiaan saatiin myös vuosikokouksen siunaus.

Vuosikokouksen päätöksen mukaan Lähetysseura voi jatkossakin lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä lähetystyöhön. Asia on käsitelty. Pulinat pois ja nyt aika antaa tila kinastelun sijaan Jumalan lähetykselle.

Siihen saavat kutsun myös rammat ja raajarikot.

Written by latvus

9.6.2013 at 17.47

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.