Tapiolan vaali tulisi ilmeisesti uusia
Tapiolan seurakunnan luottamushenkilöiden äänet kirkolliskokouksen maallikkovaalissa hylättiin. Äänestys tapahtui oikein ja tähän mennessä ei ole osoitettu pienintäkään seikkaa, joka viittaisi äänestäjien toimineen väärin. Kuitenkin vaalilautakunta hylkäsi 20.2.2012 valituksen Tapiolan seurakunnan äänten hylkäämisestä. Kysymys on kuoressa olleen sinetin puuttumisesta – siis teknisestä virheestä.
Tilanne on kiusallinen, sillä monen äänestäjän äänet jäivät nyt laskematta.
Voisiko kysymystä verrata kunnallisvaalin elektronisen äänestämisen kokeiluun joku vuosi sitten, jolloin pari kuntaa joutui uusimaan äänestyksen? Äänestys uusittiin, koska oli epäilys, että joidenkin äänet jäivät tulematta perille. Silloin oli kyse elektronisen vaalijärjestelmän virheestä. Nyt on kysymys manuaalisen vaalijärjestelmän virheestä. Nyt vaalivirkailija tekee virheen ja sen tähden 19 äänioikeutetun äänet jäävät laskematta.
Asiaa muutaman päivän mietittyäni olen taipuvainen ajattelemaan, että Tapiolassa pitää järjestää uusi äänestys ja nuo äänet on laskettava mukaan maallikkoäänien tulokseen hiippakunnassa. Jos tämä ei ole mahdollista, niin koko maallikkovaali on Espoon hiippakunnassa uusittava.
Kyse ei ole vain siitä noudatetaanko lakia tarkkaan vai ei (sinetti puuttui). Kyse on siitä, että saako virkahenkilön virheen vuoksi rankaista äänestäjiä. Minusta näin ei saa tehdä: se on demokratian vaarantamista, koska jatkossa voisi kuka tahansa käyttää tätä porsaanreikää hyväkseen, jos haluaisi jättää jonkin ryhmän äänet äänestyksen ulkopuolelle.
EK 103 Luentomoniste 6. Feministinen eksegeesi ja hermeneutiikka: Elisabet Schüssler Fiorenza
EK 103 Luentomoniste
6. Feministinen eksegeesi ja hermeneutiikka: Elisabet Schüssler Fiorenza
- In Memory of Her: A Feminist Theological Reconstruction of Christian Origins (1984)
- Revelation: Vision of a Just World (1991)
- But She Said: Feminist Practices of Biblical Interpretation (1993)
- Discipleship of Equals (1993)
- Bread Not Stone: The Challenge of Feminist Biblical Interpretation (1995)
- The Power of Naming (1996)
- Sharing Her Word: Feminist Biblical Interpretation in Context (1999)
- Rhetoric and Ethic: The Politics of Biblical Studies (1999)
- Jesus and the Politics of Interpretation (2000)
- Wisdom Ways: Introducing Feminist Biblical Interpretation (2001)
- Democratizing Biblical Studies. Toward an Emancipatory Educational Space (2009)
- merkittävin feministi eksegeetti; ensimmäisen polven uranuurtaja; Harvard
- ”epäilyksen hermeneutiikka”: naiset pitää etsiä miesten takaa!
- ei riitä että puhutaan naisten asemasta; naisten on oltava tulkinnan subjekteja
- perinteen ja vallan analyysi
- tavoitteena muutos (transformation)
- teesi: varhaiskristillisyyden myönteinen kuva naisesta on jäänyt myöhemmän kyriarkkisen (herra ja miesvalta) asenteen jalkoihin
- on luettava uudestaan tekstejä; nähtävä positiivisesti naisen asema
- samalla voidaan ajaa naisten asemaa tasavertaisempaan tilanteeseen maailmassa, kirkossa, yliopistossa
- hengellinen – maallinen hyvinvointi
- Schüssler Fiorenza on naisten raamatuntutkimusliikkeen ikoni; esitaistelija; palvonnan kohde (juhlakirjat 2003)
- kriitikot: H. Räisänen: hyvää politiikkaa, mutta eksegeesi ei aina samalla tasolla; Anni Tsokkinen, Etuoikeutettu sukupuoli? Käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa.
- Esimerkit:
Foibe Room 16:1-2
Naisapostolit
Naiset Pastoraalikirjeissä
Kirkolliskokoukseen on syntymässä vahva uudistusmielisten ryhmä
Muutoksen tekijät -verkosto sai kirkolliskokoukseen yhteensä 19 edustajaa. Painopiste on pääkaupunkiseudulla, mutta puolet tulee eri puolelta Suomea: Helsingistä kuusi, Espoosta neljä, Turusta yhden, Kuopiosta yhden, Tampereelta kolme, Mikkelistä yhden ja Oulusta kolme edustajaa. Kyse on viidesosasta edustajien määrästä. Vaaleissa edustajat ovat edustaneet eri hiippakuntia ja olleet ehdolla erinimisten valitsijamiesyhdistysten listoilla. Koko verkosto syntyi vasta vaalityön aikana ja varsin spontaanisti.
Nähtäväksi jää pystyykö verkosto muuttumaan kiinteäksi yhteistyöryhmäksi ja kuinka moni muu kirkolliskokouksen edustaja vielä liittyy verkostoon mukaan.
* * *
Koko maan äänestystulosta on osin vielä liian varhaista arvioida, mutta oletettavaa on, ettei kirkolliskokouksen äänenpainoissa tapahtunut kovin suurta muutosta. Tulosten perusteella Tampereen hiippakunta on edelleen yksi Suomen konservatiivisimmista alueista: pappisvaalin kärjessä loistaa Niilo Räsänen (Kansanlähetys) ja maallikkovaalin kärkeen sijoittuvat aiemman kirkolliskokouksen julkikonservatiivit. Listakärkenä ovat Leif Nummela (Uusi tie -lehden päätoimittaja), Pekka Simojoki ja Riku Rinne.
Tampereen hiippakunnan maallikkovaali on kuvaava esimerkki siitä, mistä tulos johtuu. Maallikkovaalissa oli peräti viisi valitsijamiesyhdistystä: kokoomus, demarit, Ihmisen ja kirkon puolustajat (= Muutoksen tekijät -verkoston jäsen), Kirkko keskellä arkea ja juhlaa sekä Yhdistynyt seurakuntaväki (= konservatiivien lista). Konservatiivilista sai neljä paikkaa, kokoomus kaksi ja muut kukin yhden paikan. Konservatiivien vahva tulos rakentuu siihen, että äänet keskitetään tarkasti, toimitaan harhauttavasti ”yhteinen seurakuntaväki” -otsakkeen alla vaikka edustetaan voimakkaan konservatiivisia arvoja ja lisäksi houkutellaan samalle listalle äänentuojiksi iso joukko pahaa-aavistamattomia ja hyväuskoisia kirkon keskitien kulkijoita. Tampereen maallikkoäänestäjien olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä mihin tällainen vie. Miksi koota viisi erilaista listaa, jakaa ääniä eri suuntiin ja tyrkyttää voittoa konservatiiveille?
* * *
Toisaalta esimerkkejä selkeästä uudistusmielisestä linjasta ja sen saamasta vahvasta kannatuksesta ovat Helsinki, Espoo ja hieman yllättäen Oulu. Kaikissa näissä kirkon uudistusmieliset, avaran kansankirkolliset edustajat saivat ison vaalivoiton. Sen ytimessä on selkeä ohjelma ja avoimin kortein vaaleissa esillä olo.
Kirkolliskokousvaalit kaipaavat jatkossa suurempaa selkeyttä kautta maan tuodakseen kirkkoon demokraattisemman päätöksentekoelimen. Vanhalla vaalijärjestelmällä konservatiivit osaavat vaalitaktiikallaan lypsää vaalikarjaa haluamallaan tavalla ja tehdä sen taitavasti julkisuudelta piilossa. Pidän asiaan kuuluvana, että konservatiivit ovat vaalissa ehdolla ja muodostavat aatettaan kantavia valitsijamiesyhdistyksiä. Sitä vastoin sellaiset valitsijoiden harhauttamiseksi valitut nimet kuin ”Yhteinen seurakuntaväki” tulisi jo viimein unohtaa.
* * *
Yhteisellä ohjelmalla vaaleissa esiintynyt Kansankirkon rakentajat sai yhteensä seitsemän paikkaa kirkolliskokoukseen. Aika näyttää muodostuuko tästä joukosta jonkinlainen kirkon “keskitien” etsijöiden joukko ja mitä kirkkopoliittinen keskustalaisuus merkitsee käytännön asioissa.
Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi
Tänään 12.2.2012 vietetiin hieno juhla Espoon uuden piispan Tapio Luoman tullessa hiippakuntaan. Arkkipiispa Kari Mäkisen painava viesti liittyi piispan oman inhimillisyyden, erehtyväisyyden ja haavoittuvaisuuden muistamiseen. Tämä on ikiaikaisesti ollut piispojen kilvoittelun paikka ja haastetta varmaan riittää pitää jalat arkisesti maassa.
Piispa Tapio Luoma kehoitti saarnassaan katsomaan arkiseen ja pieneen. Siinä on Jumalan työ läsnä. Hyvä ajatus.
Piispojen asusteet ovat sopivan juhlavia, mutta hiippa, siis mitra, jonka symboliikka tulee itämaisten kuninkaiden kruunuista herättää ainakin minun mielessäni myös pientä epäröintiä. Piispan vallan merkkejä on tasaisesti kasvatettu viimeisten vuosikymmenien aikana ja se näkyy myös tässä kohdin. Vielä 1970-luvulla korostettiin piispan olevan yksi papeista, mutta nyt on toisin. Selkeä virkaan vihkimys ja viran tunnusmerkit. Piispan valta on noussut siis myös hiippaan eli mitraan.
Tarvitaanko piispan mitraa oikeasti luterilaisessa kirkossa? Pitääkö piispojen kuninkaallisuutta korostaa? Miksi ja milloin hiipat eli mitrat tulivat Suomessa käyttöön?
Mitraa voi perustella katolisen kirkon esikuvalla, mutta onko tämä oikeasti hyvä ja toivottava luterilainen polku, joka näkyy myös muissa luterilaisissa kirkoissa? Mitä trendi kertoo suomalaisista ja innostamme liittyä katoliseen kulttuuriin?
* * *
Lämpimästi tervetuloa, piispa Tapio Luoma, Espoon hiippakuntaan – vai oliko se nykyisin Luomakunta?
Jälkikirjoitus 12.2.2012: Tapio Luoman piispanvihkimyksessä Kaarlo Kalliala ja Björn Vikström eivät käyttäneet tilaisuudessa piispan hiippaa eli mitraa. Dosentin ikkunan saamien tietojen mukaan he eivät ole käyttäneet mitraa oman piispanvihkimyksensä jälkeen.
4. Raamatuntutkimuksen historiasta (luentomoniste EK103 luennolle)
4. Raamatuntutkimuksen historiasta (luentomoniste EK103 luennolle)
4.1 Kehityskaari 1900-luvun lopulle asti
ajanjaksot: esikriittinen, kriittisen tutkimuksen murros (1500-1700 -luvut), kriittisen tutkimuksen synty 1800-luvulla
esikriittinen raamatunkäyttö
- keskeistä: Raamatun auktoriteetin ja erehtymättömyyden korostus, dogmaattisen käsityksen valta-asetelma, allegoria (vrt Antiokian koulukunta)
- ongelmat: Raamatun kirjojen omaleimaisuus vaarassa, historialliset kysymykset hämärään
- vahvuus: kaikesta huolimatta Raamatun keskeiset tekstit ymmärrettyjä; avoimet silmät ja sisälukutaito apuna
reformaatio, valistuksen aikakausi
- reformaatio nosti tarpeen paavin vastaisille perusteille (sola scriptura)
- kasvava Raamatun tekstin kirjaimellisen merkityksen kysyminen: alkuteksti; textus receptus 1516
- reformaatio, humanismi, valistus loivat pohjan kriittiselle tutkimukselle; siis opista vapaalle tutkimukselle (maailmankuvan muutos: Kopernikus k. 1543; Galilei k. 1642)
- tekstikritiikki syntyy 1700-luvulla
1800-luvun kiihtyvä tutkimusprosessi; esimerkkejä
- David Friedrich Strauss (k. 1874): Leben Jesu (1835-36) myyttien selitys rationaalisesti tai VT:n tausta (Mark 6:30-44 vrt. 1. Kun 17; 2. Kun 4); Joh ei historiallinen (ero synoptikkoihin)
- Fernand Christian Bauer (k.1860): Paavalin aidot kirjeet (Room, Gal, Kor); ”hegeliläisyys”; oppilaat päätyivät UT:n myöhäisajoitukseen
- Julius Wellhausen (k. 1918): yhdisti monia tutkimustuloksia ja loi synteesejä: JEDP-lähteet; uskonnonhistoria (paimentolaisvaiheista Moosekseen ja profeettoihin; juutalaisuudesta lakiuskonto; Jeesuksen evankeliumi)
- muita esimerkkejä: Danielin kirjan ajoitus 160-luku; Jesajan kirjan synty; synoptinen kaksilähde teoria
Summa:
- tutkimuksen menetelmien ja tulosten hidas kehitys; 1800-luvulla kiihtyvä kehitys
- trendinä pyrkimys tekstien yhä huolellisempaan lukemiseen ilman opillisia tai ideologisia ennakkoehtoja
- pyrkimys objektiiviseen tutkimukseen; kriittinen tutkimus merkitsee lukijan käsitysten kriittistä tarkastelua; itsekritiikkiä
- vastakritiikit: objektiivisuuden illuusio; tiedon ja tutkimuksen kontekstuaalisuus; tieteellisyyden rajallisuus
- raamatuntutkimus on työväline tekstien tutkimukseen; ei uskon kohde vaan kriittinen partneri
- tutkimus ei syrjäytä uskoa; toisaalta usko ilman tutkimustietoa on vaarassa tulla manipuloiduksi luuloilla
- kriittinen tutkimus on Raamatun rakastamista: arkista, yksityiskohtien penkomista, kaikkien tulkintojen kyseenalaistamista
HUOM: kriittisyys ensisijaisesti kohdistuu tulkintoihin. Se ei ole itsessään naturalistinen, Raamatun vastainen, ihmeiden tai Jumalan vastainen jne
4. 2: Metodikaanonin aseman muutos
1990-luvun lopulla uusien tutkimusmenetelmien nousu on haastanut perinteisen metodikaanonin aseman:
- lukijaorientoitunut näkökulma laiminlyöty aiemmin
- vaikutushistorian tutkimus
- sosiologiset tutkimusnäkökulmat nousseet esiin
- strukturalismin keskittyminen tekstin maailmaan
- uudet näkökulmat ovat täydentäneet, eivät syrjäyttäneet
- Syreeni: perinteiset menetelmät ovat peruskerros, josta voi jatkaa edemmäs (katso EMO)
4.3: Uudet tuulet (esimerkkejä)
- vapautuksen teologia: Latinalainen Amerikka, katolisen kirkon raamatunlukuliike, köyhyyden konteksti, ”köyhien ensijaisuus” (tietoteoria: köyhä tietää), perusyhteisöt, joissa luettu rinnan Raamattua ja elämän kirjaa (yhteisö-konteksti-Raamattu)
- kontekstuaalisuus näkökulman nousu; kaiken tiedon kontekstuaalisuus; R. Schreiter, S. Bevans; D. Rhoads: cultural interpretation, social location (From Every Nation and Every People)
- postkolonialistinen raamatuntulkinta: taustalla eksegetiikan Eurooppa-keskeisyyden kritiikki&kolonialismin kulttuuritutkimus; alistavat rakenteet näkyvät tulkinnassa ja myös Raamatussa
- African/African American/Asian/Asian-American/Latino/na (etc) reading; subjektin ja kontekstin korostus; tulkintakulttuurin erityinen analyysi
- naisnäkökulma: feministiteologia, patriarkaatin kritiikki; tekstien lukeminen naisnäkökulmasta; tunnistaa naiset teksteissä, tunnistaa naisten ohittaminen tekstissä, historian uudelleen kirjoitus; (Feminist/Womanist Theology)
- strukturalistinen analyysi: synkroninen (ei diakroninen); ns. lopullisen tekstin tutkimus; ”atemporal, ahistorical”, teksti koodataan, sen rakenteisiin ja osien dynamiikkaan mielenkiinto; ei kirjoittajan sanoma vaan tekstin ja kielen rakenteen heijastamat arvot, intentiot;
- kanoninen kritiikki: synkroninen; analysoi kanonista kokonaisuutta, Saarnaajan kirjan pessimismi kuoleman lohduttomuudesta tasapainottuu Siirakin kirjan vakaumuksella ylösnousemuksesta ja tuomiosta
- retorinen analyysi: käyttäen antiikin tekstien retoriikan eli puhetaidon tutkimusta soveltaa UT:n teksteihin näkökulman; tunne, liioittelu, argumentointi, tekstin jäsentäminen
Summa: Usein uudet metodiset näkökulmat ovat yhden asian metodeja; yhdistyvät toisiin ja toimivat paremmin tietyissä teksteissä; ne eivät voi syrjäyttää perinteisiä menetelmiä, mutta kylläkin täydentää niitä
5. Tekstistä saarnaan (eksegetiikasta hermeneutiikkaan)
Terminologia:
eksegetiikka: tekstin tieteellinen tutkimus, syntyhistoria, tekstin merkitys;
tulkinta: tieteellisen tiedon soveltava osa; vrt. soveltava pedagogiikka, lääketiede, psykologia
hermeneutiikka: tulkintaoppi, soveltamiseen liittyvä analyysin tai tutkimuksen osa
kontekstuaalinen tai interkontekstuaalinen tutkimus: pyrkii antamaa metodeja, välineitä tekstien ja nykyajan tulkintojen silloittamiseen (yhdistää eksegetiikan ja hermeneutiikan tehtäviä)
uskonnollinen puhe, saarna: perustuu yksilön, yhteisön tietoon ja uskoon; ei imitoi tai resitoi tiedettä, mutta keskustelee tieteen tulosten kanssa
Krister Stendahl (1921-2008), Biblical Theology, Contemporary, IDB 1, 418-432 (1962)
- taustana 1960-luvun keskustelu ”biblical theology”, jossa Raamatusta haluttiin rakentaa suora linja tulkintaan nykyhetkessä (esimerkkeinä aiemmista ratkaisuista K. Barth: ilmoitusteologia [joka unohtaa historian kuilun], R. Bultmann: Raamatun demytologisointi ja ihmisen eksistentiaalinen itseymmärryksen tulkinta [joka aliarvioi historian tapahtuman], O. Cullmann: pelastushistoriallinen tulkinta [Raamatun ylikorostus pelastushistorian kuvauksena])
- rivien välissä olevia ajankohtaisia kysymyksiä olivat keskustelu mm. naisen asemasta
- perustava jaottelu: What it meant? mitä teksti merkitsi (eksegetiikka)? – What it means? mitä teksti merkitsee (hermeneutiikka)?
- pyrkimys antaa erillinen näkökulma menneisyydessä syntyneen tekstin tulkintaan nykyhetkessä: tekee oikeiden sille, että meidän ja tekstin välissä on satoja vuosia
- ongelma prosessin eri vaiheet erkanivat; hermeneutiikka jäi eksegetiikan jalkoihin ja antoi eksegetiikan jäädä omaan työvaiheeseensa (unohti kontekstin merkityksen)
Horst Dietrich Preuss, Das Alte Testament in christlicher Predigt, 1984
- varhaisempien vuosisatojen malleissa on ollut toimivia että epäonnistuneita puolia
- allegoria, typologia,
- uusi malli: struktuuri-analogia; se tähtää tekstin intention ja ydinajatuksen selvittämiseen ja sen siirtämiseen nykyhetken kieleen ja kulttuuriin
- vrt Bevans, ”translation model”; ongelmana mm. asian kohteistaminen
Miikka Ruokanen, Hermeneutica Moderna, 1987 (s. 178-192)
- komplementaarinen tiedonintressi: J.Habermas tiedon sosiaalinen olemus (”Ihmisen historia [] on sidoksissa empiirisiin tosiasioihin kuten sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin rakenteisiin ja vallankäyttöön”); K-O.Apel ideologiakritiikin tarve, omien lähtökohtien itsekriittinen analyysi; intressittömän analyysin mahdottomuus. Tieteellisen tiedon ja ihmisen kokemuksen väliin silta.
Kolmivaiheinen tulkintaprosessi
- 1.tulkitsijan itsekriittinen itseanalyysi ja tiedostaminen (ei: tyhjä taulu)
- 2. tekstin tieteellisen tutkimuksen ottaminen huomioon: Mitä teksti pyrkii ilmaisemaan; mistä on kysymys? Miksi tekstissä on tämä kokemus tai uskomus?
- 3. tekstin asiasisällön ymmärtäminen soveltavassa merkityksessä; kohta 3 on alisteinen kohdalle 2
Kokonaisuudessaan Ruokanen näkee prosessin muuttuvana ja myös tulkitsijaa muuttavana (s.187)
Ruokasen mallin ongelmat:
- erinomaisella tavalla Ruokanen ottaa huomioon esiymmärryksen ja kontekstin merkityksen tutkijan aseman selvittämisessä (kohta 1), mutta ongelmallista on kontekstin merkityksen laiminlyöminen soveltamisessa (kohta 3): soveltaminen on kontekstisidonainen tapahtuma
- Ruokanen näkee soveltamisen (kohta 3) olevan suoraan alisteinen raamatuntutkimuksen tulokselle (kohta 2)
Kari Latvus & Kai Peltonen (toim.), Tulkinnan kehällä. Puheenvuoroja Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta. 1992
- pelikenttä eksegetiikan, kirkon tunnustuksen ja ajankohtaisen tulkinnan keskellä
-esimerkki konsensushakuisesta hermeneutiikasta
Espoon hiippakunnan kolmas vaalipaneeli ja vaalin loppukommentit
Keravalla pidettiin torstai-iltana 9.2.2012 Espoon hiippakunnan kolmas kirkolliskokousvalipaneeli. Kiitos ripeästä järjestelyistä lyhyellä varoitusajalla: vastuun kantoivat lääninrovasti Ilkka Järvinen, sekä Nurmijärven ja Järvenpään seurakuntien kirkkoherrat Ari Tuhkanen ja Vesa Koivisto.
Tilaisuudessa oli paikalla useita kymmeniä ehdokkaita ja pari-kolme kymmentä paneelin seuraajaa. Puhetta riitti ja parhaat palat taisivat lohjeta vasta lopussa, kun ryhmät saivat tentata toisiaan.
Mikä jäi erityisesti mieleen:
- kirkolliskokouksen valintaan liittyvät vaalipaneelit on hyvä idea, jota pitää kehittää edelleen
- tilaisuus on tarpeen jo pelkästään ehdokkaitten takia: opimme tuntemaan toisiamme
- kirkolliskokouksen suuri kysymys on seurakuntarakenne
- keskusteluun noussee tavalla tai toisella myös kysymys samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta
- ilta vahvisti sitä, että Espoon hiippakunnassa on tarjolla karkeasti jakaen kolmen eri ohjelman ryhmät: osin konservatiivisemman virkakäsityksen edustajat (Uskon ja yhteyden kirkko, papit; Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista), uudistusmielinen Kevään kirkko – papit ja maallikot sekä pienten lyhtyjen ryhmä Elävä kansankirkko – papit ja maallikot [ryhmä on toisaalta maallikkojen aluelista ja toisaalta yleiskirkollisuutta tavoitteleva pappislista]. Analyysin ryhmistä löydät aiemmin Dosentin ikkunasta.
Omta toiveeni tulevalle kirkolliskokoukselle olisivat seuraava (asiat tässä järjestyksessä):
1. kirkon talous ja seurakuntien rakenne kuntoon
- ensin pitää saada kuntoon kirkon talous ja seurakuntarakenne
- vaikka moni on jo ehtinyt liputtamaan ns. rovastikuntamallin puolesta, niin tarkkaan kannattaa katsoa myös ns. hiippakuntamallin edut. Olen myös hieman varautunut ajatuksesta, että kautta kirkon kasvaisi vahva väliportaan hallinto rovastikuntiin. Jos kirkosta tulee seurakuntayhtymien kirkko, niin paikallistason työhön jää vähemmän resursseja.
2. Diakonaatti päätökseen
- myös epäselvä nimikekysymys tulee saada kuntoon. Ekumeenisesti vahva ja kirkollisesti pitkään käytössä ollut diakoni-termi on hyvä laaja-alaisen diakonaatin käyttöön. (katso kirjoitukseni TAik 5/2011 ja Diakonian tutkimus 2/2011 tai Kotimaa24 verkkoessee)
3. Kirkolliskokouksen vaalitavan muutos
- maallikkovaali tulee uudistaa
- maallikkojäsenten valinta tulisi tapahtua seurakuntavaalien yhteydessä suorana vaalina. Tämä voisi lisätä kiinnostusta myös seurakuntavaaleihin.
4. Kysymys kirkon yhteydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä
- vahvistetaan mallia, jossa kirkossa opetellaan kunnioittamaan erilaista kristillistä vakaumusta. Siihen kuuluu kunnioitus yhtä lailla sateenkaarimessuille kuin perinnemessuille (jotka pidetään ennen vuotta1986 olleen rituksen mukaan); samalla tarkistetaan käytäntöä samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien rukoushetken kohdalla ja puhutaan reilusti siitä mistä on kysymys: siunaamisesta.
- perinnemessut eivät saa asettaa millään tavoin kyseenalaiseksi naisten asemaa pappina. Niiden toimittaminen tähtää ennen kaikkea perinnemessujen tarjoamiseen niille seurakuntalaisille, jotka näitä toivovat. Seurakunnassa toimivien pappien tulee noudattaa nykyistä virkajärjestystä piispainkokouksen ohjeiden mukaan.
- ratkaisujen toteuttaminen yhtä aikaa vahvistaa kirkon kykyä toimia yhdessä ja opetella erilaisuuden kunnioitusta
Onko kirkkoon syntymässä kaksi hengellistä puoluetta – vai kolme?
Vaalijärjestelmä ja -tapa
Kirkolliskokousvaalien vanha vaalikulttuuri on muutoksen kourissa. Perinteisesti vaaleissa on äänestetty tuttuja ja tunnettuja vaikuttajia ja unohdettu, että kyse ei kuitenkaan ole henkilövaalista. Henkilövaalissa katsotaan vain kuka saa eniten ääniä ja näin saadaan lista valituista edustajista.
Kirkolliskokouksen vaalissa on kuitenkin käytössä suhteellinen vaalitapa. Se tarkoittaa, että annettu ääni menee valitsijayhdistykselle, jonka äänet lasketaan yhteen. Sen jälkeen ääniä saaneet saavat äänimääränsä mukaisessa järjestyksessä suhdeluvun: ensimmäinen listalla saa suhdeluvun joka vastaa listan saamien kaikkien äänien määrää, toiseksi tullut puolet äänimäärän luvusta jne. Suhteellinen äänestysjärjestelmä merkitsee, että olennaista on se, mille ryhmälle ääni annetaan.
Uudet verkostot
FB-keskustelussa Terhi Paananen totesi että, Muutoksen tekijät –ryhmä (www.kirkkovoimuuttua.fi ) on itse asiassa jo nyt koonnut ainekset sille, että siitä voi syntyä kirkollinen puolue. Media ei kuitenkaan tähän ole tarttunut millään muotoa. Tutkijan journalismin iloksi tarjoan pienen pohdinnan nykytilanteen mahdollisuuksista.
Muutoksen tekijät -ryhmää kuvaa sana ”uudistusmielinen”. Mukana olevat ryhmät ovat valmiit ajamaan seurakuntien rakennemuutosta paikallisen seurakuntatyön voimistamiseksi ja asettuvat diakonaattiuudistuksen taakse. Esiin nousee myös selkeän kielteinen kanta sukupuoleen kohdistuvalle syrjinnälle ja toive, että naisten ja homoparien asemasta kirkossa on kärkevimmät puheenvuorot jo käytetty. Ryhmiä on seitsemästä hiippakunnasta yhteensä kaksitoista. Uutta on se, että pappislistat ja maallikkolistat ovat kiinteässä yhteistyössä monessa hiippakunnassa.
Samoissa vaaleissa on näkyvissä toinenkin laaja yhteenliittymä: kansankirkon puolustajat (http://www.kansankirkonrakentajat.fi/). Mukana on ryhmiä neljästä hiippakunnasta. Äänenpainot vaihtelevat ohjelmassa, eikä eri ryhmien asemaa ole ihan helppoa määritellä. Kysymys on pappislistoista, jotka sanovat edustavansa ”kirkon keskitietä” – siis olematta vanhoillisia tai vapamielisiä (tällaisia vertailuryhmiä ei kuitenkaan nimetä). Ohjelma on kuitenkin niin ympäripyöreä, että sen voisivat varmaan allekirjoittaa Suomessa liki kaikki – ehkä joitakin konservatiivisimpia lukuun ottamatta. Linja on siis varovaista keskitiekirkollisuutta.
Jos kaikista ehdolla olevista ryhmistä otetaan pois kaksi yllämainittua keskittymää, niin mitä jää jäljelle? Osa ryhmittymistä voisi varmaan helposti liittyä mainittuihin isompiin liittoihin, osa ei. Näiden jäljelle jääneiden joukossa saattaa olla niitäkin, jotka haluavat menneitten vuosien tyyliin vielä puolustaa jonkin rovastikunnnan tai maakunnan asemaa ja varmistaa yksi oman alueen ääni kirkon parlamenttiin. Toisaalta ainakin Espoon hiippakunnan viidesläiset ovat muodostaneet oman ryhmittymänsä (papit) ja maallikoissa on eri herätysliikkeitten (viidesläiset ja lestadiolaiset) ryhmä löytänyt toisensa. Onko odotettavissa, että aikaa myöden syntyy vielä kolmas voimaryhmä, johon kokoontuu erityisesti herätysliikkeitten ihmisiä? Perinteinen raamatuntulkinta ja virkakäsitys ja kysymys homopareista saattaa yhdistää näitä ryhmiä
Koossa saattaa siis olla ainekset kolmesta kirkon linjasta: uudistushenkiset, keskitietä etsivät ja perinteitä vaalivat (viimeksi mainittu ei ole yhtenäinen herätysliike vaan sisältää viidesläisiä, lestadiolaisia jne). Eroja siis löytyy, mutta radikaalit puuttuvat kummaltakin laidalta.
Vastaavan analyysin Helsingin hiippakunnan ryhmistä on tehnyt Kirkko ja Kaupunki lehdessä päätoimittaja Seppo Simola (5/8.2.2012). Simolan yleensä tarkkaan näkökenttään vain ei ole tarttunut valtakunnallisen kehityslinjan uusia vaiheita.
* * *
Jos kirkkoon syntyisi löyhempiä tai kiinteämpiä ryhmiä kirkolliskokousta silmällä pitäen, olisi luultavaa, että ainakin kaksi seikkaa tulisi esiin.
Ensinnäkin vaaleihin liittyvä ohjelmatyö saatettaisiin saada ad hoc –puuhastelusta asialliselle tasolle. Kuka oikeasti saa laadittua miniaikataulussa vaalista toiseen aikaan laadukkaita ja pitkälle tähtääviä ohjelmia? Nykyisellään sekä ryhmien nimet että ohjelmat ovat enemmän kuurupiiloleikkiä kuin asiallista viestintää.
Toiseksi päämäärätietoisuus kirkon hengellisten asioiden ja kirkon rakenteiden hoidossa saattaisi siirtyä myös seurakuntavaaleihin. Paikallisesti olisi mahdollista nojata tiettyyn hengelliseen perusnäkemykseen ja sen johdonmukaiseen toteuttamiseen seurakuntahallinnossa. Seurakuntavaaleissa ohjelmattomuus on vielä suurempi ongelma ja poliittiset puolueet pääsevat sen vuoksi tekemään usein kirkon vaaleista kunnallispolitiikan harjoituskaukalon.
* * *
Kirkolliskokouksen ryhmittymiä en muuten halua samastaa puolueisiin tai poliittisiin puolueisiin. Enkä myöskään toivo poliittisten puolueitten rynnivän kirkolliskokoukseen. En ainakaan pysty näkemään millä tavoin puoluepoliittinen agenda auttaisi kirkon keskeisten asioiden päätöksenteossa.
Kuka voitti? Dosentin ikkunan vaalianalyysi
Presidentinvaalien tulos oli erittäin selvä. Kuuden vuoden mittainen Sauli-noste kantoi presidentiksi asti. Vaikka en Sauli Niinistöä kannattanut, niin monessa mielessä voi odottaa, että asiat ovat selkeissä, järkevissä ja vastuuntuntoisissa käsissä. Tulos on kansallisesti varmaan myös helpommin nieltävissä kuin vastakkainen tulos olisi ollut.
Toisen kierroksen kohdalla Niinistö vei terän Pekka Haaviston noususta erityisestä vahvalla TV-esiintymisellä. Otti tilaa, keskeytti, haki ensimmäisiä ja viimeisiä puheenvuoroja. Haavisto oli kaksinkamppailun vaiheessa osaava, mutta ehkä ei niin tiukka kuin kamppailu olisi vaatinut. Haavisto oli enemmänkin kohtelias herrasmies kuin tiukan kaksinkamppailun kävijä.
Vielä muutama havainto tilanteesta.
1. Suomessa ja Euroopassa jo usean vuoden kestänyt uusliberalistinen tuuli sai jatkoa henkilövaalissa. Tulos on jatkumossa trendin kanssa. Voittajien iloksi ja hävinneiden lohduksi on sanottava, että parlamentaarisen ilmapiirin terveyden takia on myös sanottava, että asiassa on puolensa. Pitkän demarilinjan jälkeen kokoomuslainen presidentti muistattaa siitä, että Neuvostoliiton haamu on kadonnut. Vasemmiston kannalta presidentinvaalit olivat kaikkien aikojen surkeimmat. Tämän tappion varjoa saattaa näkyä 2012 syksyn vaaleissakin.
2. Niinistö saattaa olla ikänsä takia yhden kauden presidentti ja Haaviston kampanjan vuoden 2018 vaaleihin alkaa ehkä varsin varhain. Liikaa ei kuitenkaan kannata hötkyillä, ettei kattila pala pohjaan. Liika into nosta helposti vastustusta.
3. Haaviston humaani poliittinen viesti ja herrasmiesmäinen käytös ovat tervetulleita politiikan näyttämölle. Tällaisia mahtuisi lisää. Ja on varmasti jatkossa Suomen iso käyntikortti erilaisiin diplomaattisiin tehtäviin.
4. Kirkonkin kannalta vaali oli mielenkiintoinen. Vuosikymmenien kestänyt kirkon liitto oikealla olevan Suomen kanssa leimasi 1900-luvun alkupuolella, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana kirkon ja demarien välille on rakentunut monta yhteistä näkökulmaa. Kirkkoteema oli vaalissa mukana, mutta ei näkyvästi. Haavisto ajoi monia kirkolle tärkeitä ihmisarvoihin liittyviä kysymyksiä olematta kuitenkaan kirkon jäsen. Haavisto on myös osallistunut kansainvälisen diakonian tekemiseen KUA:ssa. Kaksitoista vuotta sitten Tarja Halosta vastaan pelattiin ajoittain kirkkokortilla (mikä käytännössä loppui Haloselle myönteisen kirkkoryhmän esiintuloon), mutta tätä ei enää esiintynyt vuonna 2012 Haaviston vastaisessa propagandassa.
Niinistö kuuluu kirkkoon ja on useassa yhteydessä ilmaissut tukensa kirkolle ja erityisesti kirkon diakoniatyölle. Aika näyttää kestääkö Niinistön diakoniamyönteisyys vaalien jälkeenkin. Kirkon ja Niinistön välillä ei ole tiedossa pulmia, vaikka myöskään kuherruskuukautta ei liene odotettavissa.
5. Kerrassa mielenkiintoinen vaali, mutta onkohan presidentillä enää mitään virkaa. Saisi olla.
Jälkikirjoitus 6.2. klo 14
Ylen uutiselle antamassaan lausunnossa Risto Uimonen pitää Haaviston kirkkoon kuulumattomuutta yhtenä tulokseen vaikuttaneista seikoista. Katso tästä juttu: En edelleenkään allekirjoita tätä väitettä. Sen sijaan seksuaalinen suuntautuminen vaikutti tulokseen varmasti.
Espoon hiippakunnassa kirkolliskokouksen linjavaalit
Olarin kirkolla järjestettiin 1.2.2012 hiippakunnan historian (ilmeisesti) ensimmäinen kirkolliskokouksen vaalipaneeli. Sen organisoi Tapiolan rovastikunnan lääninrovasti Salla-Maria Viitapohja. Tampereen ja Helsingin hiippakuntien esimerkki ja asialle heränneet lääninrovastit saivat aikaiseksi viime tipassa tilaisuudet myös Lohjalle ja Keravalle. Olarin tilaisuudessa kukin ryhmittymä esittäytyi ja sai vuorollaan vastata lääninrovasti Viitapohjan tekemiin kysymyksiin. Paikalla oli erityisesti vaalin ehdokkaita ja piskuinen määrä äänestäjiä.
Esittäytyminen ja keskustelut osoittivat selkeästi, millaisia ryhmittymiä on tarjolla. Toisin kuin vaali-illassa ehdokas Jouni Turtiainen (Uskon ja yhteyden kirkko) väitti, niin ryhmien välillä on selkeitä eroja ja itse asiassa vaalia voi perustellusti pitää linjavaalina.
Espoon vaalin ryhmät ovat seuraavat:
1) Perinteistä uskomisen muotoa ja herätysliikkeitä edustavat ryhmät
Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista, ”Listan ehdokkaat tulevat erilaisista taustoista”.
Lista koostuu maantieteellisesti erityisesti Espoon alueen ehdokkaista. Mukana on yhtäältä Kokoomuksen värejä (mm. Jouni Mykkänen) ja vahvasti herätyskristillisyyttä edustavia ja herätysliikkeistä tulevia (mm. Kirsi Rostamo). Herätysliiketaustaa korostaa esimerkiksi edellisessä kirkolliskokouksessa ollut ehdokas Heikki Sorvari, joka kuuluu vanhoillislestadiolaisiin (mutta ei jostain syystä tuo tätä esiin vaalityössä); samasta suunnasta tulee myös Johanna Lumijärvi. Lestadiolaisia on ryhmässä neljännes, viidesläisten määrä listalla tuskin jää tästä jälkeen; ehkä suurimmassa puristuksessa ovat kokoomuksen ehdokkaat. Kysymys kuuluu: jos äänestäjä haluaa kokoomuslaisen edustajan menevän läpi, niin miltä tuntuu tuupata kirkolliskokoukseen viidesläinen tai lestadiolainen vaikuttaja?
Uskon ja yhteyden kirkko, (papit), on varsin tyylipuhtaasti viidennen herätysliikkeen parista ponnistava ryhmä. Nimeksi sopisi mielestäni kiertelemättä ”viitoslaiset kirkon asialla”. Se kertoisi suoraan, mistä on kysymys. Ryhmä on selkeän yhtenäinen ja sitä äänestävä tietää, mitä saa: näillä äänillä eivät kirkon vapaamieliset juhli. Timo Junkkaalan johtama Kauniaisten raamattuopisto on ollut avoimesti yksi naispappeuden vastaisista keskittymistä. Avoin kysymys ryhmälle: suhtautuvatko ehdokkaat edelleen kielteisesti naisen pappisvirkaan ja homoparien siunaamiseen? Onko linja näissä asioissa yhteinen Timo Junkkaalan, Juha Auvisen ja Jouni Turtiaisen välillä?
2) Kevään kirkko – papit ja maallikot
Ryhmä on tehnyt ohjelman ja siihen laajemman tulkintaoppaan. Siitä käy ilmi, että Kevään kirkko on tietoisen uudistushaluinen, avaraa kansankirkollisuutta ajava ryhmä. Se on valmis uusiin ratkaisuihin esimerkiksi hallinnon kysymyksissä. Kirkon suuri ratkaisua odottava kysymys on seurakuntarakenteen uudistus, johon Kevään kirkko ei ole lyönyt lukkoon kantoja (rovastikuntamalli vs. hiippakuntamalli).
Kevään kirkko on valmis äänestämään parisuhteen siunaamisen puolesta (mutta ei aja esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia). Yksityiskohtainen Kevään kirkon ohjelmapaperi ja ehdokkaat löytyvät www.kevaankirkko.net .
Ryhmä on yhteistyöverkossa johon kuuluu eri hiippakunnista 12 valitsijamiesyhdistystä (www.kirkkovoimuuttua.fi). Yhteistyötä luvataan verkoston sisällä myös kirkolliskokouksessa.
Nimensä mukaisesti ryhmä pyrkii ajamaan kirkon uudistusta ja toivoo kevään tuloa. Kevään kirkon ehdokkaat edustavat hiippakunnan eri puolilta tulevia henkilöitä ja ovat kirkon työssä eri tavoin pitkään toimineita. Pappisryhmän ääniharavaksi saattaa muodostua piispanvaalissa mukana ollut Kalervo Salo, joka jäi kirkolliskokouksesta viimeksi kahden äänen erolla.
Samoin kuin viidesläisten ryhmän osalta, myös tässä ryhmässä äänestäjä tietää tuotteen: kaikki ehdokkaat ovat yhteisen ja uudistushenkisen ohjelman takana.
3) Kirkollista pienten lyhtyjen-linjaa edustavat ryhmät
Elävä kansankirkko – papit ja maallikot
Ryhmillä on yhteinen ohjelma ja osin samankaltainen syntyhistoria, joten ne voinee kuvata yhdelle kertaa. Ryhmän ohjelma edustaa linjaa, jonka voi allekirjoittaa jokainen suomalainen kristitty. Siinä ei ole myöskään yhtään lausetta, joka erottaisi sen muista ryhmistä. Kyse onkin käytännössä sammutetuista lyhdyistä.
Mitä siis ryhmä edustaa? Taustalla on johtohahmona Kansan Raamattuseuran Vivamon toimipaikan johtaja Anne-Mari Kaskinen (entinen Lohjan rovastikunnan ryhmä), johon on liittynyt Keravan vahva mies Tapio Tähtinen (talous- ja diakoniamies, jolla on hyvät KRS-suhteet). Tähtisen ehdokkuuden taustana on Tuusulan rovastikunnan tapa kierrättää yhtä maallikkopaikkaa ja perinteen mukaan nyt olisi ollut Keravan vuoro (jos vanha paikkakierrätys olisi voimassa).
Samalla ohjelmalla on tarjolla myös pappislista, joka koostuu hyvästä joukosta Espoon pappeja herätyskristityistä, körttiläisiin ja Tulkaa kaikki –ehdokkaisiin. Variaation keskellä on joukko ns. seurakuntalinjaa edustavia kansankirkon pappeja. Listalla on edellisissä vaaleissa lohjalaisten äänillä niukasti läpi mennyt Mika Nurmi (päihitti yhdellä äänellä Sirkka-Liisa Raunion).
Ryhmän ongelma on ohjelman täydellinen epämääräisyys ja ryhmän heterogeenisuus. Pienelläkin äänteen keskittämisellä ryhmästä saattaa mennä läpi kuka vain, ilman että muut ryhmää äänestäneet olisivat ratkaisua halunneet.
Summa:
Kyseessä on selkeä linjavaali, jossa äänestäjälle ratkaisevaa on se ryhmä, jonka ohjelmaa haluaa tukea. Vaihtoehtoja on tarjolla ja äänestäjä pääsee käyttämään valtaansa. Espoossa vaalikulttuuri on isossa muutoksessa. Nyt on otettu iso askel alueryhmistä ohjelmallisiin valitsijamiesyhdistyksiin: Espoossa mennään hyvään suuntaan. Kohta on äänestäjien vuoro.
Yksi olennainen tavoite vaaleissa on saada äänestysprosentti asialliselle tasolla Espoossa – viimeksi se oli ainakin pappien osalta heikonpuoleinen.
Kuluttajansuojelulain mukainen tiedote: kirjoittaja on Kevään kirkko –ryhmän perustajia ja pappisehdokas: numero 18 (kirkolliskokous); ehdolla myös hiippakuntavaltuustoon (nro 45)
Kevään kirkon vaaliohjelma
Kirkolliskokousvaalit 2012 Espoon hiippakunnassa
Kevään kirkko – papit ja maallikot
Suuntaamme vaaleissa kohti kirkkoa,
- joka on avoin muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle
- joka on avaran kansankirkollinen
- jossa on tilaa erilaisille kristityille syrjimättä ketään
- joka tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta
- jonka hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista
Ehdokkaat: www.kevaankirkko.net
Laajempi verkosto Suomessa: www.kirkkovoimuuttua.fi
Mitä tarkoittaa avoimuus muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle?
- Ydinsanomana armo ja toivo
- Luterilaiseen perinteeseen kuuluu erityinen halu etsiä ja kirkastaa evankeliumin ydintä.
- Otamme todesta Jumalan antaman armon.
- Toimimme oikeudenmukaisuuden ja yhteisön heikkojen jäsenten puolesta.
- Näemme ja kuulemme arkisen todellisuuden rehellisesti ja uteliaasti.
- Syrjimättömyys ja avoimuus tarkoittavat, että otamme tosissaan sen, että Jumala on rakkaus.
- Käytämme tuoreita hengellisiä ilmaisuja.
- Riittämättömyys ja ehtimättömyys on monelle tuttu tunne. Tarvitsemmeko riittämisen teologiaa?
- Rukousta ja hiljaisuutta
Puhumme avaran kansankirkollisuuden puolesta. Mitä tarkoitamme sillä?
- Kirkon muodostavat sen kaikki kastetut jäsenet.
- Hapuileva, arka ja epävarma usko on yhtä arvokas kuin vankka vakaumus
- Kirkko on avara yhteisö, johon kuuluvat myös ne, joiden kontaktipinta yhteisöön on pieni. Yhteisiin kokoontumisiin täytyy jokaisen tuntea olevansa tervetullut kuin kotiinsa.
- Kodin ja arjen kristillisyys on keskeinen osa suomalaista luterilaisuutta.
- Yhtenäiskulttuurin aika on ohi: avara kansankirkollisuus merkitsee sitä, että evankeliumin viestiä välitetään ja eletään todeksi erilaisilla tavoilla eri yhteyksissä. Puhumisen ja toimimisen tavan on muututtava ympäristönsä mukaan niin, että ihmiset kuulevat uskon viestin omalla kielellään ja kokevat sen merkitykselliseksi omassa elämässään.
- Kirkko on alusta saakka ollut kontekstuaalinen, se on elänyt ajan mukana. Me haluamme jatkaa keskustelua ja uusien tulkintojen löytämistä valmiiden vastauksien antamisen sijaan. Näin välitämme Jumalan armoa, rakkautta ja toivoa tässä ajassa ymmärrettävällä tavalla.
Suuntaamme kohti kirkkoa, jossa on tilaa erilaisille kristityille syrji¬mät¬tä ketään. Mitä se on?
- että rukoilemme yhdessä monenlaisissa messuissa, internetissä, erilaisissa kohtaamisissa. Käymme messussa ja elämme ihmisiksi.
- että ryhdymme sanoista tekoihin, pelkät juhlapuheet eivät enää riitä.
- tekoja ovat mm. ystävällinen kohtaaminen ja kutsuminen yhteyteen, jossa jokaista kuunnellaan ja sovitaan etenemisestä.
- kaikenlaiselle vihapuheelle ehdoton kielto ensin kirkon omissa työyhteisöissä ja kaikkialla, missä kirkkona toimitaan.
- rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa on hyvä askel. Meidän mielestämme homoparit pitäisi voida siunata.
- rohkeaa henkilöstöpolitiikkaa, jolla pyritään saamaan kirkkoon eri alojen ammattilaisia ja muutenkin monimuotoista osaamista. Vapaaehtoisia arvostetaan aivan toisella tavoin kuin nyt.
- että etsitään aktiivisesti ja monenlaisin keinoin (sosiaalinen media, verkottuminen) yhteyksiä arkeaan eläviin ihmisiin, kirkosta eronneisiin, eri kulttuurien kasvattamiin maahanmuuttajiin ja kaikenlaisiin “epäileviin Tuomaisiin”
Tavoitteena on kirkko, joka tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Mitä se tarkoittaa?
- lähimmäisenrakkaus on kirkon olemuksen keskeinen tuntomerkki sanan ja sakramenttien rinnalla.
- kristittyjen yhteisössä erityinen vastuu kohdistuu köyhiin, äänettömiin ja eri tavoin uhan alla oleviin. Kysymys ei siis ole vain yhdestä työalasta (diakoniatyö) muiden joukossa, vaan näkökulmasta koko kirkon uskoon ja toimintaan. Tarvitaanko kirkkoon lähimmäisdiplomi?
Vastuu tarkoittaa luonnon osalta esimerkiksi:
- seurakuntien kannustamista kirkon ympäristödiplomien hankkimiseen
- avointa keskustelua kasvissyönnin lisäämiseksi ja lihantuotannon eettisyyden kasvattamiseksi
- seurakuntien kannustamista arvokkaiden luontoalueiden suojeluun
- kirkkoa, joka pitää lähimmäisenrakkautta keskeisenä uskonasiana, eikä minään ”kehällisenä asiana”. Se on olennainen osa Kristus-julistusta, eikä siitä erillinen asia.
- kirkkoa, joka uskoo lähimmäisenrakkauden ulottuvan myös muuhun luomakuntaan kuin ihmiseen
Mitä tarkoitamme kirkolla, jonka hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista?
- sen hallinnon ja talouden rakenteita on purettava ja yhdisteltävä. Se ei tarkoita seurakuntalaisista etääntymistä, sillä varsinainen toimintaa tapahtuu lähellä ihmisiä, seurakunnissa tai kirkkopiireissä, ja ihmisten keskellä, yhä enemmän myös tietoverkoissa.
- se on jäsenten muodostama yhteisö, jossa jäsenillä on oltava myös paljon päätösvaltaa. Seurakuntalaisten valtaa on lisättävä muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla.
- on keskusteltava siitä, tulisiko myös kirkolliskokous valita suoralla jäsenvaalilla seurakuntavaalien yhteydessä.
- siellä puhutaan ymmärrettävää kieltä ja avoimuus on sen keskeinen arvo. Avoimuus antaa tilaa kysymyksille. Se mikä ei ole erikseen salaista, on julkista ja läpinäkyvää. Esitykset ja päätökset tehdään julkisesti.
- se käyttää aktiivisesti ja monipuolisesti viestinnän keinoja. On kehitettävä vaalien ohella muita keinoja osallistumiseen ja demokratiaan.
- Kipa, Kirjuri ja It-keskukset ovat periaatteessa oikeita ratkaisuja, mutta ne tulisi alueellisesti ja hallinnollisesti yhdistää.
- on harkittava, mihin tarvitaan keskushallintoa ja mikä sujuu paremmin paikallisesti. Työalajako ei saisi olla este yhteistyölle.
